Julia Sivén

Krista Mikkonen – harkitseva biologi

31.5.2017 12.01

Jenni Leukumaavaara

Krista Mikkonen ei ole suuna päänä somessa tai keskusteluissa, mutta uskoo olevansa puheenjohtaja, jonka koko Suomen vihreät kokevat omakseen.

Vihreän kansanedustajakolmikon Krista Mikkosen, Satu Hassin ja Hanna Halmeenpään etutöölöläisen valoisan kimppakämpän keittiön ikkunasta näkee eduskuntatalon seinät ja rakennustelineet. Työ ei pääse unohtumaan.

Mikkonen on lentänyt aamulennolla kotoaan Joensuusta Helsinkiin ja ottanut päiväunet asunnolla ennen iltapäivän eduskuntaäänestyksiä. Oman huoneen seinällä on Koloveden kansallispuistossa otettu kuva Mikkosen kolmesta pojasta.

”Ohhoh, tännehän on ilmestynyt kukka!” Mikkonen ilahtuu katsoessaan leveällä ikkunalaudalla asuvaa kliiviaa.

Mikkonen ilmoittautui mukaan vihreiden puheenjohtajakisaan itselleenkin yllätyksenä. Kun Outi Alanko-Kahiluoto jättäytyi pois puheenjohtajaspekulaatioista, ja kuntavaaleissa vihreät nappasi ennätysmäärän paikkoja myös maakunnissa, kyselyjä alkoi tulla.

Mikkoselle esitetyissä puheenjohtajapyynnöissä korostui hänen mukaansa se, että löytyisi puheenjohtaja joka ”voitaisiin kokea omaksi koko maassa”. Rivien välistä käy ilmi, että Mikkonen itsekin arvelee olevansa helsinkiläisiä kilpakumppaneita helpommin lähestyttävä isojen kaupunkien ulkopuolella.

”Pienemmillä paikkakunnilla puheenjohtajan rooli korostuu. Ajattelen, että voisin edustaa sen tyyppistä vihreyttä, joka myös siellä menee läpi. On tärkeää, ettei meihin pystyttäisi lyömään stereotyyppisiä leimoja nyt kun otamme taas harppauksen eteenpäin.”

Mikkonen on syntyisin Haminasta, asunut lapsena ensin Keuruulla ja Nastolassa ja kouluvuodet Kymenlaakson Korialla, joka nykyään on osa Kouvolaa. Nelilapsisen perheen ainoa tyttö remelsi pitkin metsiä veljiensä kanssa. Puolustusvoimilla työskennelleen isän työn myötä leikit olivat usein sotaa ja vakoilua.

Poliittinen ja ympäristöherätys tuli Pentti Linkolan kirjasta Johdatus 1990-luvun ajatteluun.

”Tajusin, että näin ei voi jatkua, vaikka toimenpiteistä en ollut Linkolan kanssa samaa mieltä.”

Vuonna 1991 Mikkosen silloisen poikaystävän, nykyisen aviomiehen, äiti teki vaaliesitteitä vihreiden listoille sitoutumattomana ehdolla olleelle luontovalokuvaaja Lassi Kujalalle. Se antoi Mikkoselle sysäyksen ajatella, että itsekin voisi olla aktiivisemmin muuttamassa maailmaa.

”Kymin vaalipiiristä valittiin eduskuntaan vihreiden ehdokas Tuitu, Tuija Maaret Pykäläinen. Katsoin vaalituloksia televisiosta ja päätin liittyä vihreisiin.”

Muiden puheenjohtajaehdokkaiden tapaan Mikkonenkin on ensimmäisen kauden kansanedustaja. Politiikassa hän on ollut mukana jo silloin kun nuoremmat kandidaatit ovat käyneet peruskoulua: Mikkonen on ollut vihreiden jäsen 26 vuotta ja aktiivi 22 vuotta. Kunnallispolitiikassa hän on ollut mukana vuodesta 1995.

Kuten kaikki muutkin puheenjohtajakandidaatit, Mikkonenkin puhuu koulutuksen tärkeydestä ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Miehen työn myötä Keniassa vietetyt kolme vuotta 2000-luvun alussa vahvistivat ajatusta siitä, että suurten tuloerojen ja korkeiden suojamuurien yhteiskuntaa vastaan on syytä taistella.

Mikkosen biologitausta näkyy ja kuuluu siinä, että hän puhuu muita enemmän metsiensuojelusta ja luonnon monimuotoisuudesta. Myös Mikkosen kampanjapäällikkönä toimiva sodankyläläinen vihreä kunnanvaltuutettu, Viiankiaapa-aktivisti Riikka Karppinen on profiloitunut nimenomaan luonnonsuojelijana.

Mikkosen puoluetoveri ja kämppis Hanna Halmeenpää kuvailee Mikkosta mutkattomaksi ja sosiaalisesti lahjakkaaksi ihmiseksi, joka säilyttää diplomaattisuuden tiukassakin paikassa.

”Krista olisi vakaa ja luottamusta herättävä keulakuva puolueelle. Hänellä on sopivasti elämänkokemusta, pitkä kokemus politiikasta ja ymmärrys ihmisten arjesta eri puolilla Suomea. Arvoiltaan ja osaamiseltaan hän on vahva vihreiden perusjuurilla, luonnonsuojelu- ja ympäristökysymyksissä. Hallitsee politiikan asiasisällöt monipuolisesti ja tuntee puolueen linjat läpikotaisin.”

Mikkosessa on muumimammamaista rauhallisuutta ja harkitsevaisuutta. Hän sanoo itsekin olevansa luonteeltaan enemmän tarkkailija, joka ”ei ole suuna päänä missään asiassa”. Niinistön vahvaan somenäkyvyyteen verrattuna Mikkonen olisi näkymättömämpi. Jäisikö maltillinen Mikkonen muiden jalkoihin?

”Villellä se nopeus toimii, mutta mielestäni puheenjohtajan ei tarvitse lähteä heti kaikkeen mukaan, ettei aja itseään nurkkaan ottamalla kantoja, jotka eivät sitten olekaan oikeita tai yhteisiä.”

Tweet