Jarno Pellinen

Lakeus vihertää

4.9.2015 10.28

Emmi Skytén

Julkivihreät kertovat, millaista on tehdä politiikkaa Pohjanmaalla, jossa kannatus kasvaa, mutta tutut arastelevat tukensa osoittamista.

Peltoja. Ohrapeltoa, kaurapeltoa, vehnäpeltoa, joki. Rypsipeltoa, perunapeltoa, lato. Metsälaikkuja. Valkoisella muovilla päällystettyjä heinäpaaleja, joita myös kuoriutumattomiksi keskustalaisiksi kutsutaan.

Maisemat vilistävät auton ikkunassa elokuisena sunnuntaina, kun Vaasan vaalipiirin puheenjohtaja Laura Ala-Kokko ja vihreä aktiivi sekä varakaupunginvaltuutettu Juha Tuomikoski ajavat Vaasasta Pietarsaareen, Vaasan vaalipiirin vihreiden hallituksen kokoukseen.

Vihreillä menee nyt hyvin Vaasan vaalipiirissä. Viime kevään eduskuntavaaleissa puolue lähes kaksinkertaisti äänimääränsä vuoden 2011 vaalien reilusta kolmesta ja puolesta tuhannesta äänestä 6 120 ääneen. Huhuja vaalipiirin vapaaehtoisten ja ehdokkaiden hyvästä tekemisen meiningistä kantautui koko puolueen korviin. Jäsenmäärän perusteella piirijärjestö on kasvanut vihreiden pienimmästä toiseksi pienimmäksi.

Viime vaaleissa vaalipiiri keräsi silti vähiten ääniä vihreille koko maassa. Kansanedustajan paikka jäi vielä kauas, sillä vaalipiirin viimeiseen paikkaan olisi vaadittu ääniä yli puolet nykyistä enemmän.

Kuinka pitkä on matka vihreään Pohjanmaahan?

Ala-Kokko ja Tuomikoski miettivät jo kahden vuoden päässä häämöttäviä kunnallisvaaleja.

”Täällä on paljon maaseutukuntia, joista suomenkieliset ovat keskustan ja perussuomalaisten ja ruotsinkieliset rkp:n hallitsemia. Niissä pitää saada vihreä edustaja valtuustoon. Tie vie ihmisten sydämiin sitä kautta”, Tuomikoski pohtii.

Ala-Kokko on samaa mieltä:

”Kannatus on isointa suurimmissa kaupungeissa ja niin tulee olemaan varmaankin vielä pitkän aikaa, mutta olisi tärkeää saada myös pienemmille paikkakunnille vaihtoehto.”

Ala-Kokon mukaan kunnallisvaalit ovat tärkeitä muun muassa siksi, että kunnanvaltuutetut antavat puolueelle näkyvyyttä. Se auttaisi seuraavissa eduskuntavaaleissa. Tällä hetkellä vaalipiirin 1227 kunnanvaltuutetusta kahdeksan on vihreitä. Seuraavien kunnallisvaalien jälkeen vihreitä kunnanvaltuutettuja on tuplasti enemmän, povaa Tuomikoski.

Ala-Kokko uskoo, että vihreiden kannatus voi kasvaa erityisesti rannikon ruotsinkielisen väestön joukossa, jossa on paljon liberaalisti ajattelevia ja vihreitä arvoja kannattavia ihmisiä. Tämän huomion Ala-Kokko teki oman eduskuntavaalikampanjansa aikana, kun suurin osa häneen yhteyttä ottaneista ihmisistä oli ruotsinkielisiä. Ala-Kokon toinen kotikieli on ruotsi.

Syksyn tehtävälistalla ensimmäisenä on puolueen kasvattaminen paikallisesti. Tuomikosken mukaan harvaanasutuilla alueilla jäsenhankinta on vaikeampaa kuin Etelä-Suomen keskuksissa.

”Helsingissä kynnys ottaa puolueen jäsenkirja on pienempi. Täällä se koetaan suurena ratkaisuna, että tullaan osaksi jotain koneistoa. Se ei ole mikä tahansa yhdistyksen jäsenyys. Meillä on paljon aktiiveja, jotka eivät halua liittyä jäseneksi, mutta jotka tekevät työtä meidän eteemme.”

Ala-Kokko ja Tuomikoski myöntävät molemmat, että vihreät kohtaavat Pohjanmaalla ennakkoluuloja. Varsinkin kaupunkikeskusten, Vaasan, Seinäjoen ja Kokkolan ulkopuolella kynnys tunnustaa väriä on korkea sosiaalisen paineen vuoksi.

”Kun vuonna 2008 suostuin kuntavaaliehdokkaaksi, oli sellainen olo kuin olisin tullut kaapista ulos. Olin julkivihreä”, Tuomikoski muistelee.

Hän muistaa tuttujen reaktiot:

”He olivat yllättyneitä: ooksä vihreä? Ja sitten: no oot sä aina ollutkin tuollainen boheemi, että olisihan tämä pitänyt arvata.”

Kauhajokiselta sikatilalta kotoisin oleva Ala-Kokko epäröi, kun häneltä kysytään vihreisiin suhtautumisesta hänen kotikunnassaan. Vaasassa vihreys on hänen mielestään helppoa, mutta jos Ala-Kokko asuisi yhä Kauhajoella, puolueaktiivina oleminen voisi olla vaikeampaa.

”Eduskuntavaalien aikaan Kauhajoella asuvilta tuttavilta tuli viestiä, että kyllä me sinua äänestetään, mutta ei me voida sitä Facebookissa kertoa. Kyllä sitä vähän miettii, millaista vihreänä Kauhajoella olisi”, Ala-Kokko sanoo, mutta lisää sitten:

”Ehkä niitä asioita on miettinyt enemmän silloin kuntavaalien aikaan. Silloin, kun tuli selkeästi esille, että minä nyt olen puolueeni valinnut. Ennakkoluuloja on. Mutta meillä on hirveän hyvä porukka, sillä tavalla ei ole yksinäinen olo.”

Jäsenmäärän ja kannatuksen nostamiseen alueilla, joilla on vielä toistaiseksi vähän aktiivivihreitä, tarvittaisiin hänestä tukea puolueelta. Käytännössä Pohjanmaalla toivotaan alueen saaman puoluetuen korotusta.

”Pitää osata katsoa, missä puolue saa satsauksista isoimman hyödyn. Vapaaehtoistyöntekijät ovat aika vähissä, tekeminen voi olla uuvuttavaa. On muutaman hengen porukka, joka tekee kaiken alusta loppuun”, Ala-Kokko sanoo.

Auto parkkeeraa pietarsaarelaisen puutalon eteen. Vaasan vaalipiirin kokous pidetään puutalokorttelin sisäpihalla, kierrätyskankaista tehdyillä lippusiimoilla koristellulla terassilla. On helteinen päivä, ihmiset näyttävät vielä kesäisiltä kukkamekoissaan tai shortseissaan, aurinkolasit naamalla. Naisia on kolmetoista, miehiä neljä.

Syödään suklaakakkua, juodaan kahvia ja puidaan kesän tapahtumia. Etelä-Pohjanmaan vihreiden kannanotto vähävaraisen perheen ahdingosta on saanut hyvin julkisuutta. Muutama innokas aktiivi on tehnyt näyttävän sisäänmarssin Tervajoella, ”syvimmällä persualueella” järjestetyille Köpingin markkinoille.

”Se oli menestys! Ajettiin sinne ja täytettiin markkinapaikka vihreillä ilmapalloilla. Kilpailevat puolueet eivät olleet ollenkaan varautuneet”, Tuomikoski iloitsee.

”Ja Susanna Koski (kok) haki ilmapalloja sukulaislapselleen”, joku muistaa.

Myös Kokkolassa pidetty toritempaus sujui hyvin.
”En kuullut yhtään poikkipuolista palautetta, toisin kuin usein vihreän teltan kanssa liikkeellä ollessa kuulee,” kertoo kokkolalainen Ilkka Hänninen.

Kokouksen esityslistalla on myös vaikeampia asioita. Esimerkiksi se, mitä mieltä Pohjanmaalla ollaan puoluetuen jakotavoista, tai millainen lausunto kirjoitetaan puoluevaltuuskunnan uudesta paikkajaosta. 

Viime kesäkuun puoluekokouksessa vihreiden linjasta ja politiikkaohjelmista päättävän puoluevaltuuskunnan paikat jaettiin uudella tavalla.

Aiemmin kolmelle pienimmälle piirille eli Lapin, Vaasan ja Satakunnan vaalipiirille, oli taattu varapaikka puoluehallituksessa sekä varsinainen ja varapaikka puoluevaltuuskunnassa. Menettely oli käytössä, jotta nämä piirit olisivat edustettuina puolueen päättävissä elimissä, vaikka jäsenmäärän perusteella niillä ei olisi oikeutta tällaiseen paikkamäärään.

Tällä kertaa pienimpiä piirejä odotti vaasalaisten mukaan yllätys. He saivat puoluekokouksessa tietää, ettei heillä olisi enää varapaikkaa puoluevaltuuskunnassa. Paikalla olleen Tuomikosken mukaan isommat piirit sanoivat, että jos järjestely ei sovi, voitaisiin paikoista äänestää henkilövaaleilla, jolloin pienet piirit olisivat voineet menettää myös varsinaisen paikkansa.

Lopulta vaalivaliokunnassa sovittiin kompromissista: jos pienten piirien varsinainen jäsen ei pääse puoluevaltuuskunnan kokoukseen, piirit saavat lähettää edustajan, jolla ei ole äänioikeutta.

Muutos oli karvas pettymys kolmelle pienimmälle piirille, varsinkin Vaasan vaalipiirille, jota oli kiitelty hyvin menneestä eduskuntavaalikampanjasta. Kolmannen paikan menetys kaivertaa myös siksi, että nyt edustuspaikkoja ei voi enää jakaa tasapuolisesti vaalipiirin kolmen maakunnan, Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan kesken.

”Mediakin tarttuu vaalien alla usein tähän aiheeseen. Kysellään, että johdetaanko teidän puoluettanne pääkaupunkiseudulta. On todella vaikea perustella medialle, että olemme koko maan puolue, kun edustusta ei ole”, sanoo Hänninen, jolle menetettyä varapaikkaa oli ajateltu.

”Miksei puoluevaltuuskunnassa voisi olla alueellista kiintiötä, niin kuin on naiskiintiö? Voihan alueellinen edustus tulla vaikka jonkun valtakunnallisen yhdistyksen kautta”, pohtii Lotta Alhonnoro.

”Puolueen pitäisi olla koko maan puolue kaikkien mielestä. Paras vaihtoehto olisi lisätä puoluevaltuuskunnan paikkojen määrää”, Ala-Kokko tiivistää.

Vaasan vaalipiirissä on opittu sisäisen yhtenäisyyden tärkeys. Vaalipiirin toimintaa tuntevien mukaan 2000-luvun alussa piiriä vaivasivat sisäiset ristiriidat. Oli alueellista jakoa maakuntien välillä, riitoja edustuspaikkojen jaosta, erimielisyyksiä vaaliliiton perustamisesta.

Valtakamppailut johtivat myös vihreiden kannatuksen laskuun, kun vaalipiirin koko 1990-luvun kestänyt kohtuullinen kannatus romahti vuoden 2007 eduskuntavaaleissa.

Tilanne tasaantui lopulta puolueaktiivien sukupolvenvaihdoksen myötä. Uudet aktiivit eivät halua toistaa vanhoja virheitä, minkä vuoksi he korostavat sopua ja yhteiseloa.

Jos ristiriitoja tulee, ne pyritään ratkaisemaan isommalla porukalla. Sitten sovitaan yleisistä linjauksista, joilla vastaavia tilanteita pyritään vastaisuudessa välttämään.
Ala-Kokon mielestä tasapuolisuus on ollut yhtenä tekijänä siinä, että Vaasan vaalipiirin järjestöstä on tullut sisäisesti vahva.

”Meillä on hyvä tunnelma ja me haluamme tehdä asioita yhdessä. Koko puolueessa tarvitaan sitä, että otetaan pienetkin huomioon ja jaetaan vastuuta ja mahdollisuuksia myös sinne, missä kannattajamäärät eivät tällä hetkellä ole niin suuria. Niin puoluetta saadaan vahvistettua.”

Tuomikoski kertoo, että viime puoluekokouksessa isot ja pienet piirit kiistelivät ankarin äänensävyin.

”Me olimme pienten puolella aika äänekkäitäkin, mutta emme me silti oikeasti toivo, että tämä menisi tappeluksi vihreiden sisällä. Meillä on riittävästi kokemusta sellaisesta.”

Helsingissä ymmärretään vaasalaisten pettymys. Helsingin vihreiden puheenjohtaja Pauliina Lehtinen korostaa kuitenkin, etteivät suuret piirit olleet valmistelleet muutosta puoluevaltuuskunnan paikkajakoon ennen puoluekokousta.

”Muutos paikkajaoissa kahden vuoden takaiseen puoluekokoukseen verrattuna johtui ennen kaikkea siitä, että suuret piirit ovat kasvaneet viimeisen kahden vuoden aikana huomattavasti enemmän suhteessa pieniin. Suuret piirit ovat kuitenkin joka vuosi tulleet vastaan, ja tulevat tietysti jatkossakin, sillä se on reilua”, hän sanoo.

Pääkaupungissa puhutaan Helsingin seulasta: koska puolueen päättäviin elimiin haluavia on monikymmenkartaisesti paikkoihin verrattuna, isosta piiristä on suhteessa vaikeampi tulla valituksi kuin pienestä. Helsinkiläisistä ja muista isoista piireistä tuntuisi pahalta, jos heitä rankaistaisiin siitä, että heillä on paljon jäseniä.

”On demokraattista, että jokaisen vaalipiirin vihreällä jäsenellä olisi samanlaiset mahdollisuudet päästä puolueen luottamuselimiin,” Lehtinen sanoo.

Lehtisen mukaan paikkajaosta ollaan luomassa selkeitä pelisääntöjä. Hän pitää oleellisena, että kunkin piirin vähimmäispaikkojen määrästä päästää yhteisymmärrykseen.

Maanantai Seinäjoella on yhtä helteinen kuin sunnuntai Pietarsaaressa. On iltapäivä, kaksi teiniä surauttaa mopollaan koulun pihasta.

Seinäjoen ainoa vihreä kaupunginvaltuutettu Henna Rantasaari saapuu kaupunginkirjastolle uudella sähköistetyllä tavarapyörällään. Pyörän edessä on laatikko, jossa on tilaa ostoksille ja lapsen istuttava penkki.

”Se on Seinäjoen kahdeksas tavarapyörä. Huomataan kyllä hyvin”, Rantasaari kertoo.

Ainoana vihreänä kaupunginvaltuutettuna Rantasaari tekee yksin sen työmäärän, mikä monilla muilla paikkakunnilla jakautuu useamman valtuutetun kesken.

Hän valmistelee ryhmäpuheenvuorot, lukee esityslistoja ja budjetteja, soittelee virkamiehille kysyäkseen lisätietoja, osallistuu valtuuston ryhmäpuheenjohtajien kokouksiin ja erilaisiin koulutuksiin ja seminaareihin. Hän myös tiedottaa tunnollisesti blogissaan, mitä kaupunginvaltuusto on päättänyt ja mitä mieltä vihreät on ollut.

”Jollain tavalla joka viikko tulee jotakin tehtyä”.

Osa työmäärästä jakautuu vihreälle varavaltuutetulle sekä neljälle vihreälle lautakuntien jäsenelle.

Rantasaarella on neljä- ja seitsemänvuotiaat lapset ja mies, joka tekee yrittäjänä paljon töitä.

”Kalentereita pitää sovitella. Esimerkiksi eilen, kun tulin kotiin kokouksesta Pietarsaaresta, mies lähti heti työkeikalle Kurikkaan.”

Rantasaari oli viime keväänä myös eduskuntavaaliehdokkaana.

”Epätoivon hetkiä tulee. Vaalien loppusuoralla olin, että ikinä en enää tähän lähde! Mutta kyllä se sitten jotenkin, kun saa hyvää palautetta. Että kiva kun jaksat ja kiva kun teet. Tai kun saa jonkun asian onnistumaan.”

Rantasaari tuntee onnistuneensa esimerkiksi, jos saa kirjoittamastaan kolumnista hyvää palautetta ja paljon jakoja sosiaalisessa mediassa.

”Kyllä siitäkin saa voimaa. Että vitsit, on tällä joku tarkoitus ja merkitys.”

Vihreä aate tarttui Rantasaareen hänen opiskellessaan Turussa luokanopettajaksi. Opiskeluaikoinaan Rantasaari oli mukana opiskelijajärjestöissä, ja myös poliittiset nuorisojärjestöt tulivat tutuiksi.

”Siellä sitten Niinistön Villeä muutaman kerran äänestin”, hän muistelee.

Valmistuttuaan Rantasaari palasi takaisin kotiseudulleen Seinäjoelle vuonna 2007. Sinä vuonna hän huomasi eduskuntavaaliehdokasta valitessaan, että vihreitä ehdokkaita oli hänen uudessa vaalipiirissään vähän, eikä kukaan ehdokkaista ollut kovin näkyvä hahmo.

Seuraavana vuonna Rantasaari päätti liittyä puolueeseen. Hän lähti ehdolle vuoden 2008 kunnallisvaaleihin ja pääsi varavaltuutetuksi. Siihen aikaan Seinäjoella oli jo yksi vihreä kaupunginvaltuutettu, mutta aktiivisia vihreiden jäseniä oli vähän, eikä puolue juurikaan näkynyt julkisuudessa.

”Ehkä siinä näki tilaisuuden luoda jotain uutta, yl­­lytyshullu kun olen”, Rantasaari pohtii.

Seuraavissa kunnallisvaaleissa Rantasaari pääsi varsinaiseksi kaupunginvaltuutetuksi.

Jotkut puhuvat seudulla vallitsevasta vihervihasta. Rantasaari tunnistaa ilmiön. Hänen mielestään siihen ei törmää niinkään Seinäjoella vaan kaupunkia ympäröivässä maakunnassa.

”Aika vähän negatiivista tulee päin naamaa. Varmaan on vihervihaakin, mutta enemmän se on sellaista vähättelyä. Vihreitä ei oteta kovin vakavasti. Ajatellaan, että se nyt on tuollaista piiperrystä, että puututaan vain liito-oraviin.”

”Siellä, missä maataloutta on enemmän, siellähän me olemme kirosana. Niissä piireissä nähdään, että kaikki huonot päätökset ovat vihreiden tekemiä. Me olemme yrittäneet tuoda esille, että eihän se nyt ole oikeasti niin”, Rantasaari naurahtaa.

Hän sanoo, että alueen paikallisyhdistys Etelä-Pohjanmaan vihreät on kertonut paikallisille asukkaille vihreiden puhuvan paljon myös esimerkiksi kotimaisen ruuan tuotannosta.
Rantasaaren mielestä myös Maaseutu- ja erävihreät ovat tehneet hyvää viestintää nostamalla vihreiden kantoja esiin maaseudulle tärkeissä asioissa. Sellaista tarvitaan Rantasaaren mielestä lisää.

”Olemme yrittäneet puuttua sellaisiin asioihin, jotka liikuttavat myös muita kuin perinteisiä vihreiden kannattajia. Välillä tuntuu, että puhumme täällä liiankin vähän ympäristöasioista. Tavallaan se on tietoista: tuodaan esille, että me teemme myös muuta politiikkaa.”

”Haluamme tuoda enemmän sitä, että olemme yleispuolue ja sitä, että me olemme ihan tavallisia ihmisiä. Että me ajamme autolla ja ymmärrämme sen, ettei täälläpäin pääse ilman autoa liikkumaan.”

Rantasaari korostaa, kuinka tärkeitä paikat puolueen päättävissä elimissä ovat maakuntien vihreille. Hän on itsekin istunut neljä vuotta puoluevaltuuskunnassa.

”Se ei ole sellainen asia, että paukutellaan henkseleitä ja voi cv:hen kirjoittaa, että olen ollut puoluevaltuuskunnan jäsen. Se on oikeasti todella konkreettinen apu niille yksittäisille ihmisille, jotka täällä paikallistasolla toimivat”, hän painottaa.
Rantasaaren mielestä edustus puoluevaltuuskunnassa on pieni asia kokonaisuudessa, mutta pienille piireille se on hyvin merkittävää.

”Ne ovat niitä paikkoja, joissa pystyy saamaan sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tavallaan sellaista uskonvahvistusta. Täällä puuhaat yksin tai muutaman ihmisen kanssa. Sitten pääset välillä sinne, missä huomaat että hitsi vieköön, meitä on paljon muitakin!”

Aivan pian Seinäjoen kaupungintalolla alkaa syksyn ensimmäinen kaupunginvaltuuston kokous. Rantasaari ehtii vielä syödä alakerran koulumaisessa ruokalassa tarjoillun välipalan – ruisleipää, mehua ja kahvia – ja vaihtaa kuulumiset muiden valtuutettujen kanssa.

Samassa pöydässä istuvat keski-ikäiset kokoomuksen miehet, kaupungin ainoa vasemmistovaltuutettu ja vihreä juttelevat tuttavallisesti keskenään. Kysellään, kuka on menossa kuntamarkkinoille, juorutaan ja ruoditaan maakuntalehden mielipidekirjoituksia, sovitaan lastenhoidosta.

Vaikka valtuustosalissa ollaan erimielisiä, sen ulkopuolella ihmisistä puhutaan etunimellä ja seuraan liittyviä tervehditään kättelemällä kohteliaasti.

Kohta valtuutetut astuvat hikisen kuumaan valtuustosaliin, ja puheenjohtaja aloittaa nimenhuudon.

Rantasaari istuu salin toiseksi viimeiselle penkkiriville, vilkaisee esityslistaa – taas talousasioita – pitää puheenvuoron avoimen päätöksenteon puolesta, seuraa sosiaalidemokraattien, vasemmistoliiton ja vihreiden valtuustoaloitetta vastaanottokeskuksen perustamisesta ja toivoo, että sen valmistelu etenisi hallinnossa edes hieman nopeammin kuin edelliset aloitteet.

Ihan kuin koulun alku; taas alkaa puurtaminen.

Tweet