Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Naisten asema voi mennä myös Suomessa taaksepäin, havahtui Emma Kari

Anna Autio

Wonder woman -fanina tunnettu Emma Kari on sitä mieltä, että feminismistä pitää puhua nyt enemmän kuin pitkään aikaan. Anna Autio

Wonder woman -fanina tunnettu Emma Kari on sitä mieltä, että feminismistä pitää puhua nyt enemmän kuin pitkään aikaan.

25.6.2018 17.45

Riikka Suominen

”Kutsumus ei elätä!” Satoja suivaantuneita ihmisiä oli kokoontunut hyisenä maaliskuun päivänä Helsingin Narinkkatorille. Suurin osa oli naisia. Lastentarhanopettajat osoittivat mieltään parempien palkkojen puolesta.

Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Emma Kari veti tummanvihreää kaulahuivia tiukemmin päälle. Häntä ei jännittänyt puhua protestoijille. Vihreät oli Helsingin kaupunginvaltuustossa puolustanut päiväkoteja. Tavoite lastentarhanopettajille maksettavista paremmista palkoista ei ollut toteutunut, mutta ainakin asiaa oli alettu selvittää.

Päivähoitoa puolustavia mielenilmauksia on ollut viime vuosina useita. Kari uskoo, että yhä useampi tuntee kuten hän. Naisten oikeuksia on ryhdyttävä puolustamaan Suomessakin.

”Luulin, että tasa-arvo Suomessa vain paranee. Niin se on mennyt minun elämäni ajan. Kun Sipilän hallitus esitteli ohjelmansa, tajusin, että kehitys voi mennä myös taaksepäin. Mietin joutuuko tyttäreni käymään samat taistelut, kun hänen isoäitinsä on joutunut käymään”, sanoo Kari.
Sen vuoksi Kari suostui, kun moni pyysi häntä vihreiden naisten puheenjohtajaksi.

 

Kari on taitavimmillaan kasvokkain omien seurassa. Helmikuussa hän puhui Helsingin vihreiden naisten uusille jäsenille tarkoitetussa tilaisuudessa baarissa Helsingin Kaisaniemessä. Paikalla oli tusina naista neljänkympin molemmin puolin. Tarjolla oli kasvispizzaa, vegaanista pizzaa ja punaviiniä. Hämärässä ravintolakabinetissa pohdittiin, kumpi pizzoista on vegaaninen.

Kari halasi kaikki kerrankin aiemmin tapaamansa paikalla olijat, kyseli kuulumisia, selosti poliittisia päätöksiä selkokielisesti. Puheensa Kari aloitti kajahtavasti: ”Tervehdys siskot!”

Kun nurkassa olevista lastenrattaista kuului vuoden ikäisen kokousvauvan tyytymätöntä itkua, mustaan trikoomekkoon ja isoihin korvakoruihin pukeutunut Kari huvitti kuulijoita sutkauttamalla, että ”tukijäsen hermostui”.

Kari kertoi olleensa saman viikon maanantaina Turussa puhumassa perhevapaista, tiistaina Helsingin opetuslautakunnassa ja opettajien järjestämässä tilaisuudessa, edellisenä iltana valtuuston kokouksessa ja pakolaisavun tilaisuudessa.

”Mieheni voi antaa todistuksen siitä, millaista on olla vihreän feministin puoliso. Kerään oikeita hyvä äiti -pisteitä”, Kari nauratti yleisöä.

Hänelle kysymys siitä, miten lapset ja uran voi yhdistää on poliittinen.



Äiti ja poliitikko Karista tuli samoihin aikoihin. Hänet valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon vuonna 2008. Heti vaalivalvojaisissa tuntematon mies varoitti Karia tulemasta  raskaaksi nyt, kun ura oli nousussa. Mies ei tiennyt, että Kari odotti jo esikoistaan.

Kari ei suostu hyväksymään, että naisen pitäisi valita joko ura tai perhe. Vauva voi kulkea mukana kokouksissa. Kun vihreät puolueaktiivit ovat nuoria ja yleensä naisia, kokouksissa on jatkuvasti pikkuväkeä. Karin ensimmäisellä valtuustokaudella vihreiden ryhmään syntyi 12 vauvaa.

Vihreissä pienten lasten äidin poliittista uraa ei ihmetellä, monessa muussa paikassa kyllä. Entinen kansanedustaja ja meppi, nykyinen Finanssialan toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi on sanonut lehtihaastattelussa, ettei haluaisi altistaa itseään sille, mitä naispoliitikot nykyään joutuvat kestämään. Esimerkiksi naisten kykyä huolehtia perheestä ja urasta joutuu selittelemään.

Kari ei selittele. Joskus hän joutuu perumaan menoja, koska lapsi oksentaa.

”Jos me halutaan, että nuoret naiset voivat osallistua politiikkaan, niin työelämän on pakko  muuttua perhe-, lapsi- ja vanhempiystävälliseksi. Myös eduskunnan.”

Feminismi on ajankohtaisempaa kuin pitkään aikaan, sanoo Kari. Hän luettelee pitkän listan hallituksen vääryyksiä: Päivähoito-oikeuden rajaaminen ja nuorten määräaikaisten työsuhteiden lisääminen vaikeuttavat nuorten naisten työllistymistä. Kilpailukykysopimus leikkasi julkisen sektorin naisvaltaisten alojen lomarahoja.

”Kolme vuotta on kasautunut tunne, että pienipalkkaisilta naisilta otetaan. Ihmiset kokevat, että kilttityttöys alkaa riittää.”

Hallitusohjelmassa sanotaan, että naiset ja miehet on tasa-arvoisia. Euroopan tasa-arvoinstituutin viime syksynä julkaisema tutkimus osoittaa, että naisten osuus politiikan huipulla on Euroopassa vähentynyt.

Vaikka Suomi on Euroopan kolmanneksi tasa-arvoisin maa Ruotsin ja Tanskan jälkeen, valta jakaantuu aiempaa epätasaisemmin. Karin mukaan tasa-arvon heikkeneminen selittyy naisten määrän vähenemisellä niin eduskunnassa, hallituksessa kuin Suomen Pankin johdossakin.

”Tämän maan hallituksessa on edellisen kerran ollut näin vähän naisministereitä silloin kun olin nelivuotias. Ei naisia puoluejohtajinakaan monta ole”, Kari sanoo. ”Sillä on väliä miltä valta näyttää.”



Viime keväänä Emma Karista povattiin vihreiden puheenjohtajaa. Hän on taitava neuvottelija, työskennellyt kahden edellisen puheenjohtajan avustajana ja oli juuri saanut kuntavaaleissa maan seitsemänneksi suurimman äänipotin.
Hän kiersi viiden muun puheenjohtajaehdokkaan kanssa sopuisasti Suomea, kun sosiaalinen media raivostui.

Vihreät naiset kehotti jäseniä äänestämään puheenjohtajaksi jotakuta kolmesta naisehdokkaasta. Siitä ei somessa pidetty. Miehet yli puoluerajojen raivostuivat ja huusivat että kehotus oli tasa-arvon vastainen. Ennen sukupuolta piti heidän mielestään katsoa, että ehdokas on pätevä. Suuttuneiden joukossa oli myös vihreitä.

”Ei voinut olla yllätys kenellekään, että naisjärjestö oli sitä mieltä”, Kari sanoo.

Hän tietää, että osalle vihreistä naisista jäi somekohusta arvet.

Vaalissa Kari jäi hopealle. Valituksi tuli Touko Aalto. Vihreiden puoluejohtaja on toista kertaa peräkkäin mies, samoin puoluesihteeri. Myös vihreiden presidenttiehdokas oli mies.
Puolueen näkyvimmät nousut ovat miesten nousuja: ensimmäiset neljä kansanedustajaa, Pekka Haavisto-ilmiö, ennätyskannatus ensin Ville Niinistön ja nyt Aallon johdolla…

Vihreiden periaate on, että kun puheenjohtaja on mies, eduskuntaryhmää johtaa nainen. Mutta mitä korkeammalle vihreiden hierarkiassa mennään, sitä enemmän miesten osuus kasvaa. Näin siitä huolimatta, että vihreiden äänestäjistä suurin osa on naisia.

Kari kieltää pontevasti, että vihreät olisi äijäpuolue.
”Olisiko missään muussa puolueessa käyty niin paljon keskustelua siitä, voiko puheenjohtaja olla mies?” Kari kysyy.

Hän muistuttaa Heidi Hautalan presidenttiehdokkuudesta vuosina 2000 ja 2006. Ennen Niinistöä ja Aaltoa puoluetta johtivat peräkkäin Tarja Cronberg ja Anni Sinnemäki.

 

Vihreät on naisten puolue. Kannattajista useampi kuin kolme viidestä on nainen. Jos vain naiset saisivat äänestää, vihreät olisi viime syksyn gallupien perusteella noussut eduskunnan suurimmaksi puolueeksi.

Feminismi kirjattiin puolueohjelmaan vuonna 2006. Jo, kun vihreät 1980-luvulla perustettiin, oli liikkeellä kolme tukijalkaa: ympäristönsuojelijat, entiset liberaalit ja vihreät feministit.
Vihreät haluaa olla nimenomaan feministinen puolue. Karista tasa-arvon kannattaminen olisi laimeaa.

”Tässä maassa ei ole yhtään puoluetta, joka ei kannata tasa-arvoa. Tasa-arvon nimissä vastustetaan perhevapaita ja leikataan koulutuksesta. Ei ole mitään heikennystä viimeisen kolmen vuoden aikana, jota ei joku pystyisi perustelemaan tasa-arvolla.”

Karin feminismissä tiedostetaan, etteivät kaikki ponnista samalta tasolta, vaan lähtökohtiin vaikuttaa moni asia.
Karin vaalea iho tekee elämästä Suomessa helppoa. Heteroparisuhde antaa perheaseman, josta hän voi puhua miettimättä, miten asiaan suhtaudutaan. Hän kuuluu enemmistöön siinäkin, ettei tarvitse liikkumiseen pyörätuolia.

”Oli valaisevaa liikkua lastenrattaiden kanssa. Ymmärsin, millaista on liikkua, kun ei pysty nousemaan portaita ja joutuu miettimään jokaista kynnystä.” 

Vihreiden feminismi on puolueen aktiivien mukaan kohtuullisen modernia. Feminismiä ei nähdä naisasiana, vaan kaikkien vähemmistöjen puolustamisena. Silti vihreät kasvot ovat valkoisen keskiluokan kasvot.

Kari tietää tämän. Siksi hän iloitsee, että vihreiden naisten hallituksessa on myös maahanmuuttajataustaisia naisia.
”Haluamme nostaa heitä esiin.”

Vihreät räksyttää. Niin vastustajat ovat viime vuosina sanoneet. Oppositiossa vaikuttaminen onkin pitkälti protestointia.

”Some on uudenlainen tapa tehdä politiikkaa. Emme ole tekemässä lakiesityksiä, mutta voimme luoda painetta, ettei kaikki mene läpi nuijankopautuksella”, Kari sanoo.

Tästä paineesta johtuu Karin mukaan muun muassa se, että hallitus on perunut monta päätöstään. Esimerkiksi ensin päiväkotimaksuja haluttiin nostaa. Nyt niitä lasketaan.

Vihreiden loppuvuodesta 2016 esitelty perhepoliittinen ohjelma sai vauhtia muihin puolueisiin. Yhtäkkiä myös hallitus halusi uusia perhevapaat. Uudistus kariutui, koska siihen ei saanut käyttää rahaa. Hallituspuolueiden näkemyksetkin olivat kaukana toisistaan.

Vihreät on luvannut uudistaa perhevapaat seuraavalla vaalikaudella, jos pääsee hallitukseen. Tavoite on, että vanhempainvapaata voi käyttää nykyistä joustavammin, ja isälle korvamerkitään siitä viisi kuukautta.

”Perhevapaiden uudistus parantaa naisten asemaa töissä ja isien asemaa kotona”, Kari sanoo.

Hän lupaa, että jos vihreät pääsee valtaan, perutaan myös päivähoidon heikennykset.

Tasa-arvoon liittyy myös poikien tilanne. Tyttöjen ja poikien oppimiserot ovat Suomessa suuremmat kuin missään muussa länsimaassa.

”Poikien tilanne on valtava ongelma. Pojilla pitää olla rooli yhteiskunnassa. Heiltä pitää odottaa asioita ja heitä pitää arvostaa.”



Kari puhuu eduskunnassa usein lapsistaan ja varhaiskasvatuksesta. Eikö hän halua murtaa politiikan rooleja, jossa naiset puhuvat perheestä ja ympäristöstä ja miehet emusta, verotuksesta ja turvallisuuspolitiikasta?

”Kuka määrittelee, mikä on kovaa? Ilmastonmuutoksen torjunnassa on kyse meidän fyysisen elinympäristön säilymisestä, koulutuksessa kyse maan tulevaisuuden kasvusta ja hyvinvoinnista. Ei siinä ole mitään pehmeää. Moni äänestäjä on sitä mieltä että nämä ovat politiikan ykkösprioriteettejä.”

emma kari  vihreät naiset  feminismi  varhaiskasvatus  päivähoito 




Viite