Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

EU-vaaleista tulossa protestivaalit

Mikael Ahlfors

Mikael Ahlfors

20.2.2009 8.21

Jukka Vahti

Työttömyyden kasvu Euroopassa voi muuttaa ensi kesän europarlamenttivaalit protestivaaleiksi. EU:n komissio ennusti tiistaina työllisyysraportissaan, että unionin alueella jää tänä vuonna työttömäksi kolme ja puoli miljoonaa ihmistä.

EU-kriittisyyden ja kansallismielisyyden noususta on viime viikkoina nähty merkkejä eri puolilla Eurooppaa. Esimerkiksi Tšekissä on alkuvuoden aikana rekisteröity kaksi EU-kriittistä puoluetta, jotka aikovat asettaa ehdokkaita eurovaaleihin.

Lissabonin sopimusta vastustavan irlantilaisen Declan Ganleyn luotsaama Libertas-liitto puolestaan etsii parhaillaan kannattajia ja rahoitusta eri puolilta Eurooppaa.

”Sellaiset puolueet voivat menestyä, jotka eivät ole EU-maissa kantamassa vastuuta taloudellisesta tilanteesta. Tämä tarkoittaa puolueita, jotka ovat valtaeliitin tai hallitusyhteistyön ulkopuolella”, professori Tapio Raunio Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitokselta sanoo.

Vasta kesällä tiedetään, näkyykö tyytymättömyys EU-skeptikoiden kannatuksessa vai äänestyprosentissa. Suomessa vuoden 2004 eurovaaleissa äänesti 41,4 prosenttia äänioikeutetuista, vuonna 1999 prosentti oli 31,4.

EU-skeptikot ovat ennenkin olleet eurovaaleissa näkyvästi esillä: esimerkiksi Ruotsissa 2004 vaaleissa EU-kriittinen Kesäkuun lista keräsi 14,4 prosenttia äänistä ja nousi kolmanneksi suurimpana ruotsalaispuolueena europarlamenttiin kolmella paikallaan.

Kesäkuun lista perustettiin vain neljä kuukautta ennen 2004 vaaleja, joten tälläkin kertaa voidaan kokea yllätyksiä vielä ennen kesäkuussa pidettäviä vaaleja.

Suomessa EU-kritiikki kanavoituu kuitenkin todennäköisesti perussuomalaisten jo ennestään kasvavaan kannatukseen.

Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi sanoo, että EU:ta saa ja pitää kritisoida, mutta pelkkä eipäs-juupas -asetelma on keinotekoinen.

”Kritiikin pitää olla älyllistä ja perustua tosiasioihin. Se ei siis voi nojata pelkkiin mielikuviin, joihin perussuomalaisten ja Timo Soinin kannatus on jossain määrin perustunut. Missä EU, siellä ongelma -kritiikkiin pitäisi saada vähän lihaa luiden ympärille”, Laturi sanoo.

Talouskriisi kuumentaa maahanmuuttokeskustelua myös Suomessa, ilmenee tällä viikolla julkistetusta Ulkopoliittisen instituutin analyysista. Tutkija Toby Archerin mukaan huoli työpaikoista lisää vasemmisto- ja oikeistopopulismia EU-maissa. EU-kriittisten ehdokkaiden mahdollinen menestys kesän vaaleissa ei kuitenkaan välttämättä ole yhtä kuin protesti.

Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston tutkija Katri Vallaste muistuttaa, että erilaiset vaalitulokset ovat luonnollinen osa demokratiaa myös EU:ssa.

”Kansallisella tasolla ei yleensä puhuta protestivaaleista, vaan pidetään luonnollisena, että välillä toiset ovat vallassa ja toiset oppositiossa. Jostain kumman syystä EU-tasolla on vain yhdet oikeat vallanpitäjät”, EU-kriittisyyttä tutkiva Vallaste sanoo.




Viite