Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

11.10.2019

Haastattelemamme politiikan asiantuntijat nostivat esiin esimerkiksi perusturvan korotuksen ja ilmastopolitiikan kiristämisen.

12.4.2019

”Perustulokokeiluun valittu toimittaja ja kirjailija Tuomas Muraja kirjoitti kokemuksistaan erinomaisen kirjan.”

7.2.2019

”Tässä on kyse siitä, luotetaanko ihmisiin. Me haluamme tarjota mallin, joka vapauttaa ihmiset tekemään omia elämänvalintojaan”

14.12.2018

Suomen perustulokokeilua luotsannut Strategisen tutkimuksen ohjelmajohtaja Olli Kangas pitää kokeilusta luopumista virheenä. Hänen mielestään poliitikot eivät ymmärrä perustulokokeilun merkittävyyttä.

27.6.2018

Hallituksen kiinnostus perustulokokeiluun on haihtunut. Ajan henki on keppi ja aktiivimalli.

13.6.2018

Touko Aalto on johtanut vihreitä vuoden. Sinä aikana on tullut kuraa niskaan ja sisu kasvanut. Puheenjohtaja vaatii puolueetonta selvitystä Suomen turvapaikkapolitiikasta.

7.4.2018

Laskelman mukaan etuusmenot kasvaisivat liki 200 miljoonalla eurolla, mutta verotulojen kasvu sekä yleisen asumistuen ja toimeentulotuen menojen kutistuminen kuittaisivat tästä noin sata miljoonaa.

27.2.2018

Vihreiden tärkeimmät poliittiset linjat ovat sorvissa juuri nyt. Isoja kokonaisuuksia ovat sosiaaliturvan uudistus perustulon suuntaan sekä yritystukien perkaaminen.

2.2.2018

Hallitus aloitti intoilemalla perustulosta. Sitten tapahtui jotain ja hallituksen ihmiskuva muuttui päinvastaiseksi. Ihmisiin ei luoteta ja kaikki tuet halutaan vastikkeelliseksi.

13.12.2017

Perustuloa, lisää matalapalkkatöitä vai enemmän tukia? Mikä on tehokkain lääke köyhyyteen kansanedustajat Antero Vartia ja Outi Alanko-Kahiluoto?

Sivut


Myllyteatterin mainos

Vihreä Lanka 4/2019

Lue

Vihreä Lanka

4/19


Sisällysluettelo
Anna palautetta


Twitter

Graafisia maailmanselityksiä -teksti
Hiilen monta hintaa (Lasse Leipola / Iiro Törmä)

Kuva: Pekka Sauri