Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Voisiko yliopistokin olla joskus huippuyliopisto?

8.2.2008 0.00

Elina Grundström

Elina Grundström

Opetusministeriön kielenkäytön mukaan Suomi on saamassa lähivuosina peräti kaksi ”huippuyliopistoa”. Toinen niistä on se kuuluisa säätiöpohjainen ”innovaatioyliopisto”, joka rakennetaan Teknillisestä korkeakoulusta, Helsingin kauppakorkeakoulusta ja Taideteollisesta korkeakoulusta Taikista. Nyt opetusministeri Sari Sarkomaa (kok. ) on ehdottanut, että taidekorkeakouluista muodostetaan taiteen ”huippuyliopisto”.

Suomen varsinaisissa yliopistoissa esitys herättää hilpeyttä. Niissä pohditaan, voisiko opetusministeri muodostaa huippuyliopiston myös jostakin yliopistosta.

Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että Suomessa on liikaa pieniä korkeakouluja. Niinpä muun muassa Oulussa, Turussa ja Itä-Suomessa on meneillään yhdistymishankkeita, jotka perustuvat vapaaehtoisuuteen ja maantieteelliseen läheisyyteen. Sari Sarkomaan ehdottama Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksen pakkoliittäminen Helsingin taideyliopistoon ei perustu kumpaankaan näistä.

Myös elokuvataiteen ja muiden Taikin taideaineiden pakottaminen insinöörivetoiseen innovaatioyliopistoon on kyseenalaista ja perusteetonta. Varsinkin, kun taide voi yleensä paremmin pienissä kuin suurissa yksiköissä.

Pakonomainen tarve taideopetuksen uudelleenjärjestelyihin näyttääkin perustuvan päättäjien henkilökohtaisiin mieltymyksiin. Taikin rehtorille Yrjö Sotamaalle tekniikan, talouden ja teollisen muotoilun yhdistäminen innovaatioyliopistoksi on ilmeisesti ollut niin suuri haave, että siinä saa pari taideainetta mennä pesuveden mukana.

Opetusministeri Sari Sarkomaa on perustellut taidekoulujen yhdistämistä musiikkiteatterin edistämisellä.




Viite