Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Bäckman saapui Moskovaan

9.3.2007 5.57

Laura J. Rantanen

Johan Bäckmanin herjauskirja toimii Venäjällä osana Kremlin imagokampanjaa.

Helsingissä kunnioitettiin Anna Politkovskajan muistoa kaksi päivää murhan jälkeen.
Surua vai kampanjointia? Helsingissä kunnioitettiin Anna Politkovskajan muistoa kaksi päivää murhan jälkeen.

Venäjän tiedotusvälineissä on levinnyt laajasti uutinen, jossa kerrotaan vihreiden kansanedustajan Heidi Hautalan käyttäneen toimittaja Anna Politkovskajan murhaa vaalikampanjansa edistämiseen. Uutinen perustuu tutkija Johan Bäckmanin viime viikolla julkaistuun Saatana saapuu Helsinkiin -kirjaan ja tutkijan itsensä laatimaan tiedotteeseen.

Uutista levitti kirjan julkistamistilaisuuden jälkeen Venäjän valtion uutistoimisto RIA Novosti. Suomessa Bäckmanin kirjaa pidetään yleisesti herjauskirjana.

Venäläisille tiedotusvälineille suunnatussa tiedotteessaan Bäckman kertoi, että ”kansanedustaja Heidi Hautala tukee toimillaan kansainvälistä terrorismia” ja ”vaarantaa Putinin vastaisilla provokaatioillaan Venäjän ja Suomen väliset suhteet”.

Itänaapurin media sai myös tietää, että Hautala käytti viime syksynä tapahtuneen Politkovskajan murhan aiheuttamaa kohua edistääkseen presidentinvaalikampanjaansa. Tämä kuulostaa kummalliselta, sillä Politkovskaja murhattiin yli puoli vuotta Suomen presidentinvaalien jälkeen.

Venäläistä lehdistöä tutkinut Jukka Pietiläinen Tampereen yliopistosta kertoo, että reaktiot kirjauutiseen ovat olleet Venäjällä uteliaita ja jossain määrin myönteisiä.

”Kirjan tyylistä ei siellä tiedetä mitään”, Pietiläinen toteaa.

Teoksen käsikirjoitukseen tutustuneen Pietiläisen mielestä kirja vaikuttaa lähinnä kaunokirjallisuudelta, joka paikoin irtoaa kauas todellisuudesta.

Kirjan kääntäminen venäjäksi on kustantajan mukaan työn alla.


Venäjän johto on viime aikoina käynnistänyt mahtavan pr-koneiston parantaakseen maansa imagoa. Viime syksynä, heti Politkovskajan murhan jälkeen, Kreml nosti julkiseen keskusteluun Venäjänvastaiset mielialat lännessä ja erityisesti Suomessa. Moskova kohentaa nyt maansa julkisuuskuvaa rahan voimalla.

”Jonkinlainen imagokampanja on selvästi käynnissä. Sitä varten muun muassa perustettiin reilu vuosi sitten englanninkielinen Russia Today -televisiokanava, jonka katsojaluvut eivät tosin päätä huimaa”, Venäjän mediaa seuraava Jukka Pietiläinen sanoo.


Johan Bäckman toivoo tiedotteessaan venäläiseltä medialta tukea ”vaikeassa taistelussa Suomen antivenäläisiä mielialoja vastaan”. Asiantuntijoiden mielestä Bäckman ei kuitenkaan tarvitse tukea taistelussaan, vaan päinvastoin hänestä on tehty yksi väline Kremlin laajan pr-koneiston käyttöön.

”En usko salaliittoteorioihin, enkä odota Bäckmanin kirjalla olevan merkittävää vaikutusta Venäjällä sen paremmin kuin Suomessa”, Pietiläinen vastaa.

Bäckmanin kirjassaan toistama teesi Venäjän-vastaisista mielialoista Suomessa ja muualla Euroopassa ei herätä enää suurta mielenkiintoa venäläisissä tiedotusvälineissä. Aihe lienee jo loppuun kaluttu.


Lisää aiheesta:



Viite