Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Ei tarvitse olla asiantuntija, että voi olla huolissaan ilmastosta, sanoo Jonas Biström. ”On iso juttu, että puhuu ilmastosta ystäville, kaupan kassalle ja ottaa yhteyttä ehdokkaaseensa.”

Ei tarvitse olla asiantuntija, että voi olla huolissaan ilmastosta, sanoo Jonas Biström. ”On iso juttu, että puhuu ilmastosta ystäville, kaupan kassalle ja ottaa yhteyttä ehdokkaaseensa.”

Ilmastovaalit syntyvät kansanliikkeestä: ”Ennen vaaleja äänestäjällä on valta vaatia enemmän"

15.2.2019 15.18

Riikka Suominen

Kiinnostavinta ilmastotoimintaa ovat tällä haavaa nuorten ilmastolakot, sanoo kehitysjärjestöjen kattojärjestön Fingon asiantuntija Jonas Biström.

”Yhteiskunnallinen muutos vaatii kansanliikkeen. Koululakot ovat sellainen. Niissä vaaditaan asioita, ollaan huolestuneita ja pistetään itseään likoon. Muut saavat debatoida, miten asiantuntijat toteuttavat nuorten vaatimukset”, Biström sanoo.

Hän toivoo näkevänsä, että ennen vaaleja puolet Suomen koululaisista ja opiskelijoista menee päiväksi ilmastolakkoon.


Biströmin työnantaja Fingo
on mukana ensi kuussa käynnistyvässä yhdeksän ympäristö- ja kehitysjärjestön yhteisessä ilmastokampanjassa.

Kampanjassa äänestäjät vaativat ilmastovaaleja somen kuvahaasteella, soittamalla ehdokkaille, kysymällä vaalitilaisuuksissa valmiita ilmastokysymyksiä ja kirjoittamalla mielipidekirjoituksia.

"Tavoitteenamme on saada mielipide julki jokaisessa suomalaisessa mielipidetekstejä julkaisevassa lehdessä.”

Lisäksi tulossa on suuri ilmastovaalitapahtuma maaliskuun lopussa ja todennäköisesti vielä yksi ilmastomarssi.


Ilmastovaalit syntyvät
, jos kansalaiset osoittavat, että ilmastokysymys on heille henkilökohtaisesti tärkeä.

”Jos ja kun tarpeeksi moni äänestäjä ottaa omaan puolueeseensa yhteyttä, ja kertoo miksi ilmasto on tärkeä, se muuttaa kaikkien puolueiden suhtautumista ilmastoon.”

Kahdeksan puoluetta linjasi joulukuussa, että 1,5 asteen lämpenemisessä pysyminen on Suomen ilmastopolitiikan tavoite. Biström toivoo, että puolueet esittävät erilaisia polkuja tavoitteen saavuttamiseksi.

”Kaikki puolueet puhuvat nyt kauniita ilmastosta, mutta tarvitaan näkemys siitä mitä se tarkoittaa konkreettisesti ja keskustelua vaikuttavista toimenpiteistä ja niiden oikeudenmukaisuudesta.”


Ehdokkaalta voi kysyä
, onko hän sitoutunut 1,5 asteen tavoitteeseen ja mitä konkreettisia tekoja ajaa, jos häntä äänestää.

”Ennen vaaleja äänestäjillä on valta vaatia enemmän. Kannattaa tutustua ehdokkaan aiempaan toimintaan ja vertailla puolueiden ilmastolinjauksia.”

Ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuus ratkaisee, hyväksyvätkö äänestäjät sen.

”Taitava poliitikko pystyy kertomaan, että samoin kun hyvinvointivaltiota rakennettaessa, jokainen osallistuu ja jokainen maksaa, mutta jokainen myös saa jotain. Täytyy tulla fiilis, ettei tässä ole vapaamatkustajia, vaan valtio ja poliitikot varmistavat, että jokainen tekee osansa.”

ilmastovaalit  ilmastonmuutos  Fingo  koululakko  ilmastolakko 




Viite