Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kiistakapula. Parkkihallit ovat nyt kulttuurin murroksen symboleita.

Kiistakapula. Parkkihallit ovat nyt kulttuurin murroksen symboleita.

Parkkihallisota kiihtyy

27.3.2009 8.09

Noora Jussila

Parkkiluolat nostavat nyt kansanliikkeitä eri puolilla Suomea, esimerkiksi Turussa, Jyväskylässä ja Oulussa. Niitä vastaan kootaan adresseja, mielenosoituksia ja Facebook-ryhmiä.

Kaupungeissa muhiva asennemuutos autoistumista vastaan kertoo laajemmasta kulttuurin muutoksesta. Professori Ilmo Massa näkee siinä yhteyksiä ranskalaisen sosiologin Pierre Bourdieun käsitteeseen doksan kriisi, todellisuuskäsityksen murroskohta.

”Maailmantalouden kriisi, ilmastonmuutos ja energiakriisi ovat lisänneet epävarmuutta siitä, mihin maailma on menossa. Materialistinen edistysajattelu huojuu, eivätkä ihmiset tiedä, miten orientoitua. Nyt ollaan murroskohdassa, joka on hedelmällinen uusille suuntautumisille”, Massa sanoo.

Hän huomauttaa, että kaikki kolme kriisiä ovat vaikuttaneet autoiluun. Maailmantalouden kriisi on sysännyt autotehtaat suuriin vaikeuksiin, ilmastonmuutos tuonut vaatimukset pienipäästöisyydestä ja energiakriisi nostanut polttoaineiden hintoja.

”Arkielämään liittyviä asioita, kuten autoilua, arvioidaan nyt uudella tavalla.”

Parkkihallikiistoissa vedotaan pääasiassa ilmastonmuutokseen, keskustan vetovoimaisuuteen ja maiseman säilyttämiseen. Usein puolesta ja vastaan taistellaan samoin perusteluin.

”Kaupunkia ei saa rakentaa yksityisautoilun ehdoilla. Kasvaviin liikennemääriin pitää vastata kehittämällä joukkoliikennettä. Parkkihallit eivät torju ilmastonmuutosta, sillä suuri parkkitila kannustaa yksityisautoiluun”, sanoo Jyväskylän Pakkia parkkihallille -kansanliikkeen Anni Pursiainen.

Maanantaina Turussa järjestetään parkkihallia vastustava mielenosoitus. Sen puuhanaisen, turkulaisen vihreiden varavaltuutetun Saara Ilvessalon mielestä parkkihalleihin kärjistyy moni asia.

”Tässä ei puhuta pelkästään parkkihallista vaan myös siitä epädemokraattisuudesta, jota päätöksenteossa on havaittavissa. Ihmisten mielipiteitä ei haluta kuunnella”, Ilvessalo sanoo.

Näistä nahistellaan

Jyväskylä, Kirkkopuiston parkkihalli, Paraatiaukio. Kaupunginhallitus veti kaksi viikkoa sitten pois esityksensä 330 auton parkkihallin rakentamiseksi. Syy oli esteellisyys: kaupunkisuunnittelulautakunnan työhön osallistui parkkihalliyhtiö JyväsParkki Oy:n hallituksen jäsen. Esitys palaa kaupunginvaltuustoon ensi kuussa. Kustannusarvio on noin 7 miljoonaa euroa, jonka maksavat kiinteistönomistajat, ei kaupunki.

Turku, Toriparkki, Kauppatorin alle. Kaupunginvaltuusto päättää toriparkista maanantaina. Joulukuussa kerättiin 13 000 nimen adressi, jolla vaadittiin kansanäänestystä toriparkista. Kaupunginvaltuusto kuitenkin torppasi kansanäänestyksen. Toriparkkia vastustavassa Facebook-ryhmässä on yli 2 500 jäsentä. Arviolta 700 auton toriparkin kustantaa yritys, eikä kaupungilla ole kustannusarviota parkkihallista.

Oulu, Kallioparkki, keskustan alle. Herättänyt vilkasta keskustelua Kalevan mielipidesivuilla. Kallioparkkia vastustavan adressin on allekirjoittanut yli 17 000 henkeä. Arvioiden mukaan 700 autoa vetävän parkkihallin kustantaa Oulun kaupunki. Kustannusarvio ei ole vielä selvillä.




Viite