Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

29.11.2019

Sosiaali- ja terveyspuoli on vielä valmistautumaton ilmastonmuutokseen. Alan kattojärjestö Soste haluaa nyt asiaan muutoksen.

11.10.2019

Haastattelemamme politiikan asiantuntijat nostivat esiin esimerkiksi perusturvan korotuksen ja ilmastopolitiikan kiristämisen.

23.5.2019

Hallitusneuvotteluissa syntyneen soteratkaisun pääpiirteet ovat samat kuin vihreiden tavoitteet. Soteuudistuksesta ei myöskään ole määrä hakea säästöjä.

14.3.2019

Uudistus on aloitettava niin, että perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalitoimen järjestämisvastuu siirretään kuntia suuremmille yksiköille, eli maakunnille tai sote-alueille.

8.3.2019

Pekka Haaviston mukaan hallituksen kaatuminen siihen, että soten perustuslailliset ongelmat on sivuutettu, on valitettavaa koko poliittiselle järjestelmälle.

3.12.2018

Haminassa pelätään, että sote ajaa vallan isoihin kaupunkeihin. Haminan seudun vihreiden mielestä kaupunki saisi myös rohkeammin kehua itseään.

14.9.2018

”Jos esimerkiksi työttömyysturvaa leikataan, se on varmasti merkittävä päätös työttömälle. Työttömäksi voi joutua kuka tahansa.”

18.6.2018

Eduskunnassa asiat riitelevät, mutta lainsäädäntötyöhön on voinut luottaa. Tänä keväänä tilanne muuttui. Sote-väännössä lupaukset on rikottu. Tuhoaako se eduskunnan arvovallan?

16.6.2018

Vihreiden puheenjohta Touko Aalto linjasi vihreiden ehtoja hallitusyhteistyölle.

11.6.2018

”Hallituksen lehmänkauppa valinnanvapaudesta ja maakunnista on erityisen typerä. Se vie syystäkin politiikan uskottavuutta.”

Sivut


Viite

Vihreä Lanka 4/2019

Lue

Vihreä Lanka

4/19


Sisällysluettelo
Anna palautetta


Twitter

Graafisia maailmanselityksiä -teksti
Hiilen monta hintaa (Lasse Leipola / Iiro Törmä)

Kuva: Pekka Sauri