Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Sosialistiset Yhdysvallat

19.9.2008 8.22

Elina Grundström

Yhdysvalloissa on arvioni mukaan sosialisoitu tämän kuun aikana enemmän varallisuutta kuin Neuvostoliitto koskaan omisti.

Viime viikolla liittovaltio otti haltuunsa valtavat asuntolainapankit Freddie Macin ja Fannie Maen, ja niiden mukana puolet Yhdysvaltain asuntoluottokannasta.

Tällä viikolla liittovaltio joutui käytännössä kansallistamaan myös maailman suurimman vakuutusyhtiön AIG:n, jonka omaisuus on noin 1 100 miljardia dollaria. Sillä rahalla hoitaisi vaikkapa Suomen valtion budjetin 200 vuoden ajan.

Uusi Amerikan sosialistiset yhdysvallat on syntynyt. Se ei tapahtunut vahingossa, vaan poliittisten päätösten seurauksena.

Republikaanien valtakaudella rahamarkkinoita on vapautettu ja omistusasumista on tuettu laajoilla korkojen verovähennysoikeuksilla. Nämä päätökset on tehty ideologisista syistä, mutta myös siksi, että nousukausina finanssimaailma pystyy ohjailemaan laiskoja poliitikkoja.

Tällaiset ilmiöt eivät ole vieraita Suomessakaan. Asunnon ostamista on meilläkin tuettu runsailla verohelpotuksilla. Nuorille on tuputettu ylisuuria asuntolainoja ja kiskurikorkoisia pikavippejä niin voimakkaasti, että se on melkein rikollista.

Eikä ilmeisesti mikään voisi vähempää kiinnostaa suomalaista poliitikkoa kuin se, että pankkivalvonta on valunut hallitsemattomasti pois Suomesta pohjoismaisten pankkifuusioiden myötä.

Yhdysvaltain pankkikriisiä kommentoidaan maailman talouslehdistössä ”uusliberalismin päätöspisteeksi”.

Pelkään pahoin, ettei se sitä ole. Rahoitusmarkkinoilla on taipumus ajaa itsensä kriisiin, jos niitä ei valvota tiukasti. Nokkelat pankkiirit keksivät aina uusia ”rahoitusinstrumentteja”, joilla he käärivät rahat ja jättävät laskut muille.

Se voi tapahtua uudestaan myös Suomessa.

Lisää pääkirjoituksia löydät täältä.




Viite