Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Mikael Ahlfors

Alex Nieminen
Mainosmies. Mainostoimisto N2:n toimitusjohtaja Alex Nieminen muistuttaa, että pelkkä mukanaolo Facebookissa ei riitä ehdokkaalle, vaan pitää olla myös sanottavaa. Mikael Ahlfors

Mainosmies. Mainostoimisto N2:n toimitusjohtaja Alex Nieminen muistuttaa, että pelkkä mukanaolo Facebookissa ei riitä ehdokkaalle, vaan pitää olla myös sanottavaa.

Eduskuntavaalien kovin taisto käydään verkossa

20.5.2010 14.55

Hannu Hallamaa

Yksi tarkimmin varjelluista salaisuuksista ensi vuoden eduskuntavaalitaistossa on se, miten eri puolueet aikovat hyödyntää sosiaalista mediaa, kuten Facebookia.

Ensi kevään vaaleissa verkkopohjainen sosiaalinen media on merkittävämmässä asemassa kuin koskaan aiemmin. Esimerkiksi sdp vihjaa laittavansa Facebook-sivunsa piakkoin uuteen uskoon, jolloin niistä luonnollisesti tulee ”maan parhaat”. Keskusta taas ilmoitti huhtikuun lopussa pyrkivänsä ”maan johtavaksi digipuolueeksi”.

Vaalirahakohun vuoksi aiempaa tiukemmassa oleva vaalirahoitus lisännee Facebookin ja muiden vastaavien palveluiden painoarvoa, arvioi tutkija Jarmo Rinne Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitokselta.

”Vuoden 2007 vaaleista puhuttiin nettivaaleina, 2011 vaaleja taas voi kutsua sosiaalisen median vaaleiksi”, Rinne määrittelee.

Suomessa sosiaalisen median selvä ykkönen on Facebook, jota käyttää päivittäin melkein neljännes kansasta, noin 1,2 miljoonaa ihmistä. Twitter ja muut kanavat seuraavat kaukana perässä.

Sosiaalisen median kautta pääsee siis suuren äänestäjäjoukon äärelle. Pelkkä Facebook-sivun avaaminen ei kuitenkaan auta, sanoo vihreiden vaalikampanjaa rakentavan mainostoimisto N2:n Alex Nieminen. Sivulle täytyy myös tuottaa mielenkiintoista sisältöä, ja ihmisten kanssa pitää keskustella aidosti.

”Enää ei riitä, että näyttää seuraavansa kehitystä ja on vain mukana. Sisältö ei saa olla mielikuvituksetonta.”

Kaikkia kehitys ei miellytä. Pakolliseksi koettu sosiaalinen media työntää syrjään erityisesti vanhemman polven poliitikkoja. Esimerkiksi sdp:n kansanedustaja Tero Rönni kertoi vastikään Suomen Kuvalehden haastattelussa jättävänsä eduskunnan osin siksi, että ”pitäisi olla mukana facebookeissa ja muissa”. Rönni kokee sosiaalisen media vievän kaiken vapaa-ajan.

Alex Niemisen mielestä sosiaalisessa mediassa ovat vahvoilla esimerkiksi vihreät, kokoomus ja sdp:n puoluesihteeriksi pyrkivä Mikael Jungner.

”Sosiaalisessa mediassa onnistuminen on kiinni enemmän yksilöiden kuin puolueiden osaamisesta,” Nieminen selventää.

Numeroiden perusteella vihreät on vahvoilla: vihreistä tykkää Facebookissa 2 260 ihmistä, kokoomuksesta 1 330 ja keskustalla on 995 fania. Demarien ryhmässä on 1 716 jäsentä. Vihreiden kampanjapäällikkö Ville Tuominen uskoo vihreiden säilyttävän vahvan asemansa, vaikka kilpavarustelu kiihtyykin.

”Sosiaalinen media toimii alhaalta ylös. Sen hallitseminen vaatii osaamista, jota ei rahalla saa.”

Vaan noustaanko sosiaalisen median kautta eduskuntaan? Ei vielä. Jarmo Rinteen mukaan siellä voi tehdä pohjatyötä, mutta ehdokkaan pitää myös käydä ihmisten ilmoilla. Toki Facebookin fanimäärällä ja äänimäärällä on aiemmissa vaaleissa havaittu yhteys, mutta perusteellista tutkimusta asiasta ei vielä ole.

Vihreiden verkkotuottaja Vesa Saarinen sanoo, että varsinkin vihreiden nuorilla ehdokkailla sosiaalinen media on vaalityössä tärkeässä osassa. Ensi kevään vaaleissa netin hyödyntäminen kannatuspohjan rakentamisessa on mukana myös eräänlaisena laboratoriokokeena, koska piraattipuolue tekee kaiken vaalityönsä verkossa.

facebook  eduskuntavaalit 




Viite