Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

11.9.2019

Kansainvälinen tutkijaryhmä varoittaa, että kestävällä kehityksellä on merkittäviä esteitä. Ryhmän suomalaisjäsen professori Eeva Furman pitää huolestuttavana, että joissain asioissa on menty taaksepäin.

11.10.2017

Ensimmäiset kolme Suomessa tarjolla olevaa sijoitusrahastoa ovat saaneet pohjoismaisen ympäristömerkin eli Joutsenmerkin.

3.8.2015

YK:n päämajassa New Yorkissa saatiin viikonloppuna sovittua uusista koko maailmaa koskevista kestävän kehityksen tavoitteista. Tavoitteiden keskeinen ajatus on, että kaikkialla maailmassa tarvitaan kestävää kehitystä – tasapaino on löydettävä köyhien maiden liian alhaisen elintason ja rikkaiden maiden liian korkean elintason välillä.

16.6.2015

Heinäkuussa Addis Abebassa järjestettävässä kehitysrahoituskokouksessa on määrä sopia siitä, millä keinoilla syyskuussa New Yorkin huippukokouksessa sovittavat kestävän kehityksen tavoitteet saavutetaan.

8.6.2015

G7-maat vakuuttavat kokevansa erityistä vastuuta planeetan tulevaisuudesta. Huippukokouksen julkilausuman mukaan 2015 on merkittävä vuosi kansainvälisen yhteistyön ja kestävän kehityksen kannalta.

23.1.2015

Uusi kampanja pyrkii pelastamaan lähes miljardi ihmistä köyhyydeltä vaikuttamalla New Yorkissa ja Pariisissa tänä vuonna järjestettäviin kokouksiin.

9.1.2013

<p>Alumiinin ja sinkin tuotannon sivutuotteen, indiumin käyttö on teknologiateollisuudessa kasvanut räjähdysmäisesti 2000-luvulla. Helsingin yliopiston professorin Markku Leskelän mukaan indiumin hinta nousi vuosina 2003–2006 jopa 900 prosenttia.</p>

Vihreä Lanka 3/2019

Lue

Vihreä Lanka

3/19


Sisällysluettelo
Anna palautetta


Twitter

Graafisia maailmanselityksiä -teksti
Hiilen monta hintaa (Lasse Leipola / Iiro Törmä)

Kuva: Pekka Sauri