Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Elokuva-alalta puuttuu sopimusturva

5.10.2007 0.00

Anne Saveljeff

Solar Filmsin toimitusjohtaja Jukka Helle kertoo Vihreään Lankaan kirjoittamassaan mielipidekirjoituksessa (VL 21.9.) alan palkkojen kaksinkertaistuneen parissa vuodessa. Jos elokuva-alan työnantajat olisivat näin anteliaita, miksi ihmeessä heillä ei olisi varaa sitoutua työehtosopimukseen?

Se, että jotkut työntekijät saavat korkeitakin palkkoja joiltakin työnantajilta, ei kerro totuutta alan ansiotasosta. Todellisten vuosiansioiden kehitys on tilastojen mukaan olematon – aivan toista luokkaa kuin suomalaisella työntekijällä keskimäärin.

Palkka oli vuonna 1997 esimerkiksi ohjaajan ja kuvaajan kohdalla 148 euroa per työpäivä (lyhyessä, 11 päivää kestävässä työsuhteessa). Sama ansio tänä vuonna on 186 euroa per työpäivä.

Elokuva-alalta puuttuu yleissitova työehtosopimus siksi, että työnantaja ei ole järjestäytynyt. Nykyiseen työehtosopimukseen on sitoutunut kymmenkunta työnantajaa. Meiltä puuttuu se turva, joka useimmilla suomalaisilla on.


Lisää aiheesta:



Viite