Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Ole Norrbackista Itämeri-koordinaattori

21.9.2007 0.00

Taina Ahtela

Ole Norrback

Ole Norrback aloittaa lokakuun puolivälissä ulkoministeriön uudessa Itämeri-koordinaattorin virassa. Tehtävä pohjautuu hallitusohjelman tavoitteisiin yhtenäistää alueellisia yhteistyörakenteita ja vahvistaa Itämeren alueen vaikutusmahdollisuuksia EU-päätöksentekoon. Koordinaattori tukee muun muassa Itämeren suojelukomission Helcomin työtä.

”Tehtävä on mielenkiintoinen ja haasteellinen, ja otan sen mielelläni vastaan. Etsin nyt yhteistyötä joka suuntaan”, Norrback sanoo.

Norrback on juuri palannut Ateenasta suurlähettilään tehtävistä. Hän on rkp:n entinen puheenjohtaja ja moninkertainen ministeri.

Myös Ruotsin hallitus nimitti kesällä ensimmäistä kertaa lähettilään koordinoimaan alueellista ja kansainvälistä Itämeri-työtä.

”Ruotsi valmistautuu tällä luultavasti jo vuoden 2008 EU-puheenjohtajuuteen, Itämeri tulee olemaan asialistalla todennäköisesti aika korkealla”, ennakoi apulaisosastopäällikkö Laura Kakko ulkoministeriön Eurooppa-osastolta.

Tehtävään nimitetty Mia Horn af Rantzien toimi aiemmin Ruotsin lähettiläänä maailman kauppajärjestössä WTO:ssa.


Lisää aiheesta:



Viite