Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Puolen viinilasin päivä

29.2.2008 0.00

Elina Grundström

Elina Grundström

Viime maanantai jää Suomen historiaan puolen viinilasin päivänä. Nuori mäkimies Harri Olli laskeutui Helsinki-Vantaalle, haukkui lajijohtajansa ja kertoi Ilta-Sanomissa nauttineensa koneessa puoli lasillista punaviiniä.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) piti samana päivänä työministeri Tarja Cronbergin (vihr) kanssa Brysselissä tiedotustilaisuuden, jossa hän sätti Cronbergin, vihreät ja suomalaiset pääkirjoitustoimittajat. Helsingin Sanomien mukaan Pekkarinen selitti juoneensa lounaalla poikkeuksellisesti puoli lasia viiniä.

Ministerin veressä kuohui viinin lisäksi Vuotos. Pekkarisella on päähänpinttymä, että Vuotos pitää rakentaa, vaikka sitten vesilain vastaisesti. Perusteluja on ollut vaikea ymmärtää, sillä ne ovat vaihtuneet koko ajan. Aluksi Vuotos piti valjastaa ydinenergian säätövoimaksi, nyt hän puhuu tuulienergian säätövoimasta ja EU:n Suomelle asettamista uusiutuvan energian tavoitteista. Vuotoksen lasketaan kuitenkin lisäävän Suomen uusiutuvan energian osuutta vain noin 0,1 prosentilla.

Kauppalehden Brysselin kirjeenvaihtaja Arno Ahosniemi ihmetteli tiedotustilaisuuden jälkeen, miten Pekkarinen ja Cronberg mahtuvat samaan ministeriöön. Minä mietin, kuinka Pekkarinen ja pääministeri Matti Vanhanen mahtuvat samaan puolueeseen. Vanhanen on sentään Suomen ensimmäinen pääministeri, joka on ottanut ilmastonmuutoksen vakavasti ja myöntänyt, että sen hidastamisesta on pakko maksaa sähkön hinnassa. Nyt hallituksen energiastrategiaa laatii mies, joka vain keräilee halpoja irtopisteistä keskustan kannattajilta.

Mauri Pekkarinen on täräyttänyt, että ministerinä hänellä on suorastaan velvollisuus viedä Vuotos hallituksen päätettäväksi.

Mistä lähtien ministereillä on ollut velvollisuus esittää päätettäväksi lainvastaisia asioita?




Viite