Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vapo

Turpeennostoa.
Turve tukkoon? Turveyhtiö Vapo ja keskusta kannattavat turvetuotantoa myös ensi vaalikaudella.Vapo

Turve tukkoon? Turveyhtiö Vapo ja keskusta kannattavat turvetuotantoa myös ensi vaalikaudella.

Faktat vaihtuvat, keskustan turvepolitiikka ei

11.3.2011 11.13

Mari Valkonen

Neljä vuotta sitten keskustan vaalitavoitteena oli ponnistella sen eteen, että turpeesta tulisi tieteelliseen näyttöön perustuen uusiutuva tai hitaasti uusiutuva raaka-aine.

Keskustan varapuheenjohtaja Timo Kaunisto myöntää nyt, että tieteellisellä näytöllä turvetta ei ”missään tapauksessa” voi kutsua uusiutuvaksi energiaksi. Silti keskusta pitäisi turpeen erityiskohtelun vähintään nykyisellään.

”Eivät kaikki asiat maailmassa tapahdu ilmaston perusteella, vaikka se onkin aivan keskeinen asia. En näillä tiedoilla lähde muuttamaan erityisasemaa, kun meillä on kova tarve korvata fossiilisia polttoaineita”, Kaunisto sanoo.

Kysymykseen siitä, onko turpeen erityisaseman säilyttäminen keskustalle hallituskysymys, Kaunisto vastaa kierrellen.

”Haluamme lisätä ensinnäkin uusiutuvaa ja toisekseenkin kotimaisten polttoaineiden käyttöä. Mutta millä tarkkuudella ne tulevat hallitusohjelmaan, sitä en osaa sanoa.”

Turpeen polttoa tuetaan Suomessa energiayhtiöille maksettavalla takuuhinnalla eli syöttötariffilla. Turve sai erityisaseman myös viime kesänä uudistetussa energiaverotuksessa, jossa vero määräytyi päästöjen mukaan. Turve pääsi 3,9 euron verolla per megawattitunti, vaikka sen vero olisi ollut 19 euroa megawattitunnilta, jos sitä olisi verotettu todellisten ilmastopäästöjen mukaisesti.

Ympäristöneuvos Jaakko Ojala ympäristöministeriöstä sanoo, että tällä hallituskaudella turpeen ilmastovaikutuksia on tutkittu poikkeuksellisen paljon, koska turvetutkimukselle on ollut poliittista tilausta. Nämä tutkimukset on edelleen saatettu kansainväliselle ilmastopaneelille IPCC:lle.

Ojalan mukaan asiantuntijapiireissä oli alusta saakka selvää, että IPCC:lle voidaan ainoastaan toimittaa uutta tutkimusta. Joidenkin poliitikkojen päämäärä oli hänen mielestään kunnianhimoisempi.

”Ajatus saattoi olla, että turpeen luokitukseen voitaisiin jotenkin vaikuttaa.”

Timo Kaunisto, oliko keskustan edelliseen vaaliohjelmaan kirjattu tietyn tieteellisen lopputuloksen saavuttaminen?

”Ei, mutta keskustelu turpeesta oli oikeasti hapuilevaa neljä viisi vuotta sitten.”

Myös vesivoiman lisärakentaminen Pohjois-Suomessa on ollut keskustalle sydämen asia. Kaunisto ei ota kantaa siihen, olisiko keskusta hallituksessa, jonka ohjelma linjaa olla rakentamatta Vuotoksen tai Kollajan tekoaltaita.

”Sellaista me emme ole vaatimassa, että ohjelmassa ehdottomasti pitää lukea ’Vuotoksen allas’ ennen kuin me hallitukseen lähdetään.”

turve 




Viite