Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lanka arvioi: Metsän tarina

27.12.2012 8.04

Lasse Leipola

”Ihminen kunnioitti eläimiä ja kasveja, koska ne olivat täällä ennen meitä.”

Kotimaista dokumenttielokuvaa uusiin mittasuhteisiin vievä Metsän tarina on vuosikymmeniin ensimmäinen teatterilevitykseen päätyvä suomalainen luontodokumentti. Elokuvaa on tehty yli neljän vuoden ajan, minkä ansiosta näyttävää ja kiinnostavaa materiaalia on kertynyt riittävästi pitkään elokuvaan.

Perinteisen lajikuvaukseen keskittyvän luontodokumentin sijaan Metsän tarina on suomalaisen metsämytologian fiilistelyä. Se on verkkaisen ja pohdiskelevan tyylinsä vuoksi läheistä sukua pari vuotta sitten ilmestyneelle ranskalaisdokumentti Oceansille.

Koko perheen luontoseikkailuna markkinoidun Metsän tarinan suurin ongelma on se, ettei se oikeastaan ole – ainakaan perinteisessä mielessä – tarina eikä varsinkaan mikään seikkailu. Siksi moni päätyy teatteriin väärin odotuksin ja on vaarassa pettyä.

Parasta elokuvassa on sen kyky näyttää meille kaikille niin kovin tuttu luonto niin kunnioittavalla ja kauniilla tavalla, että katsojan tekee mieli sännätä teatterista suoraan metsään.

* * *

Kim Saarniluoto ja Ville Suhonen: Metsän tarina. Ensi-ilta: 28.12.2012.




Viite