Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

4.12.2017

”Saddam Hussein on syntymässä uudestaan vähän eri ilmiasussa, erikielisenä ja aurinkolipun alla.”

27.11.2017

”Kirottu sota, joka revit perheet rikki ja pakotat ihmiset hoitamaan yhteisen tunne-elämänsä internetissä!”

27.10.2017

”Arabimaissa naiset eivät uskalla luottaa yhteenkään mieheen eivätkä rakastaa yhtäkään miestä.”

20.10.2017

”Isoisäni on kertonut minulle, miten korkea elintaso maassa oli, kun hän oli nuori. Koulutus oli tasokasta, ja Irakin dinaari kovassa kurssissa.”

28.8.2017

"Otan voimakkaasti osaa Turun uhrien omaisten suruun, sillä tällaista vääryyttähän mekin pakenimme, ja nyt se levittäytyy Suomeen asti!"

20.4.2017

”Vielä eilen olit silmissäni kaikki ihmiset, olit minun ja minua.”

5.4.2017

”Puolessatoista vuodessa siskoni on saanut paljon aikaan: vapaaehtoistyötäkin peräti 150 tuntia.”

14.2.2017

”Kuka kävisi viemässä haudalle kukkia? Vai nurmettuisiko se piiloon? Kärsisikö haudassakin yksinäisyydestä?”

20.1.2017

”Te, päättäjät, olette osaltanne vastuussa Irakiin käännytettyjen kuolemasta!”

26.12.2016

"Anteeksi, Jeesus, että suru aina ja iankaikkisesti ottaa yliotteen ilosta."

Sivut