Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Pullonheittoa

15.6.2007 5.51

Elina Grundström

Suomi on hieno maa. Missä muualla pääministeri voisi noin vain astella julkiseen terveyskeskukseen keskellä yötä? Suuressa maailmassa hän pujahtaisi seuralaisineen yksityissairaalaan.

Saattaa tosin olla, että seuraavan kerran Matti Vanhanen etsii puhelinluettelosta Mehiläisen 24-tunnin palvelun. Terveyskeskusten päivystyksessä ei nimittäin yleensä lennä pehmeitä vessapaperirullia vaan kovia viinapulloja.

Katsotaanpa Helsingin Sanomien juttuarkistosta: Viime kesänä tehdyssä tutkimuksessa 27 prosenttia Peijaksen päivystyspoliklinikan potilaista oli humalassa tai päihderiippuvaisia. Meilahden päivystysosastolle sijoitettujen kiireellisten tapausten taustalla oli 60 prosentissa alkoholi.

Suomi jakautuu kovaa vauhtia kahtia. Yksityisten lääkäripalvelujen käyttö lisääntyy ja kehitystä aiotaan kiihdyttää parantamalla yksityislääkäreiden Kela-korvauksia. Yritysten avaintyöntekijöille on jo tarjolla vakuutuksia, jotka kustantavat leikkauksetkin yksityislääkärillä. Samaan aikaan terveyskeskuksiin on niin vaikea saada lääkäreitä, että hätiin houkuteltujen keikkalääkäreiden kuukausitulot ovat korkeampia kuin alan professoreiden palkat.

Terveyspalveluissa on menossa hallitsematon yksityistäminen. Se johtaa pahimmillaan siihen, ettei meillä ole kohta enää laadukkaita julkisia sairaaloita, mutta ei myöskään vakuutusjärjestelmiä, jotka mahdollistavat kunnollisten yksityisten palvelujen käytön normaalituloisille aikuisille.

Hallitus käynnisti eilen suuren sosiaaliturvauudistuksen. Sosiaaliturva on kuitenkin terveydenhuollon rinnalla helppo nakki, sillä se on pohjimmiltaan vain rahan jakamista. Jos hyvä suomalainen terveyskeskus- ja sairaalaverkko nyt ajetaan alas, sitä ei saada hetkessä takaisin. Ei edes rahalla.




Viite