Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Ketä kiinnostaa tasa-arvo?

28.2.2014 12.59

Jukka Vahti

Tasa-arvo on yksi EU:n perusarvoista. Siitä huolimatta nykyisistä 28 EU-komissaarista vain yhdeksän on naisia eikä komission puheenjohtaja ole koskaan ollut nainen. Europarlamentaarikoista naisia on 35 prosenttia.

EU-instituutioiden sukupuolijakaumasta huolestunut Euroopan parlamentti julkaisikin maaliskuussa vuonna 2012 mietinnön, jossa EU-maita ja instituutioita patistetaan edistämään naisten asemaa lainsäädännöllä, viestinnällä ja tarvittaessa kiintiöillä. Yksi parlamentin suosituksista on, että jokaisella jäsenmaalla olisi asettaa komissaariehdokkaakseen sekä mies että nainen.

Vaan paljonko tämä suositus painaa esimerkiksi Suomen komissaariehdokasta pohdittaessa?

Tämä riippuu kokoomuslaisesta pääministeri Jyrki Kataisesta, jonka toimivaltaan komissaariehdokkaan esittäminen hallitukselle kuuluu. Lopullisen päätöksen komissaarin, kuten useimpien muidenkin Suomelle osoitettujen korkeiden EU-virkojen, täyttämisestä tekee siis hallitus pääministerin esityksestä.

Parlamentin suositukset tasa-arvosta eivät valinnassa välttämättä paljon paina.

”Aina yritetään saada mahdollisimman raskas salkku ja sellainen, joka edistää Suomen etua. Valtioneuvostolla tulee lopulta olemaan yksi ehdokas. Parlamentista tulee kaikenlaisia suosituksia, mutta eivät ne suoraan vaikuta Suomen päätöksentekoon. Toki meillä on sekä hyviä naisnimiä että miesnimiä”, nimityskuviot hyvin tunteva virkamies sanoo nimettömänä Vihreälle Langalle.

Parlamentin suosituksia ei voi ohittaa kokonaan, koska uusi komissio tarvitsee parlamentin siunauksen. Käytännössä valinta riippuu saatavilla olevan komissaarinsalkun edellyttämästä asiantuntemuksesta sekä mahdollisen ehdokkaan poliittisesta sopivuudesta. Hallitusneuvottelujen yhteydessä on sovittu, että komissaarin paikka kuuluu joka tapauksessa kokoomukselle.

”Se, millä perusteella pääministeri päätöksensä tekee, on osa hänelle suotua toimivaltaa”, virkamies sanoo.

Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen ei vastannut Vihreän Langan haastattelupyyntöön aiheesta.

Mahdollisiksi Suomen komissaariehdokkaiksi on julkisuudessa arvailtu ainakin Kataista, Alexander Stubbia, Henna Virkkusta, Sirpa Pietikäistä ja finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppia. Keskustan ja liberaaliryhmä ALDEn ehdokas ja nykyinen talouskomissaari Olli Rehn tavoittelee muita EU:n huippuvirkoja.


Lisää aiheesta:



Viite