Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Mikael Ahlfors

Rostislav Aalto.
Uudelle uralle. Dokumentaristi Rostislav Aalto kyllästyi odottamaan Ylen rahoituksen varmistumista ja perusti luomukahvilan Helsingin Kallioon.Mikael Ahlfors

Uudelle uralle. Dokumentaristi Rostislav Aalto kyllästyi odottamaan Ylen rahoituksen varmistumista ja perusti luomukahvilan Helsingin Kallioon.

Suvi Lindénin Yle-sekoilu uhkaa ajaa pienet tuotanto-yhtiöt konkurssiin

25.3.2010 15.57

Hanna Eriksson

Eduskuntaryhmien tällä viikolla antama lupaus säilyttää Ylen rahoitus suunnilleen nykytasolla saattaa pelastaa itsenäiset elokuva- ja dokumenttituotantoyhtiöt konkursseilta.

Viestintäministeri Suvi Lindén (kok) ja eduskuntaryhmät päätyivät jälleen tällä viikolla umpikujaan Ylen rahoitusmallia koskevissa neuvotteluissa. Ylelle kuitenkin luvattiin, että se voi jatkaa toimintaansa nykyisessä laajuudessa.

Yle ei ole tehnyt viiteen kuukauteen sopimuksia ulkopuolisten tuottajien kanssa, koska ei ole tiennyt tulevien vuosien rahoituksesta. Monet pienet tuotantoyhtiöt ovat kiikkuneet konkurssin partaalla.

”Ala on ollut täysin halvaantunut ja ammatti-ihmiset työttöminä”, toteaa elokuvaohjaaja ja Suomen elokuva- ja videotyöntekijöiden liiton puheenjohtaja Maria Lappalainen.

Eduskunnan lupaus rahoituksesta helpottaa, muttei lopeta piinaa. Ylen yhteistuotantojen päällikkö Erkki Astala toteaa, ettei Ylellä ole lupauksesta huolimatta konkreettista tietoa siitä, mikä budjetti on tulevina vuosina.

”Koetamme joka tapauksessa ensi viikon aikana saada selvät linjat siitä, miten ulkopuolisten tuotantojen kanssa edetään”, Astala sanoo.

Dokumentaristi Rostislav Aalto on ollut projektiensa kanssa jumissa puoli vuotta Ylen rahoitusongelmien takia. Aalto on perustanut odotellessaan luomukahvilan Kallioon.

”Koska elokuvista ei ole saanut elantoa, olen voinut ainakin itse seisoa kassalla ja saada parikymppiä rahaa”, Aalto sanoo.

Aalto on ohjannut muun muassa palkitun Cleaning Up -dokumentin. Viimeksi valmistui Vietnamissa kuvattu dokumentti black thai -vähemmistöstä.

Yle on suuri rahoittaja Suomen pienillä elokuva- ja dokumenttimarkkinoilla. Elokuvasäätiö rahoittaa tuotannoista pääsääntöisesti korkeintaan puolet.

Ylen osuus on usein jopa kolmannes. Muut rahoittajat eivät lähde mukaan, ennen kuin Yle saa päätettyä rahoistaan.

Maria Lappalaisen mukaan näin pitkää ja vakavaa katkoa tuotantojen rahoituksessa ei ole aiemmin ollut.

”Elokuvien ja dokumenttien tekijät ovat olleet tyhjän päällä. Suurin osa Suomen paristasadasta pienestä tuotantoyhtiöstä on tekijöiden omia yrityksiä, eikä yrittäjillä ole Suomessa työttömyysturvaa”, Lappalainen toteaa.

Rostislav Aalto kutsuu Ylen rahoitussekoilun aiheuttamaa tilannetta sietämättömäksi aikuisten limboksi.

”Ihmisten pitää syödä, maksaa vuokra ja ostaa lapsilleen vaatteita. Kuukausipalkkaa saava ihminen ei voi tajuta, mihin ahdinkoon tällainen ihmiset ajaa”, Aalto toteaa.




Viite