Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Ilmastoänkyröiden joukko kolminkertaistui Suomessa

Iiro Törmä

Kuvituskuva
Iiro Törmä

2.10.2015 10.51

Lasse Leipola

Elinkeinoelämän valtuuskunta on selvittänyt jo vuosikymmenen ajan suomalaisten suhtautumista ilmastonmuutokseen. Suomalaisten ilmastotietoisuus oli korkeimmillaan vuonna 2007, kun vain yksi kahdestakymmenestä suomalaisesta kiisti väitteen ”ilmastonmuutos on aikamme suurin ympäristöuhka, jonka torjumiseksi on nopeasti ryhdyttävä tehokkaisiin toimiin kaikissa maissa”.

Tänä talvena julkaistussa kyselyssä tämä änkyröiden joukko oli yli kolminkertaistunut 17 prosenttiin, eli joka kuudenteen vastaajaan. Täysin samaa mieltä väitteen kanssa olevien määrä putosi samana aikana 53 prosentista 30 prosenttiin.

Evan muotoilema väite ei ole erityisen kärjistetty, vaan se vastaa melko hyvin sitä käsitystä, joka välittyy maailman parasta tutkimustietoa kokoavista kansainvälisen IPCC-ilmastopaneelin arviointiraporteista. Niiden kahdeksan vuoden aikana, kun neljännes suomalaisista on alkanut kyseenalaistaa omaa näkemystään, ilmastotutkimuksessa on käytännössä varmistettu lämpenemisen johtuvan ihmisen toiminnasta. Samaan ajanjaksoon osuvat myös kaksi historian kuuminta vuotta 2010 ja 2014.

2015 heittää lisää löylyä, sillä vuodesta on tulossa kaikkien aikojen kuumin. Lisäksi Eurooppaan saapuvien suurten pakolaismäärien taustalla on muun muassa Syyriaa ennen sisällissodan alkua piinannut kuivuus.




Viite