Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Espan sisseistä nettisotilaita

25.1.2008 0.00

Jussi Karmala

Armeijan hylkimistä ylipainoisista nörteistä voisi kouluttaa nettisotilaita, ehdottaa puolustusvaliokunnan vihreä jäsen Pekka Haavisto.

”Puolustushallinnossa vitsaillaan Espan sisseistä, joille tulee marssimurtumia ensimmäisten kymmenen kilometrin aikana. Samalla surraan sitä, että osa varusmiesikäluokasta on huonokuntoisia ja lihavia. Silloin unohdetaan, että ehkä se 120-kiloinen onkin todella haka elektronisessa sodankäynnissä. Ei kaikkien tarvitse ryömiä metsässä”, Haavisto sanoo.

Nettihyökkäyksiin varautumisesta jo vuosia puhunut vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi toivoo, että tänä vuonna valmistuvassa uudessa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa tarkastellaan myös nettisodankäyntiä.

”Sodanaikaisen huoltovarmuuden pitää ulottua myös tietoverkkoihin. Käsitykseni mukaan armeijalla on homma hanskassa, mutta poliittisella tasolla maanpuolustus elää yhä Tali-Ihantalan taisteluissa”, Kasvi sanoo.


Lisää aiheesta:



Viite