Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Ekotaika näyttää tulevan

Juha Peurala

Pääministeri ja solmiot kuvituskuvassa.
Vuonna 2010. Pääministerin kravatti ennustaa muun muassa itseriittoisuutta, lempeä ja korruptioskandaalien hieromista kansan kasvoihin.Juha Peurala

Vuonna 2010. Pääministerin kravatti ennustaa muun muassa itseriittoisuutta, lempeä ja korruptioskandaalien hieromista kansan kasvoihin.

29.12.2009

Eno

Ennustamiseen löytyy ympäristöystävällinen keino.

Nimimerkki ”Turvattu tulevaisuus” kysyy: Mikä olisi ekologisin tapa ennustaa tulevaa? Uuden vuoden tinasta tulee lyijypitoista ongelmajätettä ja teelehdetkin kuljetetaan toiselta puolelta maapalloa luettavaksi.

Eno vastaa: Johan nyt ongelman kehitit! Ei riitä, että ennustaminen on vaikeaa ja tulevaisuuden ennustaminen aivan erityisen vaikeaa – se pitäisi tehdä vielä kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti!

Teelehtien ja tinan lisäksi kristallipallot on hylättävä, sillä tuskin missään on Reilun kaupan luomukristallipalloja. Samoin komeroon joutavat seuraavat keinot: Daktylomantiaan, eli sormuksella ennustamiseen, tarvitaan sormus. Ja jalometalleilla on hirmuinen ekologinen selkäreppu.

Hippomantia, eli hevosista ennustaminen, edellyttää epäekologista eläimenpitoa. Ekstispisia, eli uhrieläimien sisäelimistä ennustaminen, taas on epäeettistä, kuten myös skapulamantia, eli luiden halkeamista ennustaminen.

Hydromantia, eli vedestä ennustaminen, kuulostaa jo lupaavammalta, mutta entä vesikriisi? Ksylomantia, eli puista ennustaminen, on muuten hyvä, mutta siinäkin on käytössä menetelmä, jossa puuta poltetaan ja tulevaisuus luetaan tuhkasta. Ei hyvä.

Libanomantia, suitsukkeista ennustaminen, edellyttää epäekologisen tuontisuitsukkeen käyttöä. Onykomantia, eli sormenkynsistä ennustaminen, on luomun kuuloista, mutta siihen tarvitaan viaton poika, eivätkä pojat ole koskaan viattomia.

Jäljelle jää matinkrakamantia, jossa tulevaisuus luetaan Matti Vanhasen kravatin väristä ja kuvioinnista. Ennusmerkit perustuvat empiiriseen Vanhasen kravattien tarkkailuun uutiskuvissa:

Punainen: menet kihloihin tai saat niskaasi korruptiosyytteen.

Vaaleansinipilkullinen: entinen heilasi kirjoittaa sinusta paljastuskirjan. Haastat heilan oikeuteen.

Vihreä: tapaat yllättäen Yhdysvaltain varapresidentin.

Raidat: sinulle luovutetaan Santeri Alkio-mitali tai tapaat Vladimir Putinin.

Violetti, raitoja: häviät presidentinvaalit.

Ruskea: häviät eduskuntavaalit.

Sininen: häviät kuntavaalit.

Harmaa: häviät EU-vaalit.

Lisää enon vastauksia löydät täältä.





Viite