Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Polttava kysymys

Mielenosoittajat portailla.
Ilmastolain puolesta. Eduskunnan portailla järjestettiin viime viikolla mielenosoitus. Polttava kysymys

Ilmastolain puolesta. Eduskunnan portailla järjestettiin viime viikolla mielenosoitus.

USA:n kauppa pelkää ilmastolain tappavan talouden

17.9.2008 11.24

Lasse Leipola

Yhdysvaltain kauppakamarin eilen tiistaina julkistaman arvion mukaan maahan kaavailtu ilmastolaki vahingoittaisi jopa miljoonaa yritystä ja pysäyttäisi talouskehityksen. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

”Tämä on puhtaasti poliittinen kampanja, jonka tavoitteena on estää vakava keskustelu ilmastonmuutoksesta”, sanoo John Walke, Yhdysvaltain ympäristöhallinnon entinen lakimies.

Kauppakamarin julkaiseman raportin mukaan Yhdysvaltain ilmastolaki vaikuttaisi kaikkiin yrityksiin, joiden hiilidioksidipäästöt ovat vuositasolla enemmän kuin 250 tonnia.

Arvion mukaan tämä tarkoittaisi noin miljoonaa liikerakennusta, 200 000 tuotantolaitosta ja 20 000 maatilaa.

Walken arvion mukaan seuraavan presidentin on otettava pikaisesti kantaa ilmastolakiin. Sekä republikaanien ehdokas John McCain että demokraattien Barack Obama ovat luvanneet työskennellä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, jos tulevat valituiksi.

Myös Suomessa on tehty aloite ilmastolaista. Ehdotettu ilmastolaki vähentäisi päästöjä viidellä prosentilla vuosittain.

Maan ystävien Meri Pukarisen mukaan ilmastolain ensisijaiseksi lähtökohdaksi ei voida ottaa vaikutuksia yrityksiin, sillä toteutuessaan ilmastokatastrofi tulee kaikille paljon kalliimmaksi.

”Ei ole mitään arviota siitä, kuinka paljon viiden prosentin vuositavoite vaikuttaa bruttokansantuotteeseen”, Pukarinen sanoo.

ilmastonmuutos 




Viite