Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Mikael Ahlfors

Mari Tikkanen.
Äitien puolesta. Toista lastaan odottava Mari Tikkanen haluaa ajaa etenkin naisten ja äitien asiaa kehitysmaissa. Mikael Ahlfors

Äitien puolesta. Toista lastaan odottava Mari Tikkanen haluaa ajaa etenkin naisten ja äitien asiaa kehitysmaissa.

Kampanjat siirtyvät nettiin

21.8.2009 8.21

Anu-Elina Lehti

Klikkaa linkkiä intialaisen sairaalan puolesta, klikkaa ja lahjoita rokote afrikkalaiselle lapselle. Hyväntekeväisyys ja avustusjärjestöjen kampanjointi siirtyy kovaa vauhtia verkkoon ja siellä toimivaan sosiaaliseen mediaan.

Helsinkiläisen Mari Tikkasen vuonna 2007 perustama yritys M4ID, Marketing for International Development, auttaa kehitysmaa- ja avustusjärjestöjä saamaan näkyvyyttä uuden teknologian ja verkkoyhteisöjen avulla.

Tikkasen yritys on ainutlaatuinen, sillä mikään maailman mainostoimistoista tai uuden median osaajista ei keskity pelkästään kehitysmaiden asioihin. Tikkasen asiakkaita ovat muun muassa maailman terveysjärjestö WHO, Väestöliitto, Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi, Maternity Worldwide sekä erilaiset YK:n alaiset järjestöt.

”Yritykseni tuo viimeisintä teknologiaa ja luovaa markkinointia kehitys- ja YK-järjestöille, työskentelemme mainostoimistojen ja järjestöjen välimaastossa,” Tikkanen määrittelee.

Nyt yritys on laajenemassa, ja Tikkanen etsii M4ID:lle uutta päällikköä.

Kampanjoiden kehittäminen alkaa ongelmasta. Esimerkiksi WHO:sta otettiin Tikkaseen yhteyttä, jotta äitien ja lasten terveys pääsisi G8-kokouksen asialistalle.

Tikkanen kehitti suomalaisten mainostoimistojen kanssa sähköpostikampanjan, jossa vetoomuksia lähetettiin suoraan päättäjille 260 kansainvälisen järjestön kautta.

”Äitiysterveys pääsi kokouksen asialistalle ensimmäistä kertaa historiassa. On hienoa, että WHO uskaltaa tehdä terveyskampanjointiaan uudella tavalla. Meidän konseptimme ovat heille todella radikaaleja.”

Tikkasen mukaan yleinen ongelma on, että sosiaaliseen mediaan yritetään ujuttaa perinteistä mainontaa.

”Välillä järjestöt ehdottavat ideoita, jotka eivät tule toimimaan. Sellaisia en tee, sillä se on heidän rahojensa haaskausta.”

Tällä hetkellä järjestöjen sosiaaliseen mediaan käyttämät markkinointirahat ovat lähes nollissa, mutta Tikkanen uskoo, että viiden vuoden päästä monien järjestöjen kampanjointibudjetista jopa 30–40 prosenttia käytetään verkkoyhteisöissä.

Suomalaiset järjestöt luottavat yhä vahvasti televisio-, sanomalehti- ja katumainontaan, mutta poikkeuksiakin on. Tikkanen kehuu muun muassa Amnestyn Joku raja- ja Palvelu- ja virvoitusjuomateollisuuden Kännissä olet ääliö -kampanjoita.

Tikkanen käyttää arjessaan Facebookia ja Twitteriä, lukee ja kirjoittaa blogeja sekä katsoo videoita Youtubesta. Hän uskoo, että Facebook on yhä elossa viiden vuoden päästä, mutta eri muodossa.

”Odotan mielenkiinnolla uutta Facebook-liteä (kevytversiota). Siitä ei vielä kauheasti tiedetä, mutta uskon, että se ottaa vähän mallia Twitteristä.”

 Tikkanen arvelee, että tulevaisuudessa kehitetään ohjelmia, joiden avulla voi kätevästi yhdestä paikasta hallinnoida erityyppisiä sosiaalisen median ohjelmia.

Mari Tikkasen oma tausta on varsin kansainvälinen. Hänen isänsä työskenteli YK:ssa, ja perhe vaihtoi maata usein. Tikkanen syntyi Turkissa ja asui lapsena Bangladeshissa, Suomessa ja Afrikan Norsunluurannikolla.

Tikkanen opiskeli Helsingin yliopistossa sosiologiaa ja sosiaalityötä, ja valmistui lopulta kehitysmaatieteiden maisteriksi London School of Economicsista. Sen jälkeen hän muun muassa työskenteli kymmenen vuotta eri järjestöjen ja YK:n viestintä- ja kampanjointitehtävissä.

M4ID

  • Mari Tikkasen vuonna 2007 perustama yritys auttaa kehitysyhteistyöjärjestöjä kampanjoimaan verkkoyhteisöissä.
  • Asiakkaita muun muassa maailman terveysjärjestö WHO ja Väestöliitto.
  • M4ID:n kehittämät kampanjat sisältävät esimerkiksi verkkosivuja ja addresseja, Facebook-ryhmiä ja Youtube-videoita. Käytännön toteutuksen tekevät suomalaiset mainostoimistot.
  • Sijaitsee Helsingin Punavuoressa.
  • Tällä hetkellä yhden naisen yritys, Tikkanen etsii uutta työntekijää.
  • Osakeyhtiö tämän vuoden alusta.

internet  politiikka 2.0 




Viite