Vihreän Langan logoVihreän Langan logo
Blogi

Suomi ei saa jäädä Trumpin ja Putinin pöytäliinan pitäjäksi

6.7.2018

Maria Ohisalo

Käyttäjän Maria Ohisalo kuva
Kirjoittaja on Vihreiden varapuheenjohtaja ja tutkija

Yhdysvaltojen ja Venäjän presidentit saapuvat Suomeen, kun maa lomailee, hikoilee krapulaansa festarien jäljiltä ja Porin SuomiAreena koettaa pelastaa hiljaista uutiskesää.

Asialista Trumpin ja Putinin tapaamiselle on vielä auki. Se tiedetään, että Krimistä ei ainakaan keskustella. Keskusteltavaa kuitenkin riittäisi: Yhdysvallat vetäytyi juuri YK:n ihmisoikeusneuvostosta, presidentti hajotti maahan tulevia perheitä rajalla ja sulki lapsia häkkeihin. Putin on jo pitkään näyttäytynyt vähemmistöjen alistajana, toisinajattelijoiden tukahduttajana ja suvereenin Krimin väkivaltaisena valloittajana. Kaksikon meno tuntuu usein niin absurdilta, että siltä on helpompi sulkea silmät kuin seurata, ahdistua ja tuntea voimattomuutta.


Ulkoministeriön entinen valtiosihteeri ja pitkäaikainen suurlähettiläs Pertti Torstila kommentoi Ylelle, että tällaisissa tapaamisissa järjestäjämaalle jää lähinnä pöytäliinan suorassapitäjän rooli. Mitä pienen maan kansalainen muka voisikaan tehdä, kun kaksi suurta valtaa käyttävää poliitikkoa tulee tänne?

Yksin aika vähän, mutta yhdessä enemmän. Suun avaaminen auttaa siinä, että saa viestinsä kuuluviin. Ja suunsa voi avata kotisohvaltakin sosiaalisen median kautta. Hiljaa olemalla kun voi olla varma, että saa jatkossakin todistaa kansainvälisestä kunnioituksesta, yhteistyöstä, ihmisoikeuksista, rauhasta ja demokratiasta piittaamattomia hallitsijoita. Tästä meillä on maailmalta ja maailmanhistoriasta surullisen paljon kokemuksia.


Muutaman päivän ajan maailman median huomio kiinnittyy Helsinkiin. Voimme vaikuttaa siihen, suoristellaanko uutiskuvissa valkoisia pöytäliinoja vai sanotaanko niissä jotain muutakin. Esimerkiksi, että täällä Pohjolassa me rakennamme maailmaa, jossa jokainen voi vapaasti elää ilman pelkoa syrjinnästä.

Suomella on maailmalla brändi, joka rakentuu yhdenvertaisuuden, demokratian ja rauhan päälle. Se brändi on hemmetin paljon kovempaa kamaa, kuin Trumpin ja Putinin kasvoilla koristellut mukit ja naiivin kumarteleva asenne, että pääasia kun Suomi mainitaan!

Suomen ei kannata yrittää olla vain toimiva maa, vaan maa, jossa asiat toimivat myös niin, että kansalaisyhteiskunta on aktiivinen, maailman menoa seuraava ja ihmisoikeuksia puolustava. Meillä on sananvapaus, niin eikö meidän pidä nousta puhumaan niiden puolesta, joiden äänet on jo aikaa sitten vaiennettu?



Jos pöytäliinanpitäjän rooli ei tunnu oikealta tässä maailman ajassa, tule Helsinkiin 15.7.! Silloin huolestuneiden kansalaisten yhteenliittymä järjestää tapahtuman. Tule mukaan ja kerro, että Helsinki ja Suomi ovat ihmisoikeuksien, rauhan, demokratian ja ympäristönsuojelun puolella, aina. Tapahtumaa voi seurata sosiaalisessa mediassa tunnuksilla: #HelsinkiCalling ja #WeCare.

 

Edit 11.7.2018klo 15. Korjattu mielenosoituksen muuttunut päivämäärä.

Donald Trump  vladimir putin  huippukokous 




Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.