Maahan kannattaa aina sijoittaa

Natalia Baer

15.2.2008 0.00

Mikko Hovila

Osmo Soininvaara kannatti kolumnissaan maataloutta, joka toimisi ”suhteellisen edun periaatteen” mukaisesti (VL 1.2.). Maatalous ei maailmanlaajuisesti näytä kuitenkaan toimivan tällaisen ideaalin mukaisesti.

Globaalisti maatalous lienee 95-prosenttisesti kotimarkkinatuotantoa. Esimerkiksi maailman tärkeintä viljelykasvia vehnää viljellään kaikkialla, missä se menestyy, satotasosta riippumatta.

Vuonna 2006 vehnän keskimääräinen sato oli Ranskassa 6 700, Suomessa 3 600 ja USA:ssa 2 800 kg/ha. Vaikka USA:n viljanviljelyalueet ovat kuivuuden takia suhteellisen heikkotuottoisia, tuottaa USA kuitenkin noin puolet maailmanmarkkinoilla liikkuvasta viljasta.

Tietyt ekologiset realiteetit säätelevät maataloutta, erityisesti kasvintuotantoa, minkä takia muusta taloudesta johdetut periaatteet eivät sellaisenaan aina sovellu maatalouteen.

Perustarpeisiin suoraan liittyvä maatalous on ymmärrettävästi erityisasemassa talouspolitiikassa. Vertailukohtaa voisi hakea vaikka vesihuollosta. Taloudellista tehokkuutta tarvitaan, mutta huollon täytyy toimia aina ja kaikissa olosuhteissa.

”Maahan kannattaa aina sijoittaa, sillä sen valmistus on lopetettu”, viisasteli jo Mark Twain. Leipä- ja rehuviljaa täytyy viljellä niin hyvin kuin huonomminkin tuottavilla pelloilla, jotta globaali ruokaturvallisuus säilyisi ja viljan markkinahinnat pysyisivät kohtuullisina.

Eri syistä johtuen vilja ja muut maataloustuotteet näyttäisivät tulevaisuudessa muodostuvan taloudelliseksi niukkuustekijäksi maaöljyn tapaan, kuten ympäristövaikuttaja Lester R. Brown on jo pitkään ennakoinut.

Maatalous edellyttää eri tuotantosuunnilla infrastruktuuria ja tietotaitoa, jota ei yhtäkkiä saada aikaiseksi tuotannon loputtua. Olisiko ympäristönäkökohtien perusteella tarkoituksenmukaista ajaa tuotantoa alas millään tuotantosuunnalla Suomessa – edes sokerijuurikkaan viljelyä?

Lisäponnisteluja sen sijaan tarvitaan, jotta päästään vähemmän kuormittavampaan, resurssitehokkaampaan ja eläinystävällisempään maatalouteen. Ympäristötukijärjestelmän edelleen kehittäminen on tässä suhteessa kotimaisen maatalouspolitiikkamme ydinkysymyksiä.