Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lasse Leipola

Puuta pinossa
Hiiltä matkalla ilmakehään? Ilmastopaneelin tarkastelemat mallit osoittivat yhtenäisesti, että matalimmalla tutkitulla hakkuutasolla metsien hiilivarasto ja hiilinielu olivat suurimmat.Lasse Leipola

Hiiltä matkalla ilmakehään? Ilmastopaneelin tarkastelemat mallit osoittivat yhtenäisesti, että matalimmalla tutkitulla hakkuutasolla metsien hiilivarasto ja hiilinielu olivat suurimmat.

Ilmastopaneeli: Ennusteet hiilinielujen kehityksestä kaukana toisistaan

18.2.2019 10.34

Lasse Leipola

Metsien kehitystä ennustavat laskentamallit antavat hyvin erilaisia arvioita hakkuiden vaikutuksista hiilinieluihin, arvioi kansallinen ilmastopaneeli tänään maanantaina julkaistussa selvityksessään.

Kasvavat metsät sitovat itseensä ilmakehää lämmittävää hiilidioksidia ja hillitsevät siten ilmastonmuutosta. Metsien hiilinielulla tarkoitetaan metsiin sitoutuneen hiilivaraston kasvua.

Nielujen kehittymisen ennusteissa oli merkittäviä eroja, suurimmillaan lähes Suomen nykyisten Suomen aiheuttamien fossiilisten kasvihuonekaasupäästöjen verran. Vertailujaksot ulottuivat mallista riippuen vuoteen 2065 tai vuoteen 2100.

Siitä mallit olivat yhtä mieltä, että matalimmalla tutkitulla hakkuutasolla metsien hiilivarasto ja hiilinielu ovat suurimmillaan.


Paneelin mukaan politiikan tueksi tarvitaan erilaisten mallien analyysia ja niiden antamien tulosten vertailua. Tähän asti metsäpolitiikan apuna on käytetty lähinnä Luonnonvarakeskuksen Mela-ohjelmistoa.

”Nyt laadittu raportti osoittaa, kuinka kiire on eri mallien kehitystyöhön ja yhteistoimintaan, jotta päätöksentekijät saavat nykyistä luotettavampaa tietoa metsien hiilitaseen tulevaisuuden kehityksessä. Tässä työssä eri mallien avoimuus tieteelliselle arviointimahdollisuudelle on ensiarvoisen tärkeää”, ilmastopaneeli toteaa.

Luonnonvarakeskus tiedotti tammikuussa, että Mela uudistetaan lähivuosina läpinäkyväksi avoimen lähdekoodin ohjelmistoksi.


Vihreä Lanka kysyi tammikuussa joukolta metsäalan vaikuttajia, uskovatko he, että poliitikoilla on huhtikuun vaaleihin mennessä perusteltu tieteellinen näkemys hakkuiden vaikutuksista hiilinieluihin.

Vastausten perusteella ilmastopaneelin tuore tieto heitoista eri mallien välillä ei tullut yllätyksenä. Vihreiden varapuheenjohtaja Veli Liikanen vastasi, että vaikka tiedoissa on epätarkkuuksia, suuret linjat ovat tiedossa.

”Näillä tiedoilla pystytään kyllä tekemään päätöksiä. Toki tutkimukseenkin on panostettava entistä enemmän.”

Samaa mieltä oli muun muassa Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Otto Bruun.

”Tiedämme melko hyvin miten hakkuut vaikuttavat puuston hiilinieluun. Nielun absoluuttiseen kokoon, metsän kasvuun ja maaperän hiilivarastoihin liittyen epävarmuus on suurempaa. Tätä epävarmuutta tuskin ratkaistaan ennen vaaleja.”

hiilinielut  metsät  hakkuut  ilmastonmuutos  päästöt  tiede  tutkimus  metsätalous 




Viite