Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Natalia Baer

Osmo Soininvaara.
Paras voittakoon. Osmo Soininvaara on jo ilmoittanut olevansa käytettävissä apulaiskaupunginjohtajaksi. Natalia Baer

Paras voittakoon. Osmo Soininvaara on jo ilmoittanut olevansa käytettävissä apulaiskaupunginjohtajaksi.

Puoluekanta ei ratkaise Helsingin apulaiskaupunginjohtajan valintaa

10.8.2007 5.55

Laura J. Rantanen

Helsingin uusi kaupunkisuunnittelusta vastaava apulaiskaupunginjohtaja valitaan asiantuntemuksen, ei puoluekannan perusteella. Näin sanoo kokoomuksen valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Laura Räty.

”Korpisen saappaat ovat isot, ja ne täyttääkseen ehdokkaalla täytyy olla äärettömän hyvä tuntemus kaupunkisuunnittelusta”, hän toteaa.

Jos kaupunginvaltuuston kokoomusryhmä pysyy uutta viranhaltijaa valittaessa yhtenäisenä, sen äänet ratkaisevat. Rädyn mukaan valinta herättää varmasti keskustelua ja tunteita kokoomusryhmässä, niin merkittävästä pestistä on kyse.

Demarien Pekka Korpinen jää apulaiskaupunginjohtajan virasta eläkkeelle marraskuun alussa, ja valtuuston demariryhmä on pitänyt Korpisen seuraajan paikkaa omanaan. Vihreiden mielestä kaikkien ryhmien pitäisi saada asettaa ehdokkaansa. Osmo Soininvaara on jo ilmoittanut olevansa käytettävissä virkaan. Hänet asetettaneen ehdolle vihreän valtuustoryhmän kokouksessa 15. elokuuta.

Perinteisesti kokoomuksen ja demarien näkemykset kaupunkisuunnittelusta ja asuntopolitiikasta ovat olleet lähempänä toisiaan kuin kokoomuksen ja vihreiden. Erimielisyyksiä vihreiden ja kokoomuksen välillä on ollut etenkin vuokra-asuntotuotannosta, joukkoliikenteestä ja kaupunginosien eriarvoistumisesta.


Osmo Soininvaaran mukaan demareilla ei ole automaattisesti oikeutta virkaan. Hänen mielestään demarien valtuustoryhmästä ei löydy henkilöä, joka olisi itseoikeutettu Korpisen seuraajaksi.

”Paikka ei missään nimessä kuulu kelle tahansa demarille. Lehdissä esiin nousseella Jouni Backmanilla ei ainakaan ole tarpeeksi tuntemusta Helsingin kaupunkisuunnittelun ongelmista.”

Eduskunnasta keväällä pudonnut Backman on kotoisin Etelä-Savosta.

Vihreiden ryhmäpuheenjohtajan Otto Lehtipuun mukaan nyt pitäisi keskustella siitä, millaiseksi Helsinkiä pitäisi lähivuosina rakentaa.

”Asiat uhkaavat aina jäädä neuvottelutilanteiden varjoon. Virka on tärkeä, eikä ole yhdentekevää, minkälainen henkilö sitä hoitaa”, Lehtipuu sanoo.

Kaupunkisuunnittelusta vastaava apulaiskaupunginjohtaja pystyy vaikuttamaan voimakkaasti kaavoitukseen ja asuntopolitiikkaan – ja sitä kautta myös kaupungin ilmastopolitiikkaan. Viranhaltijalla on takanaan laaja virkakoneisto, jota hän voi ohjata ja käyttää.




Viite