Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

11.1.2019

Vihreät eivät päässeet sopuun esimerkiksi koulutusleikkauksien paikkauksesta ja ympäristölle haitallisten tukien karsimisesta muiden nuorisojärjestöjen kanssa.

17.11.2018

”Yhdenkään lapsen oikeutta varhaiskasvatukseen ei saa rajata sillä perusteella, mikä hänen vanhempiensa työmarkkina-asema on.”

17.11.2018

Vihreä Lanka poimi esityksestä kymmenen toimenpidettä, jotka muuttaisivat koululaisten ja opiskelijoiden arkea.

23.10.2018

”Jos emme panosta osaamiseen, emme pärjää kansainvälisessä kilpailussa”, sanoo valtiovarainvaliokunnan jäsen Ozan Yanar (vihr.).

23.10.2018

Vihreät vaatii hallitusta tekemään ensi vuoden budjetista ilmastovetoisen. Onko vihreiden oma ehdotus riittävä ilmastonmuutoksen kannalta? Kysyimme asiantuntijalta.

7.9.2018

Kansainväliset sijoitusyhtiöt pyörittävät isoa osaa Ruotsin lukioista. Ruotsin vaaleissa on väitelty siitä, pitäisikö koulujen voittoja suitsia.

7.8.2018

Tulevaisuustutkija Aleksi Neuvonen haluaa ilmastonmuutoksen torjuntaan samanlaista kriisitietoisuutta kuin talouspolitiikkaan. Tähtitieteilijä Esko Valtaoja sanoo, että luulon ja ideologian korvaaminen tiedolla on ensimmäinen askel maailman pelastamiseen.

16.6.2018

Vihreiden puheenjohta Touko Aalto linjasi vihreiden ehtoja hallitusyhteistyölle.

8.5.2018

Vihreät esittää, että pääministeri perustaa riippumattoman asiantuntijaryhmän, joka tekee nuorisotakuun uudistamisen pohjatyön valmiiksi vielä tämän vaalikauden aikana.

28.3.2018

”Nuorten patistaminen nopeampiin opintoihin saattaa tuottaa täsmälleen päinvastaisia tuloksia.”

Sivut