hanna-kaisa hämäläinen

”Tärkeintä on monimuotoisuus”, sanoo metsänsä suojellut Lea-Elina Nikkilä

12.10.2017 9.19

Jenni Leukumaavaara

Suojellussa metsässä voin istua maahan kaatuneen rungon päälle pehmeälle sammaleelle. Näen käävät ja limasienet, jotka kömpivät jonnekin. Lähellä palokärki takoo kantoa ja kirkkaat kantarellit loistavat houkuttelevasti. Rauha on päällimmäinen tunne.

Minulle tärkeintä on luonnon monimuotoisuus. Esimerkiksi lahopuiden lisääminen on tärkeää. Viihdyn metsässä sienestämässä, ihailemassa valoja ja varjoja, kuuntelemassa hiljaisuutta ja haavanlehtien havinaa.

Muutimme Joutsan Haapalehtoon vuonna 1988. Tilan myyjä sanoi, että kohde on muuten hyvä, mutta sen ympärillä on pelkkää suojelualuetta. Me olimme heti, että jahas, lähdetäänpä katsomaan. Tilamme on keskellä nykyistä Leivonmäen kansallispuistoa.

Kun muutimme, metsä oli pääosin talouskäyttöön istutettua kuusikkoa. Nyt siinä alkaa olla sekametsän piirteitä. Arvokkain osa on lehtomainen kaskikoivikko. Se syntyi, kun metsä sata vuotta sitten hakattiin ja puut poltettiin ravinteikkaan tuhkan saamiseksi viljelyyn.

Kaskikoivikossa elää erittäin harvinainen sieni karjuhaprakas, josta edellinen havainto on vuodelta 1879.

Metso-ohjelman avulla suojelimme pysyvästi tilamme puuston. Kesällä palstalla laiduntaa lampaita ja tilamme on mukana EU:n rahoittamassa maatalouden ympäristöjärjestelmässä.

Saamme Maaseudun kehittämisrahastolta tukea vuosittain 400 euroa hehtaaria kohti. Se tekee noin 5 300 euroa vuodessa. Tuen saanti edellyttää esimerkiksi risukkojen raivaamista ja heinittymisen estämistä, jotta monipuolinen lajisto voi hyvin.

Metsälaitumen lisäksi minulla on Naturaan kuuluva soidensuojelualue. Suot ovat sielunmaisemaani. Siellä on jalan alla pehmeys ja elämän vesi, kaikki maailman värit ja lihaa syövät kihokit. Taivas on korkealla ja metsän reuna kaukana. Tuoksut ovat huumaavia; suopursua, hapanta vettä ja rahkasammalta.

Olen syntynyt ja kasvanut perinteisellä maatilalla. Lapsena opin arvostamaan istutusmetsien suoria kuusirivejä. Parikymppisenä luin Rachel Carsonin Äänettömän kevään. Koin ympäristöherätyksen.

Kun Koijärvellä vastustettiin kuivatusta, annoin tilamme Zetorin lainaan suojelijoille ja menin myöhemmin itse perässä. Niin tutustuin ympäristöliikkeeseen ja vuonna 1983 olin vihreiden eduskuntavaaliehdokkaanakin.

Olen todella huolestunut lähialueidemme valtavista hakkuista. Keski-Suomessa uusi ennätys oli viime vuonna kuusi miljoonaa kuutiometriä. Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehdas nielee päivittän 240 rekallista puuta.

Suomessa lyödään nyt hakkuuennätukset joka vuosi. Monimuotoisuuden rajun heikkenemisen lisäksi hakkuut vähentävät hiilinieluja. Se vaikeuttaa ilmastonmuutoksen torjuntaa.

Erityisesti Etelä-Suomeen tarvitaan lisää luonnonsuojelualueita. Käännän katseeni kaupunkimetsänomistajiin, joilla omistamiseen liittyy usein muitakin kuin taloudellisia arvoja. Hakkuissa tulisi siirtää painopistettä jatkuvaan kasvatukseen ja luopua aukkohakkuista.

metsänhoito  luonnonsuojelu 

Tweet