Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Natalia Baer

Kemikaalivirasto Helsingin Annankadulla.
Vipinää Annankadulle. Kemianteollisuus on on EU:n tuloksellisin lobbari ja käyttää lobbaukseen eniten rahaa. Kemikaalivirasto houkuttelee lobbarit nyt Helsinkiin. Natalia Baer

Vipinää Annankadulle. Kemianteollisuus on on EU:n tuloksellisin lobbari ja käyttää lobbaukseen eniten rahaa. Kemikaalivirasto houkuttelee lobbarit nyt Helsinkiin.

Kemikaalivirasto houkuttelee lobbareita Helsinkiin

26.10.2007 0.00

Jussi Karmala

Suuret kemianyritykset, järjestöt ja EU:n ulkopuoliset maat suunnittelevat edustustojen perustamista Helsinkiin, lähelle Annankadulla sijaitsevaa EU:n kemikaalivirastoa.

”Muutamat suuret yritykset suunnittelevat edustuston perustamista Helsinkiin. Myös yrityksiä neuvovia konsultteja tulee lisää”, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Hannu Vornamo.

Kesällä aloittaneen kemikaaliviraston myötä EU-tasoinen lobbaus rantautuu Suomeen ensi kertaa. Kemianteollisuus ja kansalaisjärjestöt haluavat olla paikan päällä Helsingissä, kun virasto tekee päätöksiä.

Virkamiehet voivat joutua kovan lobbauksen kohteiksi. Kemianteollisuus on EU:n tuloksellisin lobbari, ja se käyttää lobbaukseen eniten rahaa.


Greenpeacen EU-yksikön johtaja Jorgo Riss arvelee, että teollisuus pyrkii aluksi tutustumaan viraston työntekijöihin ja pysymään kärryillä viraston asioista.

”Teollisuus lobbaa varmasti, sillä se haluaa pitää vaaralliset kemikaalinsa poissa lupavaatimusten piiristä.”

Rissin mukaan myös kansalaisjärjestöt vahvistavat asemiaan Helsingissä teollisuuden vahtikoirina.

Vihreiden europarlamentaarikko Satu Hassi sanoo, että kaikkia teollisuuden asioita käsitteleviä EU-tahoja lobataan, myös kemikaalivirastoa.

Helsinkiin tulevista kemianlobbareista on keskusteltu syksyn aikana myös eduskunnan täysistunnoissa. Muun muassa kansanedustaja Erkki Pulliainen (vihr) on pelännyt viraston houkuttelevan lobbareita.

Vaikuttajaviestintäyhtiö Burson-Marstellerin mukaan virkamiesten ja asiantuntijoiden lobbaus on poliitikkojen lobbausta tehokkaampaa, sillä poliitikot kuuntelevat mieluiten avustajiaan ja virkamiehiään.

Euroopan kemianteollisuuden keskusjärjestön Ceficin hallituksessa istuvan Vornamon mielestä teollisuus pyrkii lobbauksen sijaan nyt yhteistyöhön viraston kanssa.

”Virasto on lakia toteuttava viranomainen, eikä teollisuuden hyödytä lobata sitä”, hän sanoo.


EU:n ulkopuolisista maista Kiinan kemikaaliedustusto on jo varmistunut, ja kemianalan toimijoita Helsinkiin houkutteleva Helsinki Reach Centre käy neuvotteluja Venäjän, Yhdysvaltain ja Korean kanssa.

Maahantuojilla on jo kiire, sillä kemikaalien esirekisteröinti pitää tehdä ensi vuoden joulukuuhun mennessä. Sen jälkeen rekisteröimättömiä kemikaaleja ei saa tuoda Eurooppaan.

”Kemikaaleja voi rekisteröidä vain EU:n sisällä, joten maahantuojien on tärkeää olla paikan päällä Helsingissä”, Helsinki Reach Centren ohjelmajohtaja Riku Rinta-Jouppi sanoo.

Pääkaupunkiseudun elinkeinoelämä hyötyy kemikaalivirastosta. Lontoossa kemikaaliviraston kokoinen lääkelupavirasto vetää kaupunkiin vuosittain 20 000 kävijää.


Kemikaaliviraston belgialainen vt. pääjohtaja Geert Dancet ei odota yritysten ja järjestöjen voimakasta lobbausta. Hän haluaa tehdä viraston toiminnasta läpinäkyvää. Teollisuuden, kansalaisjärjestöjen ja ammattiyhdistysten edustajat pääsevät seuraamaan viraston komiteoiden kokouksia. Lisäksi teollisuudella, kansalaisjärjestöillä ja ammattiyhdistyksillä on edustaja tarkkailijajäsenenä viraston hallintoneuvostossa.

Kemikaaliasetus Reachin pohjalle perustettu kemikaalivirasto rekisteröi ja arvioi teollisuuden kemikaaleja. Virasto voi määrätä vaaralliset kemikaaleja luvanvaraisiksi tai kokonaan käyttökieltoon.


Lisää aiheesta:



Viite