Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Liha kortille? Ruokaostoksia on rajoitettu Suomessa ennenkin.

Liha kortille? Ruokaostoksia on rajoitettu Suomessa ennenkin.

Liha kortille ja kuluttajille päästökiintiöt

11.9.2008 14.29

Jukka Vahti

Pitäisikö liha laittaa sotavuosien tapaan kortille? Lihankulutus Suomessa kasvaa, vaikka lihantuotanto aiheuttaa viidenneksen maailman kasvihuonekaasupäästöistä.

Ajatuspaja Demos Helsingin tutkimusjohtaja Aleksi Neuvonen asettaisi kuluttajille päästökiintiöt, ja kuluttajat voisivat itse päättää, vähentävätkö he esimerkiksi lihansyöntiä vai lentomatkailua.

”Ihmisille pitää antaa valinnanvaraa, mitä kautta he päästöjä vähentävät. Jos nyt jollekin kulinaristille on suuri nautinto saada silloin tällöin pihvi, niin se on ok, jos muuten vähentää päästöjään”, Neuvonen sanoo.

Jollain tavalla ihmisten hiilidioksidipäästöjä pitää Neuvosen mukaan joka tapauksessa rajoittaa. Hyvä tahto ja kainot toiveet eivät enää riitä.

”Jos halutaan varmistaa, että mennään oikeaan suuntaan, niin tarvitaan selkeämpiä askeleita vähäpäästöisen ruokavalion edistämiseksi. Se tarkoittaisi esimerkiksi kasvisten käyttöön kannustamista jonkinlaisilla hintamekanismeilla.”

llmastonmuutos huolestuttaa suomalaisia, mutta käytännön teot sen hillitsemiseksi ovat vähissä.

Tämä käy ilmi tiistaina julkistetusta Demos Helsingin selvityksestä, jossa kartoitettiin suomalaisten ilmastoasenteita. Selvitys liittyy hallituksen imastopoliittiseen tulevaisuusselontekoon.

Käytännön esimerkki selvityksen tuloksista suomalaisten lihankulutus on viime vuosina kasvanut tasaisesti.

YK:n ilmastopaneelin johtaja Rajendra Pachauri muistutti viime sunnuntaina The Observer-lehdessä, että jokainen ihminen voi ehkäistä ilmastonmuutosta pidättäytymällä lihansyönnistä.

Pachauri ehdotti, että jokainen voisi aloittaa pitämällä vaikka yhden lihattoman päivän viikossa, koska sekin hillitsee ilmaston lämpiämistä.

Neuvonen ei usko, että pelkästään lihan hinnannousu muuttaisi suomalaisten ruokailutottumuksia riittävästi. Sen sijaan hän toivoo, että laitoskeittöt esimerkiksi kouluissa ja armeijassa ottaisivat ajatuksen lihattomista päivistä omikseen.

Lihantuotanto aiheuttaa metaanipäästöistä 40 prosenttia. Metaani on yli kaksikymmentä kertaa hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu.

Suomalaiseen uppoaa lähes 80 kiloa lihaa vuodessa

  • Suomalainen söi viime vuonna keskimäärin 76,2 kiloa lihaa. Ylivoimaisesti eniten kuormitusta ympäristölle aiheuttaa naudanliha, toiseksi eniten sianliha.
  • Suomalaiset söivät 2007 keskimäärin 34,9 kiloa sianlihaa, 18,7 kiloa naudanlihaa ja 15,3 kiloa broilerinlihaa. Näistä broilerinsyönti lisääntyi eniten, 15 prosenttia vuoteen 2006 verrattuna.
  • Tuoreen saksalaistutkimuksen mukaan naudanlihakilon tuottaminen vastaa kasvihuonekaasupäästöiltään noin 71 kilometrin automatkaa. Porsaanlihalla vastaava luku on 26 kilometriä.

ilmastonmuutos  ruoka 




Viite