Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Nuijat.
Lisää nuijia! Vihreät pohtii kahden puheenjohtajan malliin siirtymistä puoluekokouksessaan kesäkuussa.

Lisää nuijia! Vihreät pohtii kahden puheenjohtajan malliin siirtymistä puoluekokouksessaan kesäkuussa.

Riittääkö yksi nuija vihreille? Puolue pohtii historiallista uudistusta

20.5.2011 13.22

Jukka Vahti

Miksi puolueen pitäisi tyytyä yhteen puheenjohtajaan, kun heitä voisi yhtä hyvin olla kaksi?

Tätä kysymystä mietitään vihreiden puoluekokouksessa kesäkuun 11.–12. päivä Kuopiossa, kun kokousväki päässee äänestämään Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton Vinon tekemästä aloitteesta kahden puheenjohtajan mallista. Suomessa yksikään eduskuntapuolue ei ole aiemmin käyttänyt kahden johtajan mallia.

Vino perustelee aloitettaan sillä, että kahden puheenjohtajan malli on vihreillä puolueilla käytössä lukuisissa maissa, muun muassa Saksassa, Ranskassa, Belgiassa, Luxemburgissa ja Ruotsissa. Malli toisi liiton mielestä nykyistä paremmin esille puolueen moniäänisyyden ja haastaisi ”hierarkkisen ja autoritäärisen puoluepolitiikan kulttuurin”.

Kahden puheenjohtajan mallia on vihreissä ehdotettu muutaman kerran aiemminkin. Siitä tehtiin aloite viimeksi vuonna 2007. Aiemmin puoluehallitus on suhtautunut aloitteisiin torjuvasti. Nyt puoluehallitus esittää, että asiasta äänestetään.

Vihreiden järjestöpäällikkö Lasse Miettinen sanoo, että vaalitappion jälkeen puolue pitää joka tapauksessa keksiä uudelleen.

”Olemme tulleet uudistamaan suomalaista poliittista kulttuuria, ja tällaisen tappion jälkeen ei ole mitään syytä miksemme aloittaisi uudistamista itsestämme.”

Uuteen malliin siirtyminen on kuitenkin kaikkea muuta kuin varmaa. Puoluehallitus listaa vastauksessaan aloitteeseen kahden puheenjohtajan mallin hyviä ja huonoja puolia. Eduiksi arvioidaan esimerkiksi se, että jos puheenjohtajat toimivat ja viestivät hyvässä yhteistyössä, se voi vahvistaa ja monipuolistaa puolueen viestiä. Kahden puheenjohtajan mallissa myös valtaa, vastuuta ja työtaakkaa olisi mahdollista jakaa.

Huonoja puolia ovat ainakin se, että kaksi puheenjohtajaa on muissa maissa usein liittynyt puolueiden sisäisiin blokkeihin. Puheenjohtajien on myös hankala toimia tasavertaisesti, jos vain toinen on kansanedustaja. Lisäksi avoinna on, mitä uutta lisäpuheenjohtaja toisi nykyiseen tilanteeseen, jossa puolueen johtohahmot ovat puolueen puheenjohtaja ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja.

Jos puoluekokous päättää kahden puheenjohtajan mallin puolesta, sen edellyttämät sääntömuutokset hyväksyttäisiin vuoden 2012 puoluekokouksen yhteydessä.

vihreät 




Viite