Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Risto Aalto

Poliisit ja talonvaltaaja.
Putkaan ja raastupaan. Poliisi otti viime vuoden huhtikuussa Jyväskylässä kiinni vallatusta talosta vapaaehtoisesti lähteneen.Risto Aalto

Putkaan ja raastupaan. Poliisi otti viime vuoden huhtikuussa Jyväskylässä kiinni vallatusta talosta vapaaehtoisesti lähteneen.

Otteet talonvaltaajia kohtaan kovenevat

18.9.2009 8.37

Josi Tikkanen

Syytekohdat ovat tavallista kovemmat, kun Jyväskylän käräjäoikeudessa ensi viikolla syytetään 21:tä henkilöä viimevuotiseen talonvaltaukseen liittyvistä rikoksista.

Kaikkia syytetään hallinnan loukkauksesta ja törkeästä vahingonteosta. Vankeusrangaistus törkeästä vahingonteosta on enimmillään neljä vuotta. Lisäksi osaa syytetään niskoittelusta poliisia vastaan ja haitanteosta virkamiehelle.

Yleensä valtauksiin osallistuneet on tuomittu ainoastaan hallinnan loukkaamisesta, mistä rangaistuksena on ollut korkeintaan sakkoja.

Jyväskylän kampuksella sijaitsevan, pitkään tyhjillään olleen talon omistava Senaatti-kiinteistöt vaatii myös
30 500 euron vahingonkorvauksia esineiden rikkomisesta ja seinien töhrimisestä. Senaatti-kiinteistöiltä ei annettu haastattelua Vihreälle Langalle.

Talonvaltauksia tutkinut Leo Stranius pitää mahdollisena, että pienemmissä kaupungeissa valtauksiin suhtaudutaan pääkaupunkiseutua tylymmin.

”Jyväskylässä vaikutti jo talon tyhjennysvaiheessa siltä, että viranomaisetkin pyrkivät yhteenottoon valtaajien kanssa”, Stranius sanoo.

Syytteen saivat kaikki talossa tyhjennyshetkellä olleet. Poliisi tyhjensi talon valtausta seuranneena päivänä omistajan vaatimuksesta.

Valtaajien mukaan moni syytetyistä ei ollut paikalla varsinaisessa valtauksessa 1. huhtikuuta.

Mukana ollut jyväskyläläinen opiskelija pitää jälkikäteen virheenä sitä, että talossa vierailleiden ihmisten määrää ei aluksi rajoitettu. Valtaajien mukaan vallatussa talossa ehti käydä satoja ihmisiä, kun itse valtauksessa oli mukana parikymmentä henkeä.

Myös Joensuussa keväällä tapahtunut talonvaltaus on johtanut kuulusteluihin. Poliisi epäilee ”hallinnan loukkaamisesta” reilua kymmentä henkilöä, jotka ovat antaneet nimensä poliisille talon tyhjennyksen yhteydessä.
Vastalauseena valtaajat ovat toimittaneet poliisille listan muista vallatussa talossa vierailleista henkilöistä. Joukossa on Joensuun kaupunginvaltuutettuja, kaupunginhallituksen jäseniä ja virkamiesjohtoa.

Vahingonkorvauksia asiassa vaatii Joensuun kaupunki. Kaupungin tilakeskuksen johtaja Timo Korhonen on tehnyt valtauksesta rikosilmoituksen.

Leo Stranius pelkää, että myös Joensuussa lähdetään Jyväskylän tielle. ”Toivottavasti myös siellä ei haeta kovempia tuomioita.”




Viite