Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Sailaksen kabinetti

sisäpiiri. Valtiovarainministeriön osastopäällikkökokous on alkamassa. Paikalla ovat hallitusneuvos Arto Sulonen (vas.), hallinto- ja kehitysjohtaja Päivi Nerg, ylijohtaja Jukka Pekkarinen, valtion työmarkkinajohtaja Teuvo Metsäpelto, finanssineuvos Tapio Mutikainen, valtioneuvoston controller Soili Vasikainen, alivaltiosihteeri Martti Hetemäki, valtiosihteeri, kansliapäällikkö Raimo Sailas, ohjelmaneuvos Sirpa Kekkonen, ylijohtaja Silja Hiironniemi, alivaltiosihteeri Juhani Turunen, ylijohtaja Peter Nyberg, budjettipäällikkö Hannu Mäkinen, hallitusneuvos Tarja Jääskeläinen ja viestintäjohtaja Anita Sihvola.

sisäpiiri. Valtiovarainministeriön osastopäällikkökokous on alkamassa. Paikalla ovat hallitusneuvos Arto Sulonen (vas.), hallinto- ja kehitysjohtaja Päivi Nerg, ylijohtaja Jukka Pekkarinen, valtion työmarkkinajohtaja Teuvo Metsäpelto, finanssineuvos Tapio Mutikainen, valtioneuvoston controller Soili Vasikainen, alivaltiosihteeri Martti Hetemäki, valtiosihteeri, kansliapäällikkö Raimo Sailas, ohjelmaneuvos Sirpa Kekkonen, ylijohtaja Silja Hiironniemi, alivaltiosihteeri Juhani Turunen, ylijohtaja Peter Nyberg, budjettipäällikkö Hannu Mäkinen, hallitusneuvos Tarja Jääskeläinen ja viestintäjohtaja Anita Sihvola.

12.2.2010 12.53

Jukka Vahti

Valtiovarainministeriöllä on paras mahdollinen virkamieskunta Suomen pelastamiseksi talouskriisistä, kehuu valtiosihteeri Raimo Sailas. Toivottavasti hän on oikeassa.

Viime vuosituhannelta peräisin oleva tietokone nököttää kirjoituspöydän nurkassa paperipinojen keskellä ja näyttää siltä, ettei siihen ole koskettu aikoihin.

Jos näillä vaaleilla seinillä olisi korvat, ne olisivat harvinaisen hyvin perillä siitä, miten maa makaa nyt ja miten suomalainen talouseliitti toivoo sen makaavan tulevaisuudessa.

Tässä huoneessa ovat viime viikkojen aikana piipahtaneet EU:n tuleva talouskomissaari Olli Rehn, Sitran yliasiamies Mikko Kosonen ja moni muu suomalainen raskaan sarjan vaikuttaja.

Koko kansan kassanvartija, valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas, luettelee pyynnöstä hiljattain tapaamiensa henkilöiden nimiä. Hän verestää muistiaan selaamalla vanhanaikaista paperista taskukalenteriaan.

Olemme Sailaksen työhuoneessa Helsingissä, valtioneuvoston linnassa, missä suurin osa valtiovarainministeriötä pitää majaansa.

Ministeriön korkea-arvoisin virkamiespomo on pukeutunut tummansinisiin suoriin housuihin, vaaleansiniseen kauluspaitaan ja punaiseen kravattiin.

Elleivät hänen kasvonsa olisi tutut julkisuudesta, hän näyttäisi erehdyttävästi taksikuskilta. Sailaksen ylle on vaikea kuvitella kallista liituraitapukua.

”Olen syntymäpihi, mutta en kuitenkaan mikään itara”, Sailas sanoo.

Hän ei ole koskaan omistanut autoa.

Valtiovarainministeriön virkamies on sanayhdistelmä, jolla on tavallisen kansan ja jopa poliitikkojen keskuudessa huono kaiku. Näitä keski-ikäisiä herroja ja rouvia on tapana syyttää, kun mielenterveyspalveluihin, ympäristönsuojeluun tai muuhun tarpeelliseen ei heru riittävästi rahaa valtion kassasta.

Syytöksiin on aihetta, koska näiden pitkien käytävien varrella huoneissaan istuvat virkamiehet ovat viime viikkoina ja vuosikymmeninä käytännössä määränneet talouspoliittisen keskustelun tahdin Suomessa.

Ruotsin ja Suomen yhteiskunnissa on paljon samaa, mutta ne ovat selvästi erilaisia, kun on kyse talouspolitiikan valmistelusta tai talouspoliittisesta keskustelusta.

Näin kirjoitti Ruotsin valtion tutkimuslaitoksen Konjukturinstitutetin tutkimuspäällikkö Juhana Vartiainen viime vuoden lopussa OP-Pohjolan talousjulkaisussa Chydeniuksessa.

”Etujärjestöt ja virkamiehet ovat Suomessa ottaneet osan siitä vallasta, joka muuten kuuluisi hallitukselle ja eduskunnalle”, Vartiainen totesi.

Tällä viikolla hän arvioi Kauppalehdessä viime viikkojen talouspoliittista keskustelua Suomessa ”kafkamaiseksi”, koska äänessä ovat olleet lähinnä valtiovarainministeriön virkamiehet poliitikkojen kadottua näkyvistä kokonaan.

Vartiainen tietää mistä puhuu, koska hän on kuulunut sdp:n talouspoliittiseen työryhmään ja antanut neuvoja demariministereille Paavo Lipposelle ja Antti Kalliomäelle.

Vartiaisen mukaan virkamiehet esittävät Suomessa itsenäisesti mielipiteitä talouspolitiikan isoista linjoista. Se on vallankäyttöä, josta ruotsalaiset kollegat voivat vain haaveilla.

Ja Sailas, jos joku, on Suomessa se, joka sanoo asiat kuten ne ovat. Tai ainakin sen, miten niiden pitäisi hänen mielestään olla.

Valtiosihteeri purki viime viikolla TV1:n A-Plus-ohjelmassa pettymystään siitä, että työurien pidentämiseen pyrkineet työryhmät saavuttivat kovin laihan tuloksen.

Hän totesi, että eläkeikää pitää nostaa kolmella vuodella ja opiskeluaikoja lyhentää vuodella, jos julkisen talouden halutaan pysyvän pystyssä.

Poliitikoilta on viime aikoina turhaan odotettu yhtä selkeitä kannanottoja asiasta.

Sailas on mielestään esittänyt samaa näkemystä jo kymmenen vuotta, eikä hän näe roolissaan muutenkaan mitään ongelmaa.

”Olen sanonut, että päätän muutaman alaiseni matkalaskuista, enkä mistään muusta. Muodollinen päätösvalta on siellä, missä sen kuuluu olla, eli ministerillä.”

Tästä huolimatta Sailas ja moni hänen läheisimmistä alaisistaan, kuten alivaltiosihteeri Martti Hetemäki, budjettipäällikkö Hannu Mäkinen, kansantalousosaston päällikkö Jukka Pekkarinen ja kuntaosaston päällikkö Päivi Laajala, ovat merkittäviä talouspoliittisia vaikuttajia, vaikka eivät muodollisia päätöksiä teekään.

Sailaksen mielestä Ruotsi on kansankodin maineestaan huolimatta huomattavasti enemmän luokkayhteiskunta kuin Suomi. Se näkyy Ruotsin virkamieskulttuurissa, jossa ero poliitikkojen ja virkamiesten välillä on selvä, toisin kuin Suomessa.

Virkamiehen asema on määritelty myös Ruotsin perustuslaissa eri tavalla kuin Suomessa.

”Hieno eliitti ja tavallinen kansa ovat Ruotsissa enemmän erillään kuin meillä”, Sailas sanoo.

Hän ei määrittele, kumpaan leiriin katsoo itse kuuluvansa.

Sailaksen työpöydän takana on puinen kirjahylly täynnä kirjoja. Kirjat näyttävät olleen hyllyssä hyvän aikaa.

Yhteiskunnallisen kirjallisuuden lisäksi kokoelmasta löytyy Alavuden laulukirja, Petsamon historia, yrityshistoriikkeja ja Suomalaisen seksuaalikirjallisuuden bibliografia.

”Osa niistä on edeltäjäni peruja”, vuodesta 1995 valtiosihteerin virassa ollut Sailas sanoo.

Kirjahylly kertoo siitä, että valtiovarainministeriössä sekä sisustus että henkilökunta ovat vaihtuneet hitaanpuoleisesti. Ministeriön nelisataahenkisen henkilökunnan keski-ikä on 47,6 vuotta. Moni virkamiesjohdon jäsen kuuluu pian eläköityviin suuriin ikäluokkiin.

Sailas ei usko, että pomoportaan sukupolvenvaihdos muuttaa talouspolitiikan valmistelua merkittävästi. Hänen mukaansa ministeriössä on vuosikymmenten aikana kehittynyt vahva valtiovarainministeriön henki, jonka uudet tulokkaat omaksuvat nopeasti.

Hän puhuu jopa ”valtiovarainministeriöpuolueesta”, jonka eetos ylittää virkamiesten puoluepoliittiset näkemykset – jos niitä jollakulla sattuu olemaan.

”Nykyisin en tiedä juuri kenenkään poliittista kantaa, eikä sitä pysty mistään päättelemään edes tarkkakorvainen”, Sailas sanoo.

Millaiselta arvopohjalta ministeriön valmistelutyötä sitten tehdään?

Esimerkiksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa on helppo aistia, kuinka oikeusvaltion ihanteet ohjaavat talon toimintaa. Mutta mikä on valtiovarainministeriön missio?

Virallinen vastaus on valtiontalouden tasapaino ja kestävyys. Niiden avulla pyritään siihen, että myös tulevilla sukupolvilla on elämässään valinnanvaraa.

Suurin piirtein näillä sanoilla vastaavat kysymykseen kaikki, joilta sitä keksii rahaministeriössä kysyä.

Mutta miten tätä ministeriöpuoluetta pitää arvioida? Voiko sen sijoittaa tuottavuus-, tehokkuus- ja kestävyysvaatimuksineen sekä talouskeskeisyytensä vuoksi ideologisesti poliittisen asteikon oikeaan reunaan?

Menneinä vuosikymmeninä ministeriössä oli enemmän sellaista väkeä, jolla on tunnettu poliittinen kanta. Nykyisistä virkamiehistä Sailas ja kansantalousosaston päällikkö Jukka Pekkarinen ovat tunnetusti demareita.

Moni sanoo, että ministeriön virkamieskunta oli aiemmin nykyistä demarihenkisempää. Sailas vakuuttaa, että puoluekannalla ei ole ollut ministeriön päivittäisen työn kannalta aiemminkaan mitään merkitystä.

Eli kovat, oikeistolaiset tuottavuuden, tehokkuuden ja talouskasvun arvot otetaan ministeriön maailmankatsomuksessa annettuina?

”Minusta on sääli, jos oikeistolaisuus pystyy omimaan rationaaliseen valmisteluun ja päätöksentekoon liittyvät termit ja asiat. Se ei voi mitenkään olla oikeistolaista, että korostetaan tehokkuutta ja tuottavuutta.”

Tärkeimmät syyt valtiovarainministeriön poliittisen vallan kasvuun ovat 1990-luvun lama, Suomen liittyminen Euroopan talous- ja rahaliitto EMUun ja Euroopan unioniin sekä valtion budjetin laadinnassa käyttöön otettu kehysmenettely, eli valtiovarainministeriön määräämä menokatto.

Nämä kaikki ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että ”valtiontalouden tasapaino ja kestävyys” on nostettu suomalaisen poliittisen järjestelmän korkeimmaksi tavoitteeksi, jota ei sovi kyseenalaistaa.

Nykyisen talouskriisin arvioidaan kasvattavan valtiovarainministeriön valtaa entisestään.

Taloustilanteen huonontuminen on näkynyt myös ministeriön virkamieskunnassa. Sailas oli suunnitellut jäävänsä eläkkeelle viime syksynä valtiovarainministeriön täyttäessä 200 vuotta, mutta talouskriisi sai hänet muuttamaan mieltään.

”Hänellä näyttää olevan aivan uutta intoa. Tuntuu, että hän oikein elää tällaisia aikoja varten”, yksi valtiovarainministeriön kanssa pitkään tekemisissä ollut vaikuttaja sanoo.

Sailas ei kiistä arviota.

”Kyllä talouden romahdus vaikutti. Maailmanhistorian ensimmäinen globaali talouskriisi ja todella epäortodoksisen elvyttävä raha- ja finanssipolitiikka ovat tavattoman kiinnostavia.”

Ministeriön johdossa on monia muitakin Sailaksen ikätovereita. Moni heistä tuli taloon 1970-luvun alussa, jolloin ministeriö sai nykyisen muotonsa ja sen virkamieskunta monipuolistui.

Siihen asti valtiovarainministeriö oli melko pieni, ja sen virkamieskunta koostui lähinnä juristeista. Nyt riviin palkattiin valtiotieteellisesssä tiedekunnassa opiskelleita nuorukaisia, joilla oli taustaa myös taloustieteestä.

Tämä porukka on viimeistään nyt jäämässä eläkkeelle.

Sailas täyttää syksyllä 65. Hän ei ole saanut päätetyksi, koska siirtyy eläkkeelle.

”Sen sanon, että en minä 68-vuotiaaksi saakka täällä ole.”

Sailaksen mielestä ministeriössä on nyt paras mahdollinen henkilökunta vartioimassa kansakunnan kirstua.

”Minulla on ollut se onni, että lähimmät alaiset, eli osastopäälliköt ja alivaltiosihteerit ovat todella päteviä.”

Viime viikon maanantaina valtioneuvoston linnan tiedotustila oli täynnä toimittajia, kun valtiovarainministeriö julkaisi omat näkemyksensä Suomen finanssipolitiikan linjauksista tälle vuosikymmenelle.

Ministeriön viestintäosastolla pelättiin samana päivänä työnsä päättäneiden eläketyöryhmien vievän kaiken mediahuomion, mutta pelko oli turha: monikymmenpäinen toimittajajoukko istui hiirenhiljaa ja pinnisteli kuullakseen Jukka Pekkarisen hiljaisella äänellä pitämää esitelmää Suomen julkisesta taloudesta.

Harmaapukuisen Pekkarisen puheessa vilisivät sanat ”kestävyysvaje”, ”sopeutustoimet” ja ”tuottavuuden nousu”.

Tilaisuuden pääviesti oli, että seuraavien kahden hallituskauden aikana jostain pitää löytyä vuosittain puolitoista miljardia euroa julkisen talouden vahvistamiseksi.

Se on iso summa jopa valtion budjetin mittakaavassa, ja sen tavoitteleminen tulee näkymään ja tuntumaan sekä lähivuosien talouspolitiikassa että tavallisten suomalaisten arjessa.

Ministeriö linjasi talouden vahvistuskeinoiksi vanhat tutut. Ne ovat verotuksen maltillinen kiristäminen, valtion menoleikkaukset ja julkisten palvelujen tehokkuuden parantaminen.

Linjaukset ovat loistava esimerkki valtiovarainministeriön vallan luonteesta: valtiovarainministeriö antaa palikat, joilla leikitään, ja poliitikkojen tehtävä on sitten panna nämä palikat mieleiseensä järjestykseen.

Voi ihan perustellusti kysyä, kenellä on tässä tilanteessa enemmän valtaa?

”Me emme sano, mitä pitää tehdä. Se on näköjään vaikea ymmärtää. Tarkoitus on valaista se maisema, mikä päättäjillä on edessä. Poliittinen keskustelu ja kansalaiskeskustelu eivät voi alkaa tyhjästä”, Sailas toteaa.

Haastattelun jälkeen Sailas saattaa minut ja kuvaajan takaisin odotushuoneeseen pitkän käytävän päähän. Seinät ovat vaaleansiniset, katonrajassa kiertävät koristeelliset oksakuviot.

Seinällä on lukuisia mustavalkoisia valokuvia entisistä valtiovarainministereistä. Siellä ovat Mauno Koivisto, Iiro Viinanen, Sauli Niinistö ja kymmeniä muita.

Seinällä on kuva myös Päiviö Hetemäestä, joka oli kokoomuslainen valtiovarainministeri 1950- ja 1970-luvuilla. Hän on verotuksen kokonaisuudistusta parhaillaan valmistelevan alivaltiosihteerin Martti Hetemäen isä.

Odotushuoneesta pääsee Killinki-nimiseen kokoustilaan. Näissä huoneissa valtiovarainministeriön on tapana käytännössä sanella muille ministeriöille, kuinka hommat hoidetaan, eli paljonko eri tarkoituksiin on mahdollista saada rahaa.

Näin tapahtuu vuosittain ministeriöiden välisissä budjettineuvotteluissa, joissa väännetään eri hallinnonalojen määrärahoista.

Valtion budjetin kehysmenettely on tosin huomattavasti vähentänyt budjettineuvottelujen jännitteitä. Vielä 1980-luvulla hyvinvointivaltion rakennustalkoiden ollessa kiivaimmillaan sdp ja keskusta pyrkivät nokittamaan toisiaan rahaa vievillä uudistuksilla.

Tuolloin kukaan ei ennen hallituksen budjettiriihtä tiennyt, mitä osapuolet lyövät neuvotteluissa pöytään. Nyt isot linjat ja budjettien menokehykset sovitaan pitkälti jo hallitusneuvotteluissa pian eduskuntavaalien jälkeen.

Sielläkin valtiovarainministeriöllä on painava sanansa sanottavana. Tekeillä oleva verotuksen kokonaisuudistus esimerkiksi sanelee pitkälti sen, minkälaisia vaihtoehtoja seuraavan hallitusohjelman laatijoilla on käytettävissään.

Ja koska kaikki osapuolet ovat hyväksyneet ajatuksen siitä, että valtion menot on lyöty lukkoon jo ennalta, budjettineuvottelu on muuttunut epädramaattiseksi.

Tämä järjestelmä estää tehokkaasti valtion menoja kasvamasta, mutta siirtää samalla budjetin valmistelun pois tavallisen kansan ja sen valitseman eduskunnan näköpiiristä.

Tosin Sailaksen mukaan virkamiesten työhön sisältyy myös poliittisten suhdanteiden aistiminen. Tämän vuoksi viime viikolla julkaistuissa finanssipolitiikan linjauksissa katsotaan jo seuraaviin vaalikausiin. Nykyhallituksen ei uskota enää tekevän isoja rakenteellisia ja tyytymättömyyttä lietsovia uudistuksia ennen vaaleja.

”Virkamiehen rooliin kuuluu, että seistään laillisen hallituksen takana, vaikka potuttaiskin. Virkamieskulttuuriin kuuluu, että hallitusta tuetaan. Jos virkamies ja ministeri ovat koko ajan eri mieltä asioista, silloin lähtee virkamies”, Sailas sanoo.

Valtiovarainministeriön odotushuoneen lattialla nököttää sininen, metrin levyinen säästöpossu. Ministeriön vieraiden sopii kuulemma laittaa sinne kolikoita valtion köyhää kassaa varten.

Eteläpohjalaiset yrittäjät lahjoittivat aikoinaan metallisen possun Iiro Viinaselle.

Kun possua ottaa saparosta ja heilauttaa, se paljastuu tyhjäksi, kuuluu vain ontto kumahdus.

Raimo Sailas, 64 v.

  • Valtiovarainministeriön valtiosihteeri, valtiotieteiden kandidaatti.
  • Perheeseen kuuluu vaimo, ei lapsia.
  • Harrastaa tehtäväshakkia, sienestystä, marjastusta ja ”all-around-lukemista”. Pitää esimerkiksi venäläisestä kirjallisuudesta.
  • Kirja, johon viimeksi tarttui: Tuomas Liuksen dekkari Haka.
  • Miten pitää henkilökohtaisen budjettinsa tasapainossa: ”Minulle on pikkupojasta asti ollut tärkeää, että taskunpohjalla on aina jonkin verran rahaa. En ole koskaan omistanut autoa, vaikka en mikään autojenvihaaja olekaan.”





Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.