Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Mikael Ahlfors

Jari Auvinen.
Uutta oppia. Luomukurssin käynyt lohjalainen maanviljelijä Jari Auvinen vaihtaa luomuun tänä kesänä. "Rypsi saa jäädä pellolta pois ja herne tulee tilalle." Mikael Ahlfors

Uutta oppia. Luomukurssin käynyt lohjalainen maanviljelijä Jari Auvinen vaihtaa luomuun tänä kesänä. "Rypsi saa jäädä pellolta pois ja herne tulee tilalle."

Maanviljelijöiden luomukursseilla on tungosta

9.4.2009 8.20

Riikka Lamminmäki

Maanviljelijöiden luomukursseille on ollut tänä keväänä tunkua, mikä ennakoi uusien luomutilojen buumia.

ProAgrian järjestämien kurssien kävijämäärät ovat tuplaantuneet Uudellamaalla, ja Pohjanmaalla kursseille on osallistunut kuusinkertainen määrä viljelijöitä viime vuoteen verrattuna.

Viiden päivän kurssi on edellytys luomuviljelyyn siirtymiselle. ProAgria arvioi, että luomuun on tänä vuonna vaihtamassa vähintään 150–200 uutta maanviljelijää. Lopullinen määrä selviää huhtikuun lopussa, kun luomusopimusten hakuaika päättyy.

"Osa kurssin käyneistä saattaa toki siirtyä luomuun vasta ensi vuonna tai sitä seuraavana", ProAgrian koulutuspäällikkö Kaisa Tolonen sanoo.

Suuri kiinnostus tarkoittaa, että luomulle budjetoidut tukirahat saattavat loppua kesken kauden.

"EU-kehys on vuosille 2007–2013, ja sen mukaisesti meidän pitää elää. Vuodenvaihteessa katsotaan, voidaanko uusia luomusopimuksia ensi vuonna hakea", maatalousylitarkastaja Sini Wallenius maa- ja metsätalousministeriöstä sanoo.

Edellisen kerran luomutuki jäi jakamatta vuonna 1997.

Tänä vuonna kursseille on myös osallistunut entistä suurempia tiloja. Etelä-Suomessa luomuun on vaihtamassa useita yli sadan hehtaarin maatiloja.

Näistä yksi on Jari Auvisen Lohjalla sijaitseva 180 hehtaarin tila. Rypsiä, kauraa, vehnää ja ruista myyntiin ja heinää hevosille viljelevä Auvinen on pohtinut luomuun siirtymistä viime kesästä.

"Lannoitteet maksavat älyttömästi, ja kauppa vie kaiken katteen. Luomuun siirtymällä katteen saa itselleen", Auvinen sanoo.

Paremman kannattavuuden lisäksi Auvisen vakuuttivat luomun periaatteet.

"Teolliset lannoitteet loppuvat jossain vaiheessa kuitenkin. Minä pystyn karjalannalla lannoittamaan pellot."

Maanviljelijöitä on tuonut kursseille myös luomutuotteiden hintojen kehitys: ne ovat viimeisten neljän vuoden aikana nousseet ja myös pysyneet korkealla.

"Suomesta viedään paljon luomutuotteita, joten markkinoilla on hyvin tilaa", ProAgrian Kaisa Tolonen sanoo.

luomu  maatalous 




Viite