Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Pelastaako Obama maailman?

19.12.2008

Elina Grundström

Käyttäjän Elina Grundström kuva
Lisää pääkirjoituksia löydät täältä.

Ensi Vuosi ratkaisee maapallon tulevaisuuden, eikä se viime viikkojen perusteella näytä hyvältä. Vuoden 2009 aikana on määrä saada aikaan uusi kansainvälinen ilmastosopimus 2012 umpeutuvan Kioton sopimuksen tilalle.

Uusi sopimus solmitaan – jos solmitaan – Kööpenhaminassa ensi joulukuussa, ja sen on parasta olla Kiotoa tiukempi, jos halutaan välttää ilmastonmuutoksen yltyminen katastrofiksi.

Viime perjantaina päättynyt Kööpenhaminaa valmisteleva Poznanin kokous sujui kohtalaisen hyvin. Ensin vuoden kokousaikataulu kursittiin kokoon, ja metsäkadon ehkäiseminenkin saatiin vihdoin mukaan neuvottelupöytään.

Tämän viikon keskiviikkona hyväksytty EU:n ilmastopaketti oli sen sijaan raju pettymys. EU:n oli määrä näyttää tietä koko maailmalle, mutta se päätyikin antamaan ilmaiset päästöoikeudet lähes kaikille energiaintensiivisille teollisuudenaloille.

Pahimpia iltalypsijöitä oli Suomi. Maamme keplotteli ilmaiset päästöoikeudet metsäteollisuudelle, joka on niin vanhanaikaista ja kannattamatonta, että sen tukeminen on työllisyydenkin kannalta kyseenalaista.

EU on tähän asti ollut päästökaupan pioneeri. Hetken näytti jo siltä, että markkinamekanismit alkoivat todella tehdä puhtaasta energiasta kannattavaa. Taantuma on kuitenkin laskenut sekä öljyn että päästökiintiöiden hinnan alle puoleen siitä, mitä ne olivat viime kesänä, ja EU:n vesitetty ilmastopaketti vei systeemiltä lopunkin uskottavuuden.

Kun Kiinasta ei ole edes oman maansa pelastajaksi, katseet kääntyvät Washingtoniin. Barack Obama on luvannut leikata Yhdysvaltain hiilidioksidipäästöjä, mutta vasta ensi vuosi näyttää, kuinka paljon poliittista pääomaa hän on valmis sijoittamaan maailman pelastamiseen, kun Yhdysvaltain taloudessakin on tekemistä. Pallo on joka tapauksessa heitetty pois Euroopasta.





Viite