Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Supervirkamiehen paluu

Natalia Baer

Erkki Virtanen.
Natalia Baer

30.1.2009 16.49

Jussi Karmala

Ministeriöiden kulisseissa riehuu poliitikkojen ja virkamiesten valtataistelu. Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen sysättiin jo hetkeksi sivuun – kunnes maailmantalous roihahti.

Kesäkuun kolmastoista päivä sattui olemaan perjantai, mutta aurinko paistoi niin lempeästi työ- ja elinkeinoministeriön sisäpihalle, ettei mitään pahaenteistä ollut ilmassa. Virkamiehet keinuivat toimistotuoleillaan ja odottelivat raukeina viikonloppua ja pian alkavaa kesälomaa.

Yhtäkkiä palohälyttimet alkoivat piristä. Ministeriön turvamies havahtui. Hän lähti katsomaan toisen kerroksen huonetta, jonka suunnasta hälytys tuli. Turvamies pääsi käytävän palo-ovelle saakka, mutta ei voinut edes avata sitä, sillä ovi oli tulikuuma. Nyt oli kiire!

Ministeriön työntekijät ryntäsivät ulos työhuoneistaan seuraten hätäpoistumisteitä osoittavia kylttejä katonrajassa. Kansliapäällikön sihteeri oli jo laskeutumassa rappusia, kun hän huomasi yhden puuttuvan joukosta. Missä oli Virtanen?

Sihteeri juoksi kokoushuoneen A219 ovelle, riuhtaisi sen auki ja näki ministeriön ylimmän virkamiespomon, kansliapäällikkö Erkki Virtasen pitävän rauhallisena palaveria muiden virkamiesten kanssa.

”Tämä ei ole harjoitus”, sihteeri huusi.

Käytävällä hänen takanaan leijui jo savua.

Palosta on kulunut puoli vuotta, ja Virtanen istuu väliaikaisen työhuoneensa tumman neuvottelupöydän ääreen. Kansliapäälliköllä on päällään valkoinen, hiukan kireä kauluspaita, jonka hihat hän on käärinyt ylös. Kaulassa roikkuu tummansininen raidallinen solmio.

Hän on toinen niistä virkamiehistä, jotka yleisen käsityksen mukaan johtavat Suomea. Se ensimmäinen, Raimo Sailas, työskentelee viereisessä korttelissa valtiovarainministeriössä ja laatii juuri Suomen hallituksen elvytyspakettia.

Virtasella on sanottu olevan enemmän valtaa kuin keskitason ministerillä. 1990-luvun laman leikkaukset nostivat hänet vallan huipulle, mutta nyt poliitikot ovat valtiosihteerien ja tiukkojen hallitusohjelmien avulla tunkeneet takaisin vuoren harjalle. Onko vahvojen virkamiesten aika päättymässä?


Virtasesta tuli virkamies melkein sattumalta. Helsingin yliopiston kansantaloustieteen opiskelija lähti tilapäiseksi koodaajaksi Tilastokeskukseen tienaamaan joululahjarahoja vuonna 1970.

Työelämä vei, ja seuraavana vuonna Virtanen otti kandin paperit ulos. Vuosikymmenen lopulla Virtanen siirtyi valtiovarainministeriöön budjettisihteeriksi.

Ministeriössä hän tutustui pian Raimo Sailakseen, joka oli Virtasta viisi vuotta vanhempi. Miehiä yhdisti työväenluokkainen tausta ja matemaattinen ajattelu, joka näkyi myös harrastuksissa: Sailas pelasi shakkia, Virtanen bridgeä. He nousivat samoja uraportaita. Aina kun Sailas sai ylennyksen, nousi Virtanen häneltä vapautuvaan virkaan. Molempia pidettiin demarihenkisinä.

Kaksikon yhteistyö oli huipussaan viime laman aikoihin. Menoja piti leikata ja palveluita karsia. Virtanen ja Sailas olivat pääministerin luottomiehiä, jotka tekivät pyöreää päivää, Sailas valtiovarainministeriön budjettipäällikkönä ja Virtanen apulaisbudjettipäällikkönä.

Tehtävät vaihtuivat lennosta. Kun toinen tuli töihin, toinen painui kotiin nukkumaan. Sanoja ei paljon tarvittu, numerot puhuivat.

Ministeriö alkoi muokata Suomea uuteen uskoon. Rahaa satsattiin tutkimukseen ja tuotekehittelyyn. Hyvinvointivaltion ydintä, julkisia palveluita, alettiin ajaa alas.

Poliitikoille järjestely sopi mainiosti. Kiusalliset leikkaukset sai ulkoistettua virkamiehille, eikä oma menestys vaaleissa vaarantunut.

Politiikka oli muutenkin ajautunut kriisiin. Neuvostoliitto kaatui, puolueiden jäsenkato kiihtyi, ja laman jälkeiset konsensushallitukset olivat korostetun epäpoliittisia.

Suomen tietä ulos lamasta luotsasi kauppa- ja teollisuusministeriö, jonka kansliapäälliköksi Virtanen valittiin vuonna 1998. Demariministerit Sinikka Mönkäre, Antti Kalliomäki ja Erkki Tuomioja eivät olleet ministeriön johdossa erityisen vahvoja.

Demaripääministeri Paavo Lipponen kampesi puoluettaan oikealle, mutta monille demareille uusi talousajattelu ei oikein auennut. Talouden hoito oli helpompaa ulkoistaa virkamiehille.

Virtanen oli kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä kuin toimitusjohtaja. Hän veti suuria linjoja ja junaili maan asioita. Kaikki tärkeät asiat kulkivat kansliapäällikön kautta.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen politiikassa alkoivat puhaltaa uudet tuulet. Keskusta sai vuoden 2003 eduskuntavaaleissa vaalivoiton ja asetti kauppa- ja teollisuusministeriksi Mauri Pekkarisen, joka osoittautui heti ensimmäisestä päivästä lähtien jokapaikan höyläksi. Hän halusi puuttua kaikkeen.

Kun Pekkarinen oli politiikan ja Virtanen virkamieskunnan voimahahmo, ei yhteentörmäyksiltä voitu välttyä.

Pian Vanhasen ykköshallitus nimitti ensimmäistä kertaa ministereille poliittisia valtiosihteereitä, jotka nousivat kuin tyhjästä ministeriöiden kakkosjohtajiksi. Poliitikot halusivat, että valtiosihteerit valvovat hallitusohjelman toteutumista ministeriöissä.

Kansliapäälliköiden mielestä kyseessä oli karmea virhe, joka vaarantaisi virkamiesten puolueettoman työn. Kansliapäälliköt kävivät verisiä valtataisteluja valtiosihteereiden kanssa. Monessa ministeriössä kytee vieläkin.

Virtasen pelikenttä meni lopullisesti sekaisin, kun Vanhasen kakkoshallitus päätti yhdistää kauppa- ja teollisuusministeriön sekä työministeriön yhdeksi työ- ja elinkeinoministeriöksi. Suomen suurin ministeriö sai heti lempinimen superministeriö.

Hallitus halusi luoda vastapoolin valtiovarainministeriölle, jonka virkamiehille oli siirtynyt yhä enemmän valtaa. Superministeriö haluttiin rakentaa niin, että valta pysyisi varmasti poliitikoilla.

Virtanen valittiin superministeriön kansliapäälliköksi, vaikka lehdistö vihjaili, että hän ei ollut Pekkarisen suosikki. Pian elinkeinoelämä ja etujärjestöt oppivat, että työ- ja elinkeinoministeriössä voi ottaa yhteyttä suoraan ministereihin, valtiosihteereihin tai ylijohtajiin. Kansliapäällikkö ei enää seissyt portinvartijana.

Politiikan valtaa lisäsi myös se, että Vanhasen hallitukset ovat seuranneet hallitusohjelmia tarkkaan. Keskustan vahvat miehet, Mauri Pekkarinen ja pääministeri Matti Vanhanen näkevät itsensä mielellään eräänlaisina valtion toimitusjohtajina.

Tässä roolissa keskustalainen politiikka on helppo naamioida puolueettoman virkamiestyön kaapuun. Hyvä esimerkki ovat lukuisat valtion virastojen ja laitosten alueellistamiset, jotka etenevät jyrän lailla virkamieskunnan vastustuksesta huolimatta.


Virtanen riisuu silmälasit, laittaa ne pöydälle ja huokaisee.

”Kun ministeriöfuusio alkoi reilu vuosi sitten, laitoin itseni matkustuskieltoon. Tein täällä hommia yötä päivää.”

Kansliapäällikön toimenkuva on muuttunut täysin. Superministeriössä väkimäärä ja budjetti kaksinkertaistuivat.

Virtanen ei kuitenkaan junaile entiseen tapaan suuria linjoja, vaan käyttää yhä enemmän aikaansa henkilöstö- ja hallintoasioihin. Viime vuoden aikana hän kävi alaistensa kanssa satoja pitkiä paitahihaiskeskusteluja, joissa työntekijät kertoivat tuntemuksiaan ja tehtäviään.

”Henkilöstöjohtamiseen on mennyt aikaa enemmän kuin lääkäri määrää”, Virtanen sanoo.

Työtä on teettänyt myös ministeriön uusi matriisiorganisaatio, jossa työntekijällä on useita pomoja. Organisaatio ei tahdo toimia vieläkään.

Vaikka kansliapäällikön valta on kaventunut, alaiset kunnioittavat Virtasen työmoraalia. Soittokierros Virtasen lähipiiriin paljastaa, että hän on rehellinen, rahan kanssa tarkka ja alaisilleen lojaali – ja odottaa samaa myös heiltä.

Nuoret 2000-luvun virkamiehet eivät aina ymmärrä, mikä Virtasessa on niin ihmeellistä, mutta vanhat kollegat tuntevat hänen vaikutusvaltansa verkostot.

Virtanen arvostaa argumentointia ja asiantuntemusta. Poliittista huitomista tai kotiinpäin pelaamista hän ei hyväksy.

Virtanen on kehunut, että hän ei edes äänestä, koska hänellä on muutenkin tarpeeksi vaikutusvaltaa. Tuttavat tosin kertovat, että kyllä Virtanen välillä äänestää, kaiken lisäksi eri puolueita.

Huonoista puolista nousee esiin korostettu suorasukaisuus. Virtanen sanoo asiat niin kuin ne hänen mielestään ovat. Linja ei ole aina ministeriön poliittisen johdon mukainen. Myöskään kansainvälisellä kokemuksella Virtanen ei pääse kehumaan.

Kollegat kehuvat Erkki Virtasta siitä, että hän ei pelaa pelejä – työpaikalla. Vapaa-aika on toinen juttu. Erkinpäivän tienoilla Virtanen vie alaisiaan aina Vermolle raveihin. Kovana hevosmiehenä hän on istunut Finntoton hallituksessakin.

”Raviveikkauksessa ja kansliapäällikön työssä pitää molemmissa käyttää järkeä. Menestys perustuu taitoon ja tietoon, eikä arvaamiseen”, Virtanen sanoo.

Virtasen vanha ravikaveri kuitenkin kertoo, että Virtanen ei ole erityisen häävi raviveikkaaja.

Kun Virtanen lähti virkamiesuralle, monet sanoivat, että oikean puolueen jäsenkirjan hankkiminen nopeuttaa uraa. Virtanen ei kuitenkaan ottanut jäsenkirjaa ja nyt hän iloitsee, että poliittisten virkanimitysten aika on ohi.

Politiikka näyttää vähentävän virkamiesten valtaa myös tulevaisuudessa. Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok) valtiosihteeri Velipekka Nummikoski uskoo, että nimenomaan poliittisten valtiosihteereiden rooli kasvaa.

”Kun kansalaiset äänestävät vaaleissa muutoksen puolesta, poliittisesti muutosta edustaa ministeri valtiosihteereineen. Valtiosihteerin rooli on auttaa muutoksen toteuttamisessa, hän vie muutosta virkamieskuntaan”, Nummikoski sanoo.

”Jos poliittisen valtiosihteerin asema esitysten valmistelussa korostuu, jonkun ehkä vähenee.”

Virtaselle tällainen tulevaisuus näyttäytyy painajaismaisena. Hän kävi Ruotsissa tutustumassa paikalliseen työ- ja elinkeinoministeriöön. Sen johdossa oli 21 poliittisesti nimitettyä vaihtuvaa virkamiestä. Näiden alaisuudessa oli vain yksi pitkän linjan jatkuvuudesta vastaava henkilö.

”Aina kun kysyin työnjaosta tai toimintatavoista, niin vastaus oli, että ’vi vet inte, det är flexibelt.’”

”Olisi hyvä, jos Suomessa ei mentäisi tähän suuntaan pätkääkään”, Virtanen sanoo.

Uusi uljas poliittisen vallan aika sujui kuin rasvattu, kunnes viime syksynä roihahti. Yhdysvalloista alkanut finanssikriisi levisi globaaliksi taantumaksi, ja poliitikot ympäri maailman alkoivat puhua elvytyksestä. Nyt vaaditaan vahvaa valtiota tukemaan työllisyyttä ja elinkeinoja.

Samaan aikaan Suomessa pääministeripuolue keskustan ahdinko syvenee. Muutama viikko sitten puolue kävi jo alle 20 prosentin kannatusluvuissa. Vanhaselle ja Pekkariselle on tullut hätä käteen.

Vihreiden työministeri Tarja Cronberg on puolestaan ilmoittanut, ettei hän lähde enää puheenjohtajaehdokkaaksi, jolloin työministerin salkun kohtalo on auki. Yhtäkkiä superministeriön poliittinen johtajuus onkin sekava vyyhti.

Työ- ja elinkeinoministeriö on kuitenkin avainasemassa, kun satojen miljoonien elvytysrahoja jaetaan – ja raha-arkun avainta pitää taskussaan Virtanen. Hänen mielestään superministeriön perustaminen tuli nykyiseen taloustilanteeseen kuin luojan lahjana.

”Suomessa on kahdenlaisia ministeriöitä: niitä, jotka korjaavat menneisyyden virheitä, ja niitä, joissa tehdään tulevaisuutta. Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa nyt kaikkiin suurimpiin haasteisiin: elinkeinoihin, työllisyyteen, ilmasto-, energia- ja innovaatiopolitiikkaan”, hän sanoo.

Yhtäkkiä Virtanen ei näytäkään enää väsyneeltä. Hän on tehnyt koko viime vuoden töitä yötä myöten päästäkseen selville uuden superministeriön rakenteesta. Hän on käyttänyt valtavasti aikaa henkilöstön kuuntelemiseen, ja nyt hän tuntee koneiston kaikki osat. Raimo Sailas on edelleen hänen hyvä ystävänsä.

Lama, tai talouden maailmanpalo, niinkuin Virtanen itse sanoo, voi olla 58-vuotiaan Virtasen uralle vielä näyttävä huipennus. Kun leikkauslistoja alkaa tulla, poliitikkojen on helppo sysätä niitä taas Virtaselle ja Sailakselle. Virtanen voi päästä vielä kerran junailemaan maan asioita, superministeriön supervirkamiehenä.


Savu haisi. Virtanen tuijotti ovella seisovaa sihteeriään hämmästyneenä. Kokoushuoneen palohälytin ei ollut soinut.

Kokouksen osallistujat seurasivat kiireesti Virtasen sihteeriä ulos rakennuksesta. Mutta Virtanen lähti päinvastaiseen suuntaan. Hän vei kokouspaperit huoneeseensa ja tarkisti, ettei kukaan jäänyt sisään. Virtanen poistui palavasta ministeriöstä vasta viimeisten joukossa.

Ministeriön hätääntynyt väki evakuoitiin valtioneuvoston linnan pihalle. Osa porukasta oli sisätossut jalassa, sillä ulkokengät olivat jääneet palavaan ministeriöön.

Virtanen otti porukan haltuunsa, kertoi missä mennään, kuinka suuri paloalue oli, ja mihin maanantai-aamuna tultaisiin töihin. Niille, joiden lompakko oli jäänyt liekkien keskelle, Virtanen lainasi bussirahaa omasta lompakostaan.

Kun palomiehet tulivat paikalle, he saivat heti käteensä paloalueen kartat ja tiedon tapahtumista. Palomiehet kehuivat, että harvoin tulee näin hyvin organisoidulle palopaikalle: yli sata ihmistä oli evakuoitu seitsemässä minuutissa.

Työministeri Cronberg tuli työministeriön tiloista Esplanadilta katsomaan palopaikkaa. Elinkeinoministeri Pekkarinen oli Jyväskylässä ja ajoi Helsinkiin iltapäivällä.

Virtanen päivysti palopaikalla koko illan.

Kuka?

  • Erkki Virtanen, 58 v.
  • Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö.
  • Valtiotieteiden kandidaatti. Opiskeli kansantaloustiedettä ja tilastotiedettä.
  • Töissä Tilastokeskuksessa 1970–78. Valtiovarainministeriössä eri budjettitehtävissä 1978–1998. Vuodesta 1998 lähtien kauppa- ja teollisuusministeriön, myöhemmin työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkönä.
  • Lempiruoka: Paistetut silakat ja perunamuusi. Syö lounaan usein työpöytänsä ääressä, mistä sihteeri moittii. Haastattelupäivän lounas oli juustoa ja voileipäkeksejä.
  • Harrastukset: Bridge, ravit, lenkkeily, sienestys.
  • Motto: ”Jämptiys-termiä korostan. Kun jotain sovitaan, niin tehdään kanssa.”
  • Lama-ennuste: ”Nyt hirvittää. Vaikka olen taloustieteilijä, niin tämäntyyppisen maailmanpalon analyysiin ei ole välineitä.”
  • Raviveikkausvinkki: ”Hevosia kannattaa katsella lämmittelyssä, silloin niistä näkee niiden fiiliksen. Jos karva kiiltää korvat ovat pystyssä ja hevonen näyttää siltä, että haluaa juosta, niin hyvä.”

 





Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.