Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Maxim Usik

Kuvituskuva
Maxim Usik

Näin puolitat ilmastopäästösi

12.1.2018 13.34

Lasse Leipola

Hallituksen ilmastosuunnitelmissa kannustetaan kansalaisia puolittamaan päästönsä. Se kattaisi suuren osan tarvittavista päästövähennyksistä.

Selvitä lähtötaso

Suomalainen päästää keskimäärin yli kymmenen tonnia hiilidioksidia vuodessa. Puolittaminen laskisi päästömäärän vähän alle maailman keskiarvon.

Noin 40 prosenttia päästöistä tulee asumisesta. Tuotteet ja palvelut muodostavat 25 prosenttia, matkailu 20 prosenttia ja ruoka 15 prosenttia. Omien päästöjen jakautumisen voi selvittää Suomen ympäristökeskus Syken Ilmastodiettilaskurilla tai Sitran elämäntapatestillä.

Tuoreen Syken raportin mukaan päästöistä voi leikata reilun kolmanneksen mullistamatta arkeaan.

Aseta tavoite

Kuinka paljon on kohtuullista vaatia itseltään? Lähtökohtana voisi pitää sitä, että jokaisen tulisi pudottaa päästönsä noin puoleen suomalaisten keskitasosta.

Jos asut kaukolämmitteisessä kerrostalossa, suosit kestäviä tai kierrätettyjä vaatteita ja tavaroita, syöt vegaanisesti ja matkailet enimmäkseen raiteilla, sinun ei tarvitse enää puolittaa päästöjäsi.

Tunnista ongelmat

Kun omat päästöt ovat tiedossa, voi tehdä valintoja, jotka sopivat elämäntapaan ja joilla on oikeasti vaikutusta.
”Yhdelle on helppoa vaihtaa auto polkupyörään, toinen vähentää vapaa-ajan lentomatkoja”, Suomen ympäristökeskuksen tutkija Marja Salo sanoo.

Ekopsykologi Kirsi Salonen sanoo, ettei rimaa kannata asettaa liian korkealle.

”Pienetkin askeleet ovat elintärkeitä ja voivat alkaa hiljalleen laajentua, kun huomaa, että ne tuottavat tyydytystä, ja että omaa toimintaansa voi muuttaa arvojensa mukaiseksi.”

Yksi kunnon ekoteko on merkittävämpi kuin tukku pieniä.

Nipistä neliöistä

Sähkösopimus on helppo vaihtaa ekosähköön, mutta kodin laitteita ei kannata vaihtaa ekologisempiin ennen kuin on pakko. Lämmityksen voi säätää asteen pari pienemmälle.

Merkittävimmät päästövähennykset voi saavuttaa asuntoa vaihtaessa. Jokainen neliö pitää lämmittää ja valaista, joten kannattaa miettiä, kuinka suuren kodin tarvitsee. Kiinnitä huomiota rakennuksen lämmitystapaan ja energialuokkaan. Sijainnilla on valtava vaikutus liikkumisen päästöihin.

Kuluta kohtuudella

Shoppaillessa kannattaa panostaa laatuun, korjattavuuteen ja pitkään käyttöikään, sanoo Syken Salo.
Ylimääräinen raha kannattaa laittaa tekemään hyvää.

Ilmastoystävällisiä sijoituskohteita voi etsiä esimerkiksi joutsenmerkityistä rahastoista.

Irti autoilusta

Kaikki vaihtoehdot ovat yksityisautoilua parempia. Jokainen kilometri, jonka polttomoottoriauto jättää ajamatta on todellinen päästövähennys.

”Oikeastaan kaikkialla muualla todellisia päästövaikutuksia pitää miettiä tarkemmin”, sanoo Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen.

Matkaile raiteilla

Vaikka elämä olisi muuten vähäpäästöistä, voi yksi loma romuttaa kaiken. Suomi on syrjäinen ja osin meren ympäröimä, joten lentämistä on vaikea välttää.

Silti voi valita: Voisiko pitkän viikonloppuloman tehdä junalla Pietariin eikä lentäen Berliiniin? Voisiko Thaimaan sijaan lentää Espanjaan?

Ajattele, mitä syöt

Kasvissyönti ei ole ilmastoystävällistä, jos siihen kuuluu juustoa. Raaka-aineen lisäksi päästöihin vaikuttaa se, miten ruoka kulkeutuu kaupasta kotiin ja miten se kypsennetään.

Polkupyörä ja mikroaaltouuni ovat hyviä vaihtoehtoja, auto ja kanneton kattila eivät.

Laskuri ei kerro kaikkea

Laskurit eivät huomioi kaikkia päästöjä. Esimerkiksi lemmikeistä ja lapsista aiheutuu ilmastolle merkittävä rasite, joka jää usein huomioimatta. Jos harteilleen ottaa jälkeläistensä päästöjä, nousee oma saldo äkkiä aivan uudelle tasolle. Vaikutus kertautuu lapsiluvun kasvaessa.

Kompensoi vain välttämätön

Valtiot kompensoivat päästöjään markkinoilla, mikset sinäkin? Verkkopalveluiden kautta voi tukea päästöjä vähentäviä hankkeita tai ostaa päästöoikeuksia EU:n päästömarkkinoilta. Hinnat vaihtelevat muutamasta eurosta kymmeneen euroon tonnilta.

Ilmastopaneelin Ollikainen muistuttaa, että kompensaatiota pitäisi käyttää kuittaamaan vain niitä päästöjä, joista ei muuten pääse eroon.

Vaadi poliitikoilta tukea

Äänestä poliitikkoja, jotka ovat valmiita ajamaan toimia, joilla ilmastoa säästävästä elämästä tulee kannattavaa.

”Vähäpäästöisyydestä täytyy tulla normaalia arkea eikä vaihtoehtoinen valinta, joka vaatii ponnisteluja”, Salo sanoo.

Kuluttajan tekemien valintojen vaikutus on rajallinen.

”Omiin valintoihin keskittyminen sopii mainiosti silloin, kun päättäjät eivät halua tehdä mitään vaan heittävät vastuun kuluttajalle”, sanoo Ollikainen.




Viite