Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

18.1.2019

Kymmenettuhannet eurooppalaiset lentävät joka päivä reiteillä, joilla juna olisi lähes yhtä nopea ja edullinen tapa matkata.

27.1.2015

EU:n tulisi asettaa sitova tavoite hiilidioksidin talteenotosta jo vuodelle 2030, esittää Euroopan komission tilaama tuore selvitys. Aiemmin EU:n ilmastopolitiikassa on asetettu tavoitteita muun muassa kokonaispäästöille, energiatehokkuudelle ja uusiutuvan energian käytölle.

12.1.2015

Kiina on karkaamassa muilta uusituvan energian kehittäjänä. Puhdas energiantuotanto kerää Eurooppaa ja Australiaa lukuunottamatta muuallakin aiempaa suurempia summia.

10.1.2014

Europarlamentin äärilaitoja edustavat valiokunnat päätyivät kannattamaan vihreidenkin toivomaa kolmoistavoitetta, mutta huomattavasti toivottua vaatimattomammilla prosenteilla.

5.6.2013

EU asetti tiistaina tuontitullin kiinalaisille aurinkopaneeleille. Keskiviikkona Kiina vastasi aloittamalla selvitykset vastaavasta toimenpiteestä EU:n viinivientiin liittyen.

3.8.2011

Vihreiden kansanedustaja Anni Sinnemäki kuvailee eilen tiistaina suuressa valiokunnassa käytyä keskustelua euroalueen päämiesten huippukokouksesta ja Kreikan uudesta lainaohjelmasta "kiihkeäksi".

22.3.2011

”Vaalien jälkeen mahdollisen hallitusvastuun osuessa puolue ottaisi euromaiden päätökset annettuina ja syyttäisi kaikesta edellistä hallitusta”, Brax arvioi demarien hoputt.

1.3.2011

Viime vuoden kasvu on huomattavasti vähemmän kuin talouskriisin aiheuttama 12 prosentin pudotus vuonna 2009. Tämän vuoksi EU on yhä kiinni päästötavoitteessaan.

23.11.2010

EU, joka on Venäjän tärkein vientimarkkina, aikoo nostaa uusiutuvan energian osuuden 20 prosenttiin seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Vihreä Lanka 3/2019

Lue

Vihreä Lanka

3/19

Sisällysluettelo
Anna palautetta

Twitter

Graafisia maailmanselityksiä -teksti
Hiilen monta hintaa (Lasse Leipola / Iiro Törmä)

Kuva: Pekka Sauri