Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Ansiottomat ansiot

3.4.2009

Taina Ahtela

Käyttäjän Taina Ahtela kuva
Kirjoitus on julkaistu pääkirjoituksen paikalla 3.4.2009 ilmestyneessä lehdessä. Lisää toimituksen kommentteja löydät täältä.

Tällä viikolla nähtiin yllättäviä käänteitä saanut jatko-osa tutusta näytelmästä, jossa valtionohjauksesta vastaavat ministerit kauhistelevat median mukana Fortumin toimitusjohtajan Mikael Liliuksen palkkioita.

Poliitikkojen on ollut pakko älähtää, koska Liliuksen palkkiot ovat jo pitkään sotineet kansan oikeustajua vastaan. Erityisen kiusallisen asiasta tekee monen kukkarolle käynyt synkkä taloustilanne ja se, että yhtiön voitot tuntuvat suoraan monen sähkölaskussa.

Yhdysvalloissa talouskriisi on tehnyt yritysjohtajista nopeasti kaikkien yhteisen sylkykupin ja syntipukin. Paparazzien kamerat ovat kääntyneet golf-klubeilla ja jahdeillaan kriisin keskellä paistatteleviin pankkiireihin ja elvytysrahaa saaneiden yritysten toimitusjohtajiin.

Suomessa ei ole nyt jouduttu pelastamaan valtion rahalla pankkeja tai vakuutusyhtiöitä, joten Fortum joutunee kantamaan ristiä yksin. Fortumin hallituksen puheenjohtaja Peter Fagernäs veti eilen johtopäätöksen ja ilmoitti eroavansa.

Fortumin asemaa ei ole helpottanut, että vesi- ja ydinvoimalla sähköä takova yhtiö on saanut nauttia päästökaupan nostaman sähkön markkinahinnan tuomista lisätuotoista.

Hallitus teki oikean ratkaisun päättäessään tällä viikolla panna tällaiset ansiottomat voitot verolle. Moni asia jäi vielä auki, esimerkiksi veron euromäärä ja se, kuinka suuren palan vero windfall-tuotoista leikkaa.

Tärkeintä on, ettei vero käänny tarkoitustaan vastaan, eli siirry sellaisenaan kuluttajien sähkölaskuun, kuten sähköyhtiöt ehtivät tuoreeltaan manata. Verosta ei voi tulla sähköyhtiöille uutta hinnankorotusautomaattia.

Toimiessaan vero voi parantaa sekä päästökaupan että sähköyhtiöiden mainetta.





Viite