Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Verotus on tunneasia

10.12.2010

Elina Heino

Verotus kertoo syvimmät tunteemme. Tätä ei suoraan kerrottu sunnuntain Helsingin Sanomissa, jossa Tukholman yliopiston kehityksen kansantaloustieteen professori Markus Jäntti haki huomiota näkemykselle, että suomalaiset ovat luopumassa köyhiä tukevasta progressiivisesta verotuksesta ja lipumassa tasaverotuksen suuntaan. Mutta niin se on.

Verotus kuvastelee sitä, millaisia ihmisiä ja elämäntapoja pidämme arvossa. Tutkijat Anita Haataja ja Elina Pylkkänen kirjoittavat verotuksen suhteesta sukupuolten väliseen tasa-arvoon Kalevi Sorsa säätiön viime vuonna julkaisemassa raportissa Oikeudenmukainen verotus.

Meidän on helppo todeta Haatajan ja Pylkkäsen historiakatsauksesta, että on kummallista, kuinka vuonna 1943 voimaanastunut verouudistus rankaisi sinkkuja pariskuntien hyväksi. Lapsettomat yksinelävät määrättiin ankarampaan veroluokkaan kuin lapsettomat pariskunnat, vaikka sinkku joutuu yhden hengen tuloilla hankkimaan paljon sellaista, mistä parisuhteissa maksaa kaksi.

Sen sijaan on vaikea tunnistaa ja tunnustaa, että sama asenne elää meissä edelleen. Toimittajamme Lena Björklund kerää siitä todisteita tuoreimmassa Vihreässä Langassa julkaistussa jutussaan, joka perkaa yksinelävien yhteiskunnallista asemaa.

Björklundin jutun kautta asettuu uuteen valoon keväinen vääntö Hesarin mielipidesivuilla. Tilastotutkija Pauli Sumanen todisti hyvinvointimme perustuvan miesten uutteruuteen, vaikka kotityötkin otettaisiin huomioon. Hän nosti esiin Hannu Piekkolan tutkimuksen, jonka mukaan naimisissa elävä mies tekee viikossa yhteenlaskettua ansio- ja kotityötä yli kahdeksan tuntia enemmän kuin vaimonsa.

Sumanen sivuutti tosin täysin sen, että koko väestön tasolla naiset tekevät viikossa tunnin miehiä enemmän töitä. Yksinelävät ja rekisteröidyissä parisuhteissa elävät naiset tasoittavat siis ahkeruudellaan aviovaimojen ”saamattomuuden”.

Kirjoittaja on Vihreän Langan tuottaja.





Viite