Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tuulahdus Terijoelta

29.8.2008 9.24

Elina Grundström

opetusministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle luonnoksen uudesta yliopistolaista. Laissa on paljon hyvää, mutta se jakaa akateemisen vallan arveluttavalla tavalla.

Yliopistojen hallitusten valta kasvaa, mutta puolet jäsenistä ja puheenjohtaja pitää jatkossa valita yliopistojen ulkopuolisista henkilöistä, usein yritysmaailmasta.

Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok) perustelee uutta yliopistolakia muun muassa sillä, että yliopistojen rehtorit ovat toivoneet lisää autonomiaa yliopistoille.

Nyt ”autonomiaa” siis lisätään määräämällä, että valta pitää luovuttaa ulkopuolisille. Tästä tulee lähinnä mieleen Terijoen hallitus, jonka avulla Neuvostoliitto lupasi lisätä Suomen kansan vapautta 1939.

Uudempi esimerkki on ”autonomian” myöntäminen Georgian osille.

Yliopistojen rehtorit ovat kyllä moneen otteeseen vaatineet yliopistoille taloudellista autonomiaa. Se on uudessa laissa toteutumassa siten, että yliopistot muutetaan valtion tilivirastoista itsenäisiksi julkisoikeudellisiksi yhteisöiksi.

Sen jälkeen yliopistot saavat edes hiukan rauhaa opetusministeriön virkamiehiltä, jotka ovat viime vuosina puuttuneet pieniinkin asioihin kuin duracell-puput.

Monilla rehtoreilla on myös aitoa halua saada yliopistojen johtoon ulkopuolista asiantuntemusta. Mutta miksi laki määrää, että heitä on pakko olla puolet kaikkien yliopistojen hallituksissa?

Löytyykö Suomesta edes tarpeeksi asiantuntevia ja paneutuneita ulkopuolisia jäseniä kaikkien 20 yliopiston hallituksiin?

Rehtorit suhtautuvat lakiesitykseen varovaisen myönteisesti, sillä se lisää rutkasti myös rehtorien valtaa.

Laki murtaa kolmikannan, jossa opiskelijoilla, professoreilla ja muulla henkilökunnalla on kullakin kolmannes äänivallasta. Opiskelijoiden järjestö SYL on kuitenkin ollut hissukseen siitä, että opiskelijoiden valta vähenee puoleen entisestä.

Onko heidät lahjottu hiljaisiksi sillä, että antiikkinen ylioppilaskuntien pakkojäsenyys säilyy uudessakin laissa?

Lisää pääkirjoituksia löydät täältä.




Viite