Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Natalia Baer

Suojeltava. Lastensuojelun uusien tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan rahaa. Natalia Baer

Suojeltava. Lastensuojelun uusien tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan rahaa.

Uusi lastensuojelulaki panee kunnat koville

16.11.2007 0.00

Laura J. Rantanen

Ensi vuoden alusta voimaan astuva lastensuojelulaki vaatii kuntia puuttumaan nykyistä ripeämmin lastensuojelutapauksiin. Helsingin kaupungin ensi vuoden budjettiin on lisätty tätä varten yhteensä 3,7 miljoonaa euroa ja reilut 40 uutta vakanssia.

Nämä eivät auta, jos lastensuojelutapaukset lisääntyvät samaa tahtia kuin tähän asti.

”Lastensuojelun asiakkaiden määrä on kasvanut hurjasti. Jos tilanne pysyy yhtä huonona, tiukkaa tekee”, vihreiden kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Sanna Hellström sanoo.

Hellstromin mukaan kaupungin pitäisi varautua henkisesti siihen, että tapauksia tulee enemmän kuin on oletettu ja budjetti ylittyy. Paineita tuovat myös ostopalvelujen kallistuminen ja tavoite lisätä perhehoitoa.

Vuoden alusta lähtien selvitys lastensuojelun tarpeesta on tehtävä kolmen kuukauden kuluessa lastensuojeluviranomaiselle tehdystä ilmoituksesta. Helsingissä on tähän mennessä tavoiteltu samaa aikarajaa kahdelle kolmasosalle lapsista. Tavoitteeseen ei ole päästy.

”Onhan se surkeaa, kun nykyiseenkään tavoitteeseen ei päästä, ja nyt vaatimukset vielä tiukkenevat”, Hellström sanoo.


Helsingin budjettiin lisättyjen uusien sosiaalityöntekijöiden virkojen täyttäminen tulee olemaan vaikeaa. Hellströmin mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön rekrytointivaikeuksista keskusteltiin budjetin yhteydessä paljon.

”Helsinki on ollut huono rekrytoimaan ihmisiä. Monesti yksityiset tahot ovat olleet aktiivisempia. Työolosuhteet vaikuttavat myös, ja täällä on kallista asua”, Hellström toteaa.

Helsingin budjetissa on nyt ensimmäistä kertaa erityinen henkilöstöraha, jota on tarkoitus käyttää muun muassa uusien työntekijöiden rekrytoimiseen. Hellströmin mukaan sosiaalityöntekijöille harkitaan työsuhdeasuntoja kaupungin asunto-ohjelman yhteydessä.


Työntekijäpulan takia
uuden lastensuojelulain tavoitteet uhkaavat jäädä kauniiksi ajatuksiksi kaikissa kunnissa. Kuntaliiton lakimiehen Sami Uotisen mukaan henkilöstön saatavuuteen ei kiinnitetty tarpeeksi huomiota lain valmistelun aikana.

”Sosiaalityöntekijöitä on hankalasti saatavilla. Se on uuden lain yksi pullonkaula”, lastensuojelulain uudistusta pohtineessa työryhmässä istunut Uotinen toteaa.

Toinen pullonkaula on hallinto-oikeuksien uusi asema lastensuojelussa. Tahdonvastaiset huostaanotot siirtyvät ensi vuoden alussa hallinto-oikeuksien päätettäviksi, kun aiemmin niistä päätti kunnan sosiaalilautakunta. Hallinto-oikeudet tarvitsevat lisää rahaa, jotta asiat pystytään käsittelemään niiden edellyttämässä aikataulussa.

”Toivoa sopii, etteivät asiat muhi siellä liian kauan. Hallinto-oikeudet ovat jo nyt melko kuormitettuja”, Uotinen sanoo.




Viite