Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Nanoteknologiasta tehdään mörkö

4.4.2008 0.00

Mari Saario

Vihreä Lanka (VL 20.3.) uutisoi nanotekniikan mahdollisista terveysriskeistä. Vaikka keskustelu on tarpeen, artikkelin käsittelytapa toi esille vihreän uutisoinnin minua kyrsivät helmasynnit.

Kaikki nanohiukkaset niputettiin. Nanohiukkasen määritelmästä ei olla yksimielisiä, mutta wikipedian mukaan siihen kuuluvat kaikki universumin alle sadan nanometrin hiukkaset. Esimerkiksi metsä, liikenne, teollisuus ja kaikki palamisprosessit, kuten tulivuoret, suitsuketikut, kynttilät ja puusaunat, vapauttavat loputtoman kirjon nanohiukkasia, vaarattomista huippuvaarallisiin.


Jutun kuvan perusteella odotin kosmetiikkaan kriittisesti suhtautuvaa juttua.

Esimerkiksi keinotekoisten hiusvärien tai hajusteiden aiheuttama allergisoitumisriski on todellinen, samoin yhdisteiden leviäminen luontoon.

Lisäksi kosmetiikan lisäturvallisuuteen kohdistuvat vaatimukset tarkoittavat toistaiseksi ja väistämättä lisää eläinkokeita, mutta tätä ei jutussa mainittu. Ainoa huolenaihe oli salakavala nanohiukkanen.


Esitettyjä riskejä ei suhteutettu ja niitä perusteltiin oudosti. Esiin nostettiin, että tutkimuksen rahoituksesta vain prosentti käytetään turvallisuustutkimukseen. Lähdettä ei mainita, esimerkiksi Oras Tynkkynen puhui eduskunnassa vuosi sitten viidestä prosentista.

Niin tai näin, tunnusluku on merkillinen varsinkin, kun ei kerrota määritystapaa saati sitä, mikä olisi hyväksyttävä tavoitetaso. 10 prosenttia? 30 prosenttia? 99 prosenttia?

Entä paljonko tietoliikenneteknologian tutkimuksesta käytetään terveys- ja hyvinvointiriskien tunnistamiseen? Paljonko pitäisi?


Näyttää siltä, että nanoteknologiasta ollaan tekemässä uutta geeniteknologiaa, jolloin edessä on kokonaisen tekniikanalan fundamentalistinen ristiinnaulitseminen?

Kemistinä olisi virkistävää nähdä, että lyötäisiin vaihteeksi jotain muutakin tiedettä. Miksi ei vaadita internet-teknologioiden kehittämistä lopetettavaksi kunnes voidaan osoittaa, ettei se aiheuta haitallisten meemien, esimerkiksi rasismin, leviämistä yhteiskuntaan? Tunnetusti nettiä käytetään myös eriarvoistamiseen, sortoon ja sotimiseen. Hyväksymme rautatieliikenteen, vaikka junaonnettomuuksissa kuolee jatkuvasti ihmisiä, eikä kuluttajaparkoja edes varoiteta siitä matkalipuissa.


En myöskään ole nähnyt vihreiden liputtavan tarmolla tupakointia vastaan, vaikka tupakoija altistaa sekä itsensä että kaverinsa perimää vahingoittaville mutageenisille aineille ja todistetusti vaarallisille nanohiukkasille. Viimeksi mainittuja saa muuten elimistöönsä myös tupakoijan vaatteista ja vuodevaatteista.

Suomessa vihreät ovat suosittuja myös luonnontieteellisesti ajattelevien ihmisten parissa. Toivottavasti Lanka uskaltaa monipuolistaa uusien teknologioiden käsittelyä. Pikku-uutisen voisi ansaita esimerkiksi uusi tieto siitä, että geenimuunnellussa riisissä on vähemmän tuntemattomia eli riskialttiita vahinkomutaatioita kuin perinteisesti jalostetussa riisissä.

Nanoteknologian positiivisia mahdollisuuksia ja toteutustapoja, esimerkiksi materiaali- ja energiatehokkuuden lisäämiseksi, olisi myös ollut mukava lukea, ihan vastapainoksi.




Viite