Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Etelä-Suomen metsien kohtalo vaakalaudalla kehysriihessä

7.3.2008 0.00

Jukka Vahti

Etelä-Suomen metsien suojelu on vaakalaudalla ensi viikolla kokoontuvassa hallituksen kehysbudjettiriihessä. Valtiovarainministeriö haluaisi toteuttaa Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman Metso II:n kaavailtua pidemmällä aikavälillä. Ministeriö perustelee kantaansa muun muassa metsäenergiaan tukeutuvalla kansallisella ilmasto- ja energiastrategialla. Ympäristöjärjestöjen mielestä Metson toteuttamista ei enää voi pitkittää.

”Metso on meille edelleen ykkösasia. Ellei sille tule kunnolla rahaa, se voidaan kipata jonnekin homehtumaan. Ei ole realistista vaatia, että ohjelmaa vielä venytetään”, sanoo Harri Hölttä Suomen luonnonsuojeluliitosta.

Teollisuuden puunsaannin kysymykset asettavat kehysriihelle tavallista suurempia paineita. Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk) kuitenkin uskoo, että puun saanti ja metsien suojelu voidaan sovittaa yhteen.

”Nämä toisiaan täydentävät tavoitteet eivät ole kadonneet hallitukselta mihinkään”, Tiilikainen vakuutti.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) totesi viime viikolla Helsingin Sanomille, että metsäsektorin toiminnan turvaaminen on kehysriihen kärkiasia.




Viite