Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Puolueet kaipaavat nyt itua järjestöiltä

12.3.2010

Jukka Vahti

Käyttäjän Jukka Vahti kuva

Pidätkö itseäsi bilettäjänä, nostalgikkona vai kenties visionäärinä?

Elämänasenteesi kiinnostaa suuresti puolueita, jotka valmistautuvat juuri nyt kuumeisesti ensi vuoden eduskuntavaaleihin. Vihreät ja vasemmistoliitto sekä suuret puolueet kokoomus, keskusta ja sdp selvittivät viime vuonna Risc-tutkimuksella omien kannattajiensa asenteita ja arvostuksia.

Selvityksen tuloksista voi lukea Lena Björklundin uusimpaan Vihreään Lankaan kirjoittamasta jutusta. Siitä käy myös ilmi, että puoluepoliittiset näkemykset eivät enää määrittele ihmisen identiteettiä entiseen malliin. Nykyisin puoluepolitiikka on vain identiteetin osa muiden joukossa, jos sitäkään.

Tämä tekee parhaillaan vaaliohjelmiaan valmistelevien puolueiden elämän vaikeaksi. Mitä pitää sanoa ja kenelle, jotta sanoma tavoittaa oikeat ihmiset?

Ei olekaan ihme, että puolueet kaipaavat nyt vaaliohjelmatyöhönsä poikkeuksellisen paljon ulkopuolista apua erityisesti ympäristöasioissa, kuten käy ilmi Noora Jussilan jutusta. Ainakin vihreiden ja vasemmistoliiton ohjelmaesityksiä voi kuka tahansa kommentoida puolueiden verkkosivuilla.

Ohjelmien pohjaksi on myös järjestetty jäsenkyselyjä, ja ohjelmaesitykset on lähetetty laajoille lausuntokierroksille kansalais- ja etujärjestöille.

Suomen kokoisessa maassa on vain eduksi, että tieto ja näkemykset kulkevat sujuvasti puolueiden ja järjestöjen välillä. Esimerkiksi ympäristö- ja talousasioiden asiantuntemusta ei koko maassa – saati puolueissa – ole tuhlattavaksi asti.

Samalla voi vain toivoa, etteivät puolueet vuorovaikutteisuusvimmassaan tule ulkoistaneeksi politiikkansa arvovalintoja järjestöjen, mainostoimistojen tai konsulttien tehtäväksi. Jos näin kävisi, puoluejärjestelmän olisi vaikea perustella olemassaoloaan.





Viite